Helsinki City Run kisapäivä

HCR 13.5.2017

Olin käynyt edellisenä iltana nukkumaan toivoen, että saan nukuttua hyvin ja mahdollisimman pitkään vaikkakaan ihan viimeiselle minuutille en uskaltanut herätyskelloani asettaa soimaan. Halusin herätä pirteänä ja ilman turhaa paniikkia tähän kivaan päivään. Viimenään koitti kauhun sekaisin tuntein odotettu päivä. Oli lauantai 13.5.2017. Aurinko oli noussut jo aikaisin ja heräsin kaikkia toiveitani vastoin jo ennen aamukuutta. Tähän asti olin nukkunut oikein levollisesti ja sikeästi ilman mitään heräilyjä tai kummallisia unia. Arkisin herään normaalisti viideltä niin varmasti sisäinen herätyskelloni ei ollut ajan tasalla ja herätti minut lähtemään töihin vaikka vähän olisin myöhästynytkin.

Yritin nukahtaa uudestaan, mutta en saanut enää unenpäästä kiinni. Loikoilin sängyssä pari tuntia, kunnes päätin nousta aamupuuron keittoon. Nyt minulla olisi hyvää aikaa syödä rauhassa aamupala ja ehtisin syömään ruokaakin ennen Helsinkiin lähtöä. Oli ihanaa avata sälekaihtimet, kun ulkona paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta. Olin pelännyt, että päivästä tulisi kylmä ja pahimmassa tapauksessa olisi kylmä mereltä puhaltava tuulinen päivä ja kaiken kukkuraksi sataisi lunta, räntää tai vettä. Mistään näistä ei ollut tietoakaan, joten tästä oli tulossa hyvä juoksupäivä.

Laitoin kaurapuuron porisemaan ja teen hautumaan kuten viikonloppuisin nautiskelen aamupalan kaikessa rauhassa ilman kauheaa kiirettä. Puuron syön yleensä aina marjojen kanssa. Nyt päätin kaivaa pakastimesta isäni keräämiä mustikoita ja vadelmia. Ne maistuivat hyvälle kaurapuuron päällä ja olivat tuttu ja turvallinen valinta kisapäivän aamupalaksi. Mitään erikoista en viitsinyt testata tänään vaan päätin pysyä tutuissa ja turvallisissa vaihtoehdoissa. Aamupalan syötyäni päätin pukea kisavaatteet päälle.  Nyt ei tullut vaatekriisiä eikä tarvinnut alkaa vaihtelemaan vaatteita moneen kertaan. Hyvälle ne vieläkin tuntuivat ja näyttivät.

Vaikka ulkona näytti todella kauniille päätin kuitenkin kipasta nopeasti ulkona testaamassa vaatteet ja kenkäni. Siellähän oli todella lämmintä edellisiin päiviin verrattuna. Ei tuottaisi mitään ongelmaa lähteä juoksemaan T-paidassa ja capreissa. Kengätkin tuntuivat oikein hyville. Vähän nekin arvelutti, koska en ollut päässyt talven jälkeen ainoallekaan juoksulenkille ja viimeksi olin juossut Icebugit eli nastakengät jalassa jäisiä jalkakäytäviä pitkin. 

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta

Hyvä asia aikaisin heräämisessä oli se, että ehdin syömään kevyen lounaan ennen kuin lähtisin matkaan Helsinkiä kohti. Olin edellisenä iltana pohtinut pitäisikö minun tehdä mukaani salaatti ja ruisleipä, koska pelkän aamupalan voimin en pärjäisi myöhään iltaan asti. Kokemuksesta osasin ajatella, että heti juoksun jälkeen ei juuri maistu mikään ja pesulla käynnin jälkeen ilta onkin jo pitkällä. Toisaalta myös ravintolassa ruokien odottamisessa menisi hetki jos toinen. Päätin tehdä bataattisosekeiton ja salaatin, jotka söisin jo nyt kotona ennakkosuunnitelmista poiketen.

Kevyt lounas ennen reissua

Syötyäni pakkasin laukkuuni eväät, jotka olivat vielä jääkaapissa. Minun täytyi myös koittaa mahtuuko jumppakassini HCR varustepussiin ettei minulle tulisi ikäviä yllätyksiä paikanpäällä. Ajattelin siis pakata tavarani jumppakassiini, jonka tunkisin varustepussiin. Jumppakassia oli helpompi kantaa ja myös tavaroiden läytäminen oli huomattavasti helpompaa kuin, että olisin mättänyt kaikki tavarat sekaisin varustepussiin. Kokemuksesta tiesin ettei painavaa varustepussia ollut kovin miellyttävää kantaa olalla ja toisasaalta ei tarvinnut pelätä pussin repeämistä. Olisi ollut ikävää, jos pussi olisi revennyt ja tavarat olisivat tippuneet maahan. Sen jälkeen olisin ollut pulassa selvitä kaikkien tavaroiden kanssa kotiin. 

Reissunaisen elämää bussissa

Vielä muutama paniikkitarkastus, että kaikki oli varmasti mukana ja sitten heitin kassin olalle ja lähdin kävelemään bussipysäkkiä kohti. Lähdin kotoa puoli kahdentoista aikaan, kun lähtöni oli kolmelta. Olin hakenut juoksunumeroni jo eilen, joten sen takia ei tarvinnut mennä turhan aikaisin paikalle. Kunhan tavarat ehtisin viemään säilytykseen ja käydä vessassa paniikkipissalla ennen lähtöryhmään ryhmittäytymistä.

Matkan aikana rentouduin kuunnellen musiikkia ja katsellen maisemia omissa ajatuksissani. Päätin syödä tekemäni voileivän vaikka nyt minulla ei kauhea nälkä ollutkaan, kun hetki sitten olin kotona syönyt keittolounaan. Bussimatka meni hyvin ja olin kahden tunnin päästä Helsingissä. Bussini tuli sopivasti kisahallin eteen, joten minun ei tarvinnut Helsingissä enää kävellä minnekään. Kävelin kisahallin läpi, jossa purettiin jo expoa. Intersportin osastolta vielä tuli ihmisiä pussit kädessä, mutta en ajatellut enää sinne mennä. En kuitenkaan olisi osannut tässä vaiheessa keskittyä minkään vaatteen sovittamiseen saati ostopäätöksen tekemiseen. Päätin lähteä kävelemään hiljalleen varustesäilytystä kohti, joka sijaitsi Sonera Stadiumilla.

Seatin uusi auto oli näytillä Kisahallin edessä

Tässä vaiheessa minulla oli reilu tunti aikaa joten en vielä viitsinyt jättää tavaroitani. Hetken jalkapallokentällä seisottuani päätin vetää päälleni kassiin pakkaamani tuulihousut. Helsingissä olikin huomattavasti viileämpi kuin Salossa, josta tulin paikanpäälle. Olin jo aamulla miettinyt jätänkö housut kokonaan kotiin, kun niin lämpimälle ilma tuntui. Onneksi en jättänyt, koska nyt ne oli enemmän kuin tarpeen. Vedin housut caprien päälle ja päätin etsiä suojaisemman paikan, mutta kuitenkin aurinkoisen. Päätin siirtyä katsomoon, jossa pääsisi myös istumaan eikä tarvitsisi seisoa. Jalat tulevat kohta saamaan rasitusta osakseeen, joten nyt niitä pitää säästellä.

Juoksun jälkeen jaettavat eväät oli jo valmiina

Pian kello alkoi lähestymään puoli kolmea, joten päätin viedä tavarani säilytykseen ja siirtyä takaisin Kisahallille. Varustesäilytyksen ja lähtöpaikan välillä oli nimittäin pieni kävelymatka, joten ihan viimeiselle minuutille varusteiden viemistä ei kannattanut jättää. Kisahallilla huomasin useammankin ihmettelevän missä varustesäilytys sijaitsee. Ilmeisesti eivät olleet perehtyneet infoihin, joita löytyi netistä sekä kotiin oli tullut useampaankin kertaan lehtinen missä oli ohjeita kisaan osallistujille. Pääsin kisahallista ulos niin kaksi miestä ihmettelivät ääneen vieressäni missä varustesäilytys oikein on? No neuvoin heidät sitten oikeaan suuntaan, jonne he lähtivätkin juoksujalkaa. Taisi heidänkin lähtöaika lähestyä ja asioihin ei oltu perehdytty aikaisemmin ollenkaan.

Varustesäilytyksen edessä odoteltiin malttamattomana omaa lähtövuoroa

Meidän lähtöryhmä ei vaikuttanut olevan kovin ruuhkainen, joten pääsin ihan kätevästi kohtuullisen eteen. Tosin ihan kärkeen en halunnutkaan, koska tiesin etten tänään tule juoksemaan parasta aikaani. Minun tavoitteenani oli päästä hengissä maaliin ja välttyä jälkitaudeilta. Olinhan ollut viimeiset pari kuukautta flunssassa ja juoksemaan en ollut ehtinyt ollenkaan. Tavoitteeni oli juosta rauhallisesti itseäni kuunnellen ja juoksujuhlan tunnelmaa fiilistellen.

Lähtökaaren läheidyydessä oli lava, jossa ilmeisesti joku ohjasi alkuverryttelyä. En nähnyt edes koko lavaa saati kuka siellä oli tai mitä piti tehdä. Yritin seurata muita, mutta porukka ei ollut kovin innostunut jumppailemaan tässä vaiheessa. Kukin keskittyi omaan tulevaan juoksuun. Lähtöalueella soi musiikki, jonka mukana itsekin jammailin hillitysti. 

Viimeisillä minuuteilla laitoin kännykän sovellukset päälle. Voisi kotiväki seurata juoksuani kotoa käsin ja toisaalta Sport Tracker tallentaisi itselleni juoksureitin talteen. Olen aina pitänyt kännykkää mukanani juoksukisoissa. Musiikkia en kylläkään kuuntele lenkillä normaalistikaan, joten en varsinkaan nyt. Haluan kuunnella ympäristön ääniä, joista varsinkin tällaisessa kisassa saa lisää virtaa.

Minä lähdin matkaan ensimmäisessä eli valkoisessa ryhmässä, joten ryysistä ei ollut. Ainut ruuhka kertyi lähtöviivalle ennen kuin kaikki pääsivät lähtökaaren alitse. Olin päässyt niin nopeaan ryhmään, että hitaampia ei ollut edessä. Jokainen sai juosta massan mukana omaa vauhtiaan. Reitti lähti vauhtitieltä kiertäen Töölönlahden rantaa kansalaistoirille saakka. Mannerheimintien alitimme baanaa pitkin, josta reitti kierteli Ruoholahden rantaan.

Jännittynyt ja odottava tunnelma lähtöviivalla

Oma juoksuni oli edennyt oikein hyvin, mutta neljän kilometrin kohdalla näin jo yhden naisen kävelevän juoksureitin reunaa pitkin. Ajattelin itsekseni, että hänen matkastaan tulee vaikea ja kivinen. Olikohan hän lähtenyt hetken mielijohteessa kisaan mukaan vai mikä oli mahtanut tulla? Olimme kuitenkin ensimmäisen ryhmän juoksijoita, joten joukossamme ei pitäisi kyllä olla kokemattomia juoksijoita. Kohta tulikin jo viiden kilometrin kyltti ja ensimmäinen juomapiste, jossa tarjoiltiin vettä ja urheilujuomaa. Päätin ottaa urheilujuomaa, koska olen kova hikoamaan ja juon normaalistikin paljon tanssitunneilla ja muilla ryhmäliikuntatunneilla. Olin käyttänyt jo aikaisemminkin kyseistä Lidlissä myytävää urheilujuomaa, joten yllätyksiä ei pitäisi sen suhteen tulla.

Ehkä kuuden kilometrin paikkeilla tunnistin Hietaniemen uimarannan, jossa olin kerran ollut juoksemassa SnowRunFestissä. Minulla ei siis ole edes olemassa urheilukelloa tai sykemittaria, josta seuraisin juoksun kulkua juoksun aikana. Tykkään juosta itseäni kuunnellen ja fiilistellen. En ole siinä suhteessa välineurheilija vaikka kenkiä ja vaatteita onkin kaapit pullollaan.

Reitti meni monessa kohdassa rantaviivaa pitkin, jota oli kiva ihailla juostessa. Muutamassa kohdassa mereltä kyllä tuli melkoinen tuulenpuuska, mutta sitkeästi painoin menemään eteenpäin. Tässä nyt ei pienet tuulenpuuskat minua pysäytä. Juomapisteitä reitin varrella oli aika harvakseltaan edellisiin juoksemiini puolimaraton tapahtumiin verrattuna. Pärjäsin näillä juomapisteillä kuitenkin ihan hyvin. Koska tavoitteenani ei ollut juosta täysiä otin juomapisteillä ensin tarjolla olleen urheilujuoman ja päälle join vielä puolikkaan mukin vettä. Yhden mäennyppylän päällä olleen juomapisteen työntekijä jäi erityisesti mieleeni. Hän oli niin kannustava ja tsemppasi muita jaksamaan. "Kohta tulee alamäki, rennosti vaan rullaatte" hän huusi kuuluvalla äänellään ohitseen juokseville naisille ja miehille. Puolestaan pienemmän tien varrella olleen juomapisteen työntekijät keskustelivat keskenään miten nyt onkin aika haasteellisen paljon liikennettä. Siinä kohtaa reittiä juoksimme maantiellä ja itsekin sai keskittyä ettei kukaan aja päällemme. Hienosti autoilijat tuntuivat tilanteen ennakoivan, kun näkivät lukuisien juoksijoiden lähestyvän.

Tykkäsin reitistä, koska se ei sisältänyt paljonkaan kadunylityksiä ja jalkakäytävältä tielle pomppimista jolloin saa olla tarkkana ettei nyrjäytä nilkkaansa. Reitti oli myös kohtuullisen suora, joten tungosta kurveihin ei syntynyt. Reitillä tykkäsin erityisesti viimeisestä viidestä kilometristä, joka kulki metsän keskellä. Miten Helsingin keskustasta löytyikin niin pitkä ja kiva pätkä metsikköä. Oli kiva ihailla reitin reunoilla kasvavia valkovuokkoja. Tarkemmin muistelin asiaa niin olisimmekohan juosseet samaa metsikköä pitkin päinvastaisesta suunnasta vuoden 2013 HCR tapahtumassa. Metsäreitille käännyttäessä hahmotin, että nyt juostaan jo maalia kohti. Enään ei voisi luovuttaa ja hyvin jaksaisin juosta maaliin saakka.

Valkovuokot kukkivat kauniisti

Ruskeasuon kohdalla oli oli neljäs juomapiste. Työntekijä antoi juoman käteeni ja siirryin juomaan mukia tyhjäksi reitin toiselle laidalle. Pian havahduin mukini takaanta, kun joku kysyi ystävällisesti että laitetaanko ice poweria? Hänellä oli iso kannullinen suihkutettavaa ainetta. Laitetaanko pohkeisiin hän lisäsi. Vastasin, että joo laita vaan. Niin hän suihkutti vilvoittavaa ainetta pohkeisiini, jotka olivat paljaat caprieni ansiosta. Mitenkään erityisemmin pohkeisiini ei sattunut eikä muutakaan vaivaa ollut, mutta ajattelin ettei siitä haittaakaan olla. Eikä siinä edes montaa sakunttia mennyt, kun samalla hörppäsin mukini tyhjäksi ja pingoin eteenpäin. Ehkä puolessa välissä matkaa vasemman jalan varpaissa tuntui jotain kummaa pistelyä, mutta sekin oli jo mennyt ohi.

Olin yllättynyt, että juoksu oli edennyt niinkin vaivatta ja huomaamattaan. En olisi ikinä uskonut, että juoksuni sujuu tänään näinkin hyvin. Tietysti juoksin normaalia hiljempaa ja join juomapisteillä kunnolla nestettä. Vaatteita oli tarpeeksi päällä eikä minulla ollut erityisen kuuma eikä varsinkaan kylmä.

Viimeisten kilometrien varrelta mieleeni jäi ylämäessä ollut englanniksi kirjoitettu lila kyltti, jossa manattiin ylämäkeä. Musiikki raikasi ja kohta mäen päälle päästyäni siellä oli vastassa miesjoukko jammailemassa vaalean liiloissa vaatteissaan unohtamatta heidän vaatteisiin sointuvaa mankkaa josta musiikki tuli. Kivaa, että he olivat tulleet meitä kannustamaan maaliin päästäksemme. Ei ollut enää montaa kilometriä maaliin ja porukkaa alkoi tulemaan takaanta ohitseni aiempaa enemmän. Hyvin olinkin saanut juosta rauhassa koko matkan. Myöhäisemmissä lähdöissä lähteneet miehet sieltä takaanta kiiruhtivat maaliin. Minä jatkoin samaa tasaista omaa vauhtiani ilman mitään kiirettä. En uskaltanut edes tässä vaiheessa ruveta revittelemään ettei matkanteko pääty tähän. Metsätie tulikin hyvin lähelle maalia, joka oli Sonera stadiumilla eli samassa paikassa jonne varusteemme veimme säilytykseen ennen lähtöä. Nyt ei tarvitsisi enää siirtyä minnekään.

Vanhemmat olivat seuranneet kotona juoksuni sujumista

Tunnistin jo paikat, kun näin edessämme Sonera stadiumin. Nyt lisäsin vauhtia sen suurempia miettimättä. En selvästikään ollut uupunut juoksumatkalla, koska vielä oli varaa kiristää vauhtia. Kuulutukset kuuluivat jo ja kohta olinkin jo rakennuksen sisällä. Kuuluttaja kehotti nostamaan käsiä ilmaan ja minä nostin käteni käskystä ilmaan maaliviivaa ylittäessään. Niin taisi muutama muukin perässäni tehnyt tehdä, koska hän totesikin meidän tottelevan kiltisti käskyään. Kyllä omalle hyvälle suoritukselleen voi vähän tuulettaa. Toivottavasti maaliviivan takana olleet kameramiehet saivat meistä hyvät kuvat.

Maaliin päästyäni muistin kerrankin kännykkäni ja päällä raksuttavan Sport Tracker sovelluksen. Tallensin reitin puhelimeeni ja sujautin puhelimen takaisin juoksuvyöhöni. Kävelin hiljakseen tyttöjä kohti, jotka pujottivat jokaisen maaliin asti päässeen kaulaan mitallin muistoksi hienosta suorituksesta. Seuraavana näin kuvausseinän jonne kiiruhdin siinä toivossa, että joku voisi ottaa minusta kuvan. Huomasin edellä olleen miehen katselevan ympärilleen siinä toivossa, että joku voisi ottaa hänestä kuvan. Lupauduin ottamaan hänestä kuvan mikäli hän ottaisi minusta. Hauskaa oli, että meillä oli samanlaiset ja vieläpä saman väriset kännykät. Piti olla tarkkana ettei kännykät menneet sekaisin. Saimme kuvat otettua ja jatkoin rauhallisin askelin matkaani eteenpäin. Katselin tulostaulua siinä toivossa, että oma nimeni olisi vilahtanut näytöllä. Ei sitä kuitenkaan näkynyt.

Juostu reitti tallentui UltimateLive sovellukseen

Meinasin jo mennä hakemaan tarjolla olleita eväitä kunnes kiinnitin huomiota takaantani tulevien käsissä oleviin pulloihin. Mistä he ne olivat saaneet ja miksi minä en saanut sellaista. Olin kävellyt tarjoilupöydän ohi kuvauspisteelle kiiruhtaessani. Naiset jakoivat juomia vähän sivummalla kentällä, joten ei ollut ihmekään etten heitä ja heidän tarjoilujaan huomannut. Hätä ei ollut tämän näköinen, koska sain pulloni. Juoma osoittautui myöhemmän tutkinnan jälkeen alkoholittomaksi kuohuviiniksi. Olimme juhlajuomamme ansainneet.

Nyt kelpaa hymyillä

Eväät pääsin hakemaan kaikessa rauhassa eikä kentällä ollut havaittavissa ruuhkaa. Meille jaettiin banaanit, vesipullot, pieni rasia rusinoita, alkoholiton olut, suklainen myslipatukka, Elovenan uutuus jäätelö ja suklaista proteiinijuomaa. Hetken seisoskelin kentällä ja seurailin tilannetta. Ilmakin tuntui lämpimälle täällä tuulelta suojaisassa paikassa. Päätin kuitenkin siirtyä hakemaan varusteitani, ennen kuin tulee kylmä.

Juoksijoille jaetut eväät

Varustesäilytyksellä ei ollut vielä kauheaa ruuhkaa vaan pussini pääsin hakemaan kätevästi. Pussin saatuani kaivoin laukkuni esiin pussista ja päätin hörpätä mukaan pakkaamaani urheilujuomaa. Kohta huomasin ettei tässä enää ollutkaan niin lämmin paikka kuin äsken Sonera Stadiumin kentällä oli. Tuuli oli kuitenkin aika kylmä, joten päätin käydä vaihtamassa vaatteet varusteiden vaihtoon tarkoitetusssa teltassa. Kentän laidalle oli siis tuotu miehille ja naisille omat teltat vaatteiden vaihtoa varten. Tämä oli mielestäni hyvä idea niin välttämättä ei tarvinnut vaatteitaan vaihtaa kaikkien katsoessa. Toisaalta juoksijat ovat jo tainneet tottua vaihtamaan vaateitaan suuremmankin yleisön keskellä, kun usein vaatteiden vaihtoon ei ole erillisiä paikkoja juurikaan ollut.

Pussit olivat kentällä numerojärjestyksessä

Kuivat vaatteet vaihdettuani päätin istahtaa hetkeksi kassini viereen ja katsella muiden touhuja. Join ja päätin maistaa saamaani jäätelöä. Yhtään ei kyllä tehnyt jäätelöä mieli, mutta sain sen kuitenkin syötyä. Mitenkään erityisen hyvälle en voi sen sanoa maistuneen heti juoksun jälkeen. Minusta jäätelön jakaminen eväänä oli vähän outo valinta. Se on syötävä kuitenkin kohtuullisen nopeasti eikä sitä voi säästää esimerkiksi kotimatkalle. Pakkohan se oli syödä, kun en sitä raaskinut heittää pois alkoholittoman oluen tapaan. Olut oli ystävällisesti valmiiksi avattu enkä sitä huomannut, kun käsi ojossä tölkin otin. En ole koskaan ollut mikään oluen ystävä niin en varsinkaan näin juoksun jälkeen rupea sitä juomaan. Yritin tarjota oluttani muutamalle henkilölle tuloksetta, joten heitin sen maistamatta roskiin.

Oli kiva päästä istumaan ja hengähtää hetki ennen uimastadionille siirtymistä. Pakkasin tavarat kassiini ja päätin siirtyä Uimastadionille, jonne pääsisimme ilmaiseksi. Edellisistä kerroista viisastuneena päätin kysyä joutilaan näköisesti kentällä seisovilta järjestyshenkilöiltä suorinta reittiä pesupaikalle. Ystävällisesti he neuvoivat minulle reitin, josta pääsisin rappuset ylös nousemalla kohtuullisen lähelle Uimastadionia. Rappusissa muutamat jo tuskaisesti ähelsivät ylöspäin, mutta itselle rappuset eivät onneksi tuottaneet ongelmaa. Kohta tuttu rakennus jo näkyikin. Olin aikaisemmin kiertänyt jostain todella kaukaa, koske ei se ennen ole näin lähellä ollut. Olin kiitollinen ystävällisistä neuvoista ja hän jopa kehotti ottamaan valokuvan hänen kädessään olleesta lehdestä, jossa oli tapahtuma-alueesta kartta.

Otin valokuvan reitistä Uimastadionille

Uimastadionille päästyäni edessä oleva mies tuskasteli, kun hänellä ei ollut pukuhuoneen kaappeihin vaadittavaa 50 sentin kolikkoa. En tiedä saiko hän sellaisen kassalla olleelta henkilökunnalta vai mikä oli tilanteen lopputulos. Itse pääsin sisään vilauttamalla juoksunumeroa. Toinen kassalla olleista henkilöistä huitoi, että mene vaan ja näytti samalla vetävän yhden viivan vihkoonsa. Ilmeisesti piti kirjaa moniko oli tullut pesulle niin osaavat sitten laskuttaa oikean summan Helsinki City Runin järjestäjiltä.

Laitoin varusteet kaappiini ja menin pesulle. Saunassa istuskelin hyvän tovin rentoutumassa ja urheilujuomaa lipittämässä. Peseydyttyäni menin takaisin pukuhuoneeseen, jonne oli tullut lisää ihmisiä. Katseeni kiinnittyi vastapäisellä kaapilla olevaan naiseen. Hän riisui vaatteitaan ja viimeisenä otti oikean käden pois kantositeestä. Hetken katselin touhua ja ajattelin, että aika sitkeä nainen on. Jotain sanoinkin hänelle asiasta, johon hän totesi ettei voinut olla lähtemättä ja pientä hulluutta tämä juoksu vaatii. Hattua nostin hänen suoritukselleen, että oli lähtenyt juoksemaan käsi kantositeessä puolimaratonia. Tosin en tiedä kuinka järkevää se oli ja kuinka paljon lääkäri sitä olisi suositellut.

Vaatteet päälle saatuani lähdin kävelemään Kisahallia kohti, jonne oli tarkoitus mennä syömään Ravintola Hookiin. Ihan heti en päässyt yhteisymmärrykseen tarjoilijan kanssa, mutta sain viimenään pöydän ja pääsin tilaamaan ruokaa. Kauhea nälkä minulla ei ollut, joten päätin tilata salaatin kasvispihveillä. En olisi voinut ajatellakaan mitään rasvaista hampurilaista ranskalaisilla, joita muut näyttivät syövän. Pettymyksekseni kasvispihvi oli haalea ja lähes kylmä. En kuitenkaan viitsinyt tehdä tästä valitusta, koska nyt tarvitsin jo ruokaa enkä olisi jaksanut odottaa uutta annosta. Kovin hyvää arvosanaa tämä paikka ei minulta saanut. Vessan ovikin oli kammettu auki ja ovessa oli iso lappu ettei ovea saisi laittaa kiinni, koska muuten se menisi lukkoon. No sain kuitenkin ruokaa mikä oli pääasia.

Salaattiannos kasvispihveillä

Yleensä bussini menevät Kisahallin ohi, mutta onneksi katsoin aikataulua ja huomasin harmikseni ettei juuri tämä bussi tullutkaan siitä ohi. Jouduin kävelemään Kamppiin, josta bussini lähtevät. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin heittää kassi olalle ja laitettava tossua toisen eteen. Ehdin onneksi bussiini, joka kierteli lähsisataman kautta länsiväylää pitkin kohti Turkua. Olin kotona vasta puoli kahdentoista aikaan, joten pitkä ja rankka päivä tästä kieltämättä tuli. Heitin hikiset vaatteet kassistani kuivumaan ja kävin nukkumaan. Harmikseni heräsin viiden maissa uneen, jossa myöhästyin bussista. Olin mukamas menossa jo töihin, mutta onneksi tänään oli vasta sunnuntai eikä minun tarvinnut lähteä minnekään. Loikoilin sängyssä yrittäen nukahtaa uudestaan. Uni ei kuitenkaan enää tullut. Vähän ennen kahdeksaa päätin nousta tekemään aamupalaa itselleni. Maha jo kurni siihen malliin, että ruokaa oli saatava. Pääsin sängystä kohtuullisen hyvin ylös vaikka hieman lihakset olivat kipeät.

HCR 2017 mitalli

Aamupalan söin kaikessa rauhassa ja laitoin juoksuvaatteeni pesuun. Istuskelin tietokoneella netissä surffaten ja musiikkia kuunnellen. Oli tulossa nätti päivä, joten päätin lähteä ulos. Kisapäivän jälkeen on hyvä tehdä palauttava rauhallinen lenkki niin lihakset eivät menekään totaalisen jumiin. Lähdin rauhalliselle kävelylenkille. Kohta huomasin tien varressa olevan kyltin, että täällä olisi perinnepäivät. Päätin poiketa siellä, koska nyt ei tarvinnut lenkkeillä aikaa vastaan. Kävely ei tuntunut mitenkään ylivoimaisen vaikealle eikä minnekään sattunut. Ihan normaalisti pystyin kävelemään eli olin osannut eilen ottaa tarpeeksi rauhallisesti. Olin ajatellut olevani aivan jumissa puolimaratonin juostuani, koska en ollut pariin viimeiseen kuukauteen treenannut ollenkaan flunssan takia. Vimeksi olin juossut talvella ja silloinkin juoksulenkit oli hyvin harvassa. Keskityin talvella käymään erilaisissa tanssitapahtumissa. Ehkä kuntoni ei ollutkaan kadonnut minnekään pitkän treenitauon takia ja jaksoin juosta koko matkan tanssikunnolla. En edes tullut kipeäksi kisan jälkeen, joten kaikki meni oikein hyvin.


Kotiin päästyäni söin ja päätin purkaa kassini, jota en enää myöhään yöllä jaksanut purkaa. Katselin mitä saimmekaan juoksutapahtumasta mukaamme. Erityisesti olin kiinnostunut pienestä pahvisesta rasiasta, jonka sain juoksureitin varrella olleelta juomapisteeltä. Ajattelin rasiassa olevan jotain syötävää, laastari tms. Yritin juostessa tihrustaa mitä paketissa olisi. En kuitenkaan nähnyt mainintaa asiasta, joten laitoin rasian juoksuvyöni taskuun. En viitsinyt alkaa avaamaan pakettia juostessa. Paketin avattuani hämmästys oli suuri sillä paketissa olikin kondomi. Miksi olin saanut juoksukisan aikana kondomin? Eikö meille olisi voitu jakaa jotain muuta hyödyllisempää? En olisi halunnut kantaa mitään turhaa mukanani juostessa. Tosin ei tämä pieni paketti mitään haitannut, koska vyössäni oli onneksi erillinen tasku pieniä tavaroita varten. Nyt minulla ei ollut taskussa nenäliinoja lukuunottamatta muita tavaroita.

Erikoinen valinta jaettavaksi juoksureitin varrella

Olin ehtinyt ihmettelemään asiaa itsekseni, kunnes päätin mainita asiasta keskustelupalstoilla. Ei mennyt kauaakaan niin yksi järjestäjistä tarttui asiaan. Hänen mukaansa näitä ei ollut tarkoitus jakaa järjestäjän toimesta juoksijoille vaan ilmeisesti jotkut ravintola-alan opiskelijat olivat näitä tulleet jakamaan meille. Ehkä eivät olleet osanneet ajatella asiaa aivan loppuun asti. Mitä ihmettä me näillä teimme tässä tilanteessa. Opiskelijatapahtumissa nämä olisi kohdanneet oikean kohderyhmän. Olikohan tämä joku vitsi vai mikä tässä oli ajatuksena?

Tämä valkuviikko on mennyt rennosti kävellen ja voimia keräten tulevaan viikonloppuun. Minun olisi tarkoitus seuraavaksi lähteä juoksemaan Naisten Kympille, joka järjestetään Helsingissä ensi sunnuntaina. Nyt vaan rentoja lenkkejä, hyvää ruokaa ja lepoa.

Kohta mennään taas....

Helsinki City Run

Valmistautuminen kisapäivään

 

Minun kevät ei ollut kovinkaan onnistunut treenien kannalta. Olin ollut pari kuukautta kipeänä ja sitä ennen kävin lähinnä tanssitreeneissä, kahvakuulatunnilla ja jumpassa. Juossut en juuri ollenkaan. Kävelemässä tosin kävin niinä päivinä, kun ei ollut mitään muita treenejä. Minua hirvitti ajatus lähteä juoksemaan Helsinki City Runia. Olin jo ajatellut luopuvani paikastani, jonka olin jo viime vuonna ostanut. Sairastelujen takia päätin myydä osallistumiseni pois. Sen sijaan ilmoitin itseni Naisten kympille, joka olisi viikon päästä tästä tapahtumasta. Sen sentään jaksaisin vaikka kävellä. Meni joku viikko niin sain ilmoituksen, että minut oli valittu Seat Finlandin juoksutiimiin. Tietysti olin iloinen, mutta samaan aikaan surullinen, kun en meinannut parantua millään. Kuin ihmeen kaupalla paranin pitkään kestäneestä flunssasta pari viikkoa ennen Helsinki City Runia.

Ajattelin, että turha tässä on enää ruveta juoksua treenaamaan viimeisellä viikolla. Varmasti jalat olisivat olleet ihan jumissa pitkän treeni- ja varsinkin juoksutauon takia. En myöskään halunnut ottaa sitä riskiä, että tulen uudestaan kipeäksi ja saan jonkun jälkitaudin. Ennen HCR viikonloppua lenkkeilin rauhallisesti ja päätin luottaa tuuriin enemmän kuin treenien tulokseen. Ajatuksena oli vain päästä maaliin ja yrittää juosta rauhallinen lenkki kisoissa.

Torstaina töistä kotiin tultua hämmästyin, kun ovella odotti pehmeä iso kirjekuori. Ensimmäisenä ajattelin voittaneeni jostain arpajaisista jotain kivaa ja nyt sain palkinnon suoraan kotiin. Otin innoissani kengät pois ja menin keittiöön avaamaan kirjekuorta. Nyt kirjekuoressa ei olisi laskua tai mainoksia vaan jotain mielenkiintoisempaa. Hämmästys oli suuri, kun kirjekuoressa oli saatekirje ja oranssi T-paita. Kirjeestä huomasin lähettäjän olevan Seat Finland, jonka juoksutiimiin olin päässyt muutamaa viikkoa aikaisemmin. Innoissani heitin oman paitani pois ja ryhdyin heti sovittamaan uutta paitaani. Ihmettelin, mistä ovatkin osanneet lähettää minulle oikean kokoisen paidan. En edelleenkään muistanut, että paidasta tai sen koosta olisi ollut jotain puhetta Seat Finlandin kanssa.   Paita oli materiaaliltaan laadukkaan oloinen Craftin T-paita. Paidan malli sopi minulle oikein hyvin. Yleensä kisa paidat ovat minulle aina liian isoja vaikka kuinka otan pienimmän mahdollisen koon. Vaikka tämä paita oli pitkän mallinen, mutta silti se oli aika kapea eikä jäänyt rumasti ja häiritsevästi liehumaan juostessa. Tykkäsin paidan kivasta kirkkaasta väristä ja lisäksi selässä luki hauska teksti. Paita oli siis täydellinen tulevaan koitokseen.

Seat Finlandin tiimipaitamme

Päätös oli selvä, että tämä paita päällä juoksisin. Tämä tiesi sitä, että minun piti etsiä tähän paitaan sointuvat housut. Olin jo ajatellut valitsevani craftin caprit, jotka päällä juoksin samaisen tapahtuman vuonna 2013. Craftin housuissa oli pyllyn päällä pieni avaintasku ja ajattelin sen hiertävän juoksuvyötäni, joka tulisi taskun päälle. Hylkäsin viimenään nämä housut ja päätin kuitenkin valita zumbahousuni, jotka sointuivat hyvin paidan oranssiin väriin ja mustiin teksteihin. Sitten mietin otanko pannan vai lippiksen. Ensin ajattelin pantaa, koska säät olivat olleet aika kylmiä. Tapahtuman lähestyessä säät paranivat ja lopulta saimme mahtavan ilman, joten päädyin Luhdan aurinkolippaan.

Tavaroita keräsin jo alkuviikosta valmiiksi ettei mikään unohtuisi ja välttyisin viimeisen illan paniikilta.

Tapahtuman ohjeissa sanottiin, että uimastadionille pääsisi juoksijat ilmaiseksi uimaan, pesulle ja saunaan. Tänne tarvittiin kuitenkin vaatekaappeja varten 50 centin kolikko. Minulla ei tietenkään ollut, joten mietin mistä saisin kolikkoja tähän hätään. Keksin, että keräämällä muutaman pullon saan 50 centin kolikon, kunhan vaan muistan pyytää panttirahat käteisenä. Valitsin tarkkaan palautettavat pullot, että niistä varmasti tulisi tasaraha. Niinpä kävin jo torstaina ruokakaupassa ostamassa itselleni eväitä ja vein muutaman pullon, että sain tämän 50 centin kolikon. Päätin ostaa banaaneja ja eväsleipätarpeet.

Olin jo ennen kisaviikonloppua pyytänyt lupaa lähteä aikaisemmin töistä perjantaina. Onneksi sainkin luvan ja kävin perjantaina hakemassa kisapaidan ja numeron kisahallilta. Päätin kävellä töistä kolmen kilometrin matkan kisahallille hakemaan kisapaitaa ja numerolappua. Katselin matkalla näkyykö muita joilla olisi juoksupussukka mukanaan, mutta ei niitä näkynyt kuin vasta Kisahallin parkkipaikalla.

Kisaexpo 

 

Intersport hyvin edustettuna Kisahallin pihassa

 

Tänä vuonna Kisahallilla oli kaikille avoin Juoksun ja hyvinvoinnin expo, jonne muutkin kuin juoksijat saattoivat tulla maistelemaan uutuuksia, etsimään hyviä juoksuun liittyviä tarjouksia tai kuuntelemaan erilaisia luentoja. Ajattelin paikalla olevan paljon porukkaa, mutta olin väärässä. En tiedä olisiko paikanpäällä ollut enemmän tungosta muutaman tunnin päästä, kun kaikki pääsivät töistä. Vai oliko niin ettei tieto expon avoimuudesta kaikelle kansalle ollut tavoittanut muuta porukkaa kuin kisaan osallistujat, jotka tulivat hakemaan paitaansa ja juoksunumeroa. Expon ohjelmassa oli juoksijoiden haastatteluja, aamujumppaa, sosiaalinen juoksu aiheena, verryttelyjuoksua ym. juoksuun liittyvää.

Edustustiimimme uutuuttaan kiiltävä auto bongattu kisahallin pihasta

Kisahallin pihassa oli paljon erilaisia mainosviirejä ja huomasin parkissa olevan meidän tiimimme auton. Tästä uutuuttaan kiiltävästä autosta oli otettava kuva muistoksi. Siirryin sisälle kisahalliin, jossa menin ensin hakemaan juoksunumeroani. Tässä vaiheessa päivää kisahallilla ei ollut ruuhkaa vaan sain marssia kaikessa rauhassa hakemaan numerolapun. Lisäksi sain ison vaalean vihreän pussin, johon huomenna laittaisimme tavaramme säilytykseen. Heitin pussin olalle ja matka jatkui esittelykojuja kohti. Huomasin toisella puolella käytävää mainokset, jossa kehoitettiin ilmoittautumaan erinäisiin juoksutapahtumiin. Kävelin pöydän luokse, jossa emmin hetken kunnes huomasin jo täyttäväni ilmoittautumiskaavaketta ensi vuoden HCR tapahtumaan. Pitihän hyvä earlybird tarjous hyödyntää ja täällä pystyi maksamaan osallistumisen Smartumin liikuntaseteleillä, joita minulla olikin lompakossani. Ei sitten tarvinnut niitä postitella ja pelätä, että posti hävittää ne jonnekin matkan varrelle.

Varustepussi

Ensimmäisinä kojuina oli Lidlin piste, jossa oli maistatuksessa erilaisia Sportyfeelin proteiinijuomia ja myytävänä geelejä yms. Niitä en kuitenkaan maistanut enkä perehtynyt tarjouksiin sen tarkemmin, kun bongasin arvontakupongit jonka menin oitis täyttämään kivan palkinnon toivossa. Newbalance oli tullut esittelemään tulevaa mallistoaan, mutta he eivät vielä myyneet näitä kenkiä vaan ne olivat vasta houkuttimina. Nauhojen kiristykseen oli tullut kätevän oloinen mekanismi mikäli se vaan kestäisi. Ainakin esittelijä vakuutti kenkien kestävän tähän mennessä olleiden testien perusteella. Kenkiä en kuitenkaan sovittanut vaikka mielenkiintoisille vaikuttivatkin. Mikäli en väärin muista niin esittelijä sanoi uusien New Balancen kenkien tulevan myyntiin Helsinki City Maratonin yhteydessä. Maratonille tuskin tulen lähteneeksi, mutta saatan Kisahallilla poiketa mikäli expo on kaikille avoin. Täytyy niihin tutustua tarkemmin viimeistään, kun jossain liikkeessä tulevat vastaan myöhemmin syksyllä.

Mehiläisen esittelypisteeltä bongasin kivat kumiset liskot. Kysyin saako niitä ottaa niin sanoivat, että ne on lapsille. Laitoin liskon takaisin purkkiin, jolloin esittelijä tokaisi "saat sinä sen ottaa, jos haluat". Otin liskon käteeni ja nappasin pyödältä myös vaaleanvihreän huulirasvaputkilon mukaani ja jatkoin seuraavalle kojulle. Avasin pussin jonne sain täytteeksi Sun Maidin rusinoita, Kulta Katriinan pienen kahvipussukan, sport-lehden näytenumeron ja rakkolaastareita. Reippaan Kisahallille kävelyn jälkeen minulle maistuikin Värskan vedet, jotka olivat maistatuksessa. Päätin ottaa sekä perinteisen että sitruunan makuisen. Molemmat olivat oikein hyviä, mutta itse tykkään enemmän hiilihapottomista juomista enkä varsinkaan ennen juoksua voisi juoda mitään hiilihapollista juomaa.

Lisko pääsi ametistikaivoksen kivien päälle

Arla oli tullut maistattamaan juustojaan, jotka olivat laitettu hapankorppujen päälle. Nappasin pöydältä hapankorpun, koska olen hulluna hapankorppuihin. Juuston kylläkin heitin roskikseen maistamatta, koska en jostain syystä tykkää mistään juustoista. Sain kuitenkin pienen ilmaisen välipalan hapankorpusta. Vieressä oli Heinekenin alkoholittomat oluet maistatuksessa. Tästä en oikein ole koskaan innostunut. Minusta nämä ei kuulu juoksutapahtumiin ja niiden tilalla voitaisiin tarjota jotain muuta. Ohitin kojun vain nopealla vilkaisulla. Seuraavana sain lisää täytettä pussiini. Nuori nainen oli käsi ojossa antamassa minulle jopa kaksi pientä pussukkaa Verso Härkäpapugranolaa karpalon makuisena. Nämä kelpasi minulle oikein hyvin, koska erityisesti arkiaamuisin syön mysliä marjojen kanssa. Lauantai aamuna en kuitenkaan näitä ajatellut kokeilla vaan tyydyn vanhaan hyväksi havaittuun mysliin. Testailen exposta saatuja uutuuksia sitten myöhemmin paremmalla ajalla.

Vetikko Travellin edustaja kysyi minulta olisinko kiinnostunut ulkomaan juoksumatkoista? Olenhan minä, mutta ei tule lähdettyä yksin vastasin hänelle. Hän vakuutti järjestävänsä kaiken puolestani ja seuraa ryhmämatkalta löytyisi varmasti. Ehkä vielä jonain päivänä rohkaistun ja ilmoittaudun johonkin ulkomaan juoksutapahtumaan.  Ryhmämatka voisi olla helppo ja turvallinen vaihtoehto aloittaa ulkomailla juoksukisoihin osallistuminen. Ei tarvitsisi itse stressata onko varmasti varannut oikean bussilipun ja minkälainen hotelli onkaan. Olen jo aiemmin miettinyt juoksumatkaa Viroon, koska se olisi lähellä ja kohtuullisen helposti onnistuisi matkustaminen. Vetikko Travellin matkoista kiinnostuin eniten Riga maratonista, jossa olisi myös puolimaraton. Sanoin puolimaratonin riittävän minulle vaikka olisihan se hienoa juosta ensimmäinen kokonainen maraton ulkomailla. Jäin miettimään asiaa ja hän antoi esitteensä mukaani, kun jatkoin matkaani.

Pitkään viihdyin myös Ice Power voiteiden esittelypisteellä.  Hän mainosti moneen kertaan miten he ovat suomalainen yritys ja miten hyviä tuotteita on kyseessä. Uutena asiana opin häneltä, että voiteen voisi laittaa jo ennaltaehkäisevästi eikä vasta sitten, kun pohje on ihan jumissa. Hän kyllä totesi, ettei monikaan tätä tiedä. Opin sentään jotain uutta tästä juttutuokiosta. Olen voiteita käyttänytkin aiemmin, mutta nyt en tarvinnut uutta tuubia. Jatkoin matkaani eteenpäin hyvistä messutarjouksista huolimatta tyhjin käsin.

Siirryin Intersportin kisakaupan puolelle, jossa en päässyt ovensuusta pidemmälle, kun näin nätit pinkit New Balancen juoksulenkkarit. Ihailin näitä hetken hyllyllä kunnes houmasin riisuvani omia kenkiä jalastani ja etsimässä omaa kokoani kenkäpinosta. Pian myyjä tuli auttamaan minua, joka löysi minulle oikean koon. Mietin pitkään ovatko nämä hyvät kengät vai ei. Viimenään päätin jättää kengät hyllyyn, koska kengät eivät heti tuntuneet jalassa täydellisille. Saahan nämä kengät hankittua myöhemminkin jostain muualta mikäli asia alkaa kaduttamaan. Minulla on lenkkareita jo nyt pitkä rivi eteisessä ja lisää vaatekaapissa, jonka ovi ei enää tahdo mennä kiinni. Pärjään siis aivan hyvin ilman tätä heräteostosta. Toisaalta paljon mielenkiintoisemmille vaikutti tulossa olevat New Balancen uutuuskengät, joita jään innolla odottamaan.

Intersportin kisakaupassa oli paljon juoksijoille suunnattuja tarjouksia

Tällä kertaa en löytänyt mitään kisakaupasta vaikka edellisinä vuosina olen ostanut edes jotain pientä. Minulla menikin aika kauan esittelykojuja tutkiessa ja kenkiä sovitellessa. Toisaalta minulla ei ollut mikään kiire, mutta en kuitenkaan halunnut työpäiväni kotimatkoineen venyvän kovin pitkäksi. Olin kisaexpossa noin puolitoista tuntia, jonka jälkeen lähdin kotiin bussilla. Huomenna aamulla tulisin takaisin hieman jännittyneenä ja tarmoa täynnä. Nyt oli mentävä rentoutumaan ja nukkumaan hyvät unet, että jaksaisi huomenna juosta.

Onneksi oli matkaeväitä bussimatkalle

Yllätyksekseni bussi olikin viimeistä paikkaa myöden täynnä ja yksi joutui jo istumaan kuskin viereen matkanjohtajan paikalle ja toinen lattialle. Onneksi itse pääsin istumaan. Hieman oli kieltämättä tiivis tunnelma perjantai-illan bussissa, mutta onneksi minulla oli maistiaisiksi saatuja pähkinäsekoituksia. En ehtinyt pähkinöitä syömään paikanpäällä, kun ryntäsin pähkinäkojulta kenkiä sovittamaan ja siitä suoraan kotiin. Nyt niitä oli kiva napostella parin tunnin bussimatkan aikana samalla musiikkia kuunnellen ja yrittäen rentoutua.

Olin kotona kuuden aikaan illalla, jonka jälkeen söin pasta-annokseni ja lähdin kauppaan. Päätin kuitenkin käydä ostamassa lisää eväitä huomista varten, koska en ikinä uskalla luottaa juoksutapahtumien aväs tarjontaan. Ostin muutaman erilaisen smoothien, kauravälipalan ja juotavan mustikkakeiton pienessä purkissa. Voisin sitten aamulla päättää minkä niistä ottaisin mukaani ja loput voisivat jäädä odottamaan myöhäisempää käyttöä.

Illalla vielä pohdin pitäisikö minun sittenkin ottaa mukaan pitkähihainen paita. Sää oli ollut niin kylmää, ettei t-paidan kanssa ulkoilusta ollut mitään puhettakaan. Etsin kaapista asuun sopivan mustan pitkähihaisen paidan ja ajattelin laittavani sen edustuspaitamme alle mikäli olisi kylmää.

Kaikki oli valmiina huomista varten

Söin vielä tapani mukaan iltapalan kymmenen aikaan illalla ja kävin nukkumaan. Tietysti ensin varmistin moneen kertaan, että olin katsonut oikein bussiaikataulut huomiselle aamulle ja muistanut laittaa oikeaan aikaan herätyksen. Olin muistanut, joten viimenään pääsin nukkumaan odottaen huomista tapahtumaa.

Kivaa, huomenna juostaisiin vaikka en olisi ikinä uskonut kaikista sairasteluista huolimatta.
Tuskin maltan odottaa...

Rakkaat harrastukseni

Me saimme Takomo Runnerssilta toukokuun kirjoitushaasteeksi  kertoa mitä muita lajeja harrastamme juoksun lisäksi. Ja mitä kenties haluaisin kokeilla tulevaisuudessa.

Lenkillä mäyräkoiramme kanssa

Kävelyä olen harrastanut ehkä 15 vuotiaasta saakka ja pikkuhiljaa aloin myös juoksemaan koiramme kanssa. Siihen aikaan meillä oli Beagle eli metsästyskoira, joka kyllä jaksoi kanssani lenkkeillä. Isämme antoikin koiran mielellään minulle lenkkikaveriksi erityisesti kesällä, jolloin koiraa ei voinut pitää vapaana. Näin koirankaan kunto ei päässyt laskemaan kesällä, kun tein sen kanssa pitkiä kävely tai juoksulenkkejä. Harmiksemme tämä koira jäi jo nuorena auton alle ja sen molemmat lonkat jouduttiin leikkaamaan useaan kertaan. Ilmeisesti leikkaus ei täysin onnistunut koskaan, koska erityisesti kylmillä ilmoilla lonkkiin laitetut raudat alkoivat jäätyä ja koira kinkata kolmella jalalla. Moni sivullinen katsoikin koiraamme hyvin säälivästi, kun sen kanssa lenkkeilin kaikesta huolimatta. Näin jälkeenpäin ajateltuna sille olisi pitänyt hankkia talvitakki, joka olisi lämmittänyt myös takajalkoja. Tämä koira oli luonteeltaan äärimmäisen kiltti ja sen kanssa oli kiva lenkkeillä. Metsäteillä saatoimme saada molemmat vipinää kinttuihin, kun vastaan pomppi kettu tai jänis. Tulipahan hyvää treeniä nopeampaan juoksuun ja koiralla pysyi metsästysvietti yllä. Kerran potkukelkkailin koiramme kanssa tiellä ja tietysti se hoksasi tiellä jäniksen jäljet jonka jälkeen mentiin eikä meinattu. Kyllä teki tiukkaa kääntää mutkissa, ettei oltu lumipenkassa kelkan kanssa. Toisella kerralla muistan kuinka juoksimme metsätietä pitkin ketun jälkiä seuraten. Lumisena talvena hiihdin koiramme kanssa jäällä. Mikäli sää oli erittäin tuulinen niin isä tuli jäätä pitkin autolla hakemaan meidät takaisin kotiin. Tämä myös siksi, ettei koiramme tykännyt tulla kotiin samanlaista vauhtia kuin pois kotoonta. Tykkäsin luisteluhiihdosta, koska sillä tyylillä pääsi nopeasti eteenpäin ja koiraa pystyi pitämään toisessa kädessä eikä minulla edes aina ollut sauvoja mukana.  Edelleen muistelen lämmöllä tätä koiraamme ja yhteisiä lenkkejämme.

Kotipaikkakunnallani ei ollut juuri mitään itseäni kiinnostavia harrastusmahdollisuuksia. Muutaman kerran kävin vatsatanssitunnilla läheisellä ala-asteella. En kuitenkaan tykännyt tunneista, joten se jäi vain kokeiluksi. Yritin pitkään saada silloisia kavereitani seurakseni jonnekin tanssitunnille, mutta ei kukaan ikinä lähtenyt. Täytettyäni 18 vuotta ja saatuani ajokortin päätin aloittaa tanssiharrastuksen ja sillä tiellä ollaan vieläkin. Silloin mietin pitkään viitsinkö yksin lähteä ja vuosien pohdinnan jälkeen olin päätynyt siihen tulokseen, että se on mentävä mikäli meinaa mennä. Kaveria en tule saamaan seurakseni. Aloitin bailatinon harrastamisen 30 km matkan päässä kodistamme. En tykännyt yhtään autolla ajamisesta, mutta ajattelin kestäväni sen matkan kivojen tanssituntien takia. Samoihin aikoihin kävin erilaisilla tanssillisilla jumppatunneilla. Muistaakseni tunnin nimi oli latinobic, jossa kävin vuosia. Tässä vaiheessa taisin jo käydä kahdenkin eri ohjaajan bailatino tunneilla. Huomasin tykkääväni tanssitunneista.

Muutaman vuoden päästä muutin toiselle paikkakunnalle opintoihin liittyvän työharjoittelun ja kesätöiden perässä. Kivat tunnit ja tutut hyväksi todetut opettajat jäivät tässä vaiheessa edelliselle paikkakunnalle.  Kesällä ei paljon ollut harrastusmahdollisuuksia, kun ryhmäliikuntatunnit olivat kesätauolla. Muutamia tunteja tietysti oli ja joillain tunneilla kävin satunnaisesti. Uuteen paikkakuntaan tutustuin pyöräilemällä pitkiä lenkkejä auringon kivasti paistaessa ja merituulen lämpimästi puhaltaessa. Rantapolkuja oli helpompi kävellä ja ihailla kaunista merimaisemaa, koskia, erilaisia puistoja, luontopolkuja sekä muita nähtävyyksiä. Kesä meni nopeasti ja muutin pois Kotkasta.

Opintoni alkoivat olemaan loppusuoralla, joten olin jo aikaisemmin päättänyt muuttaa pois pienestä alle 2 000 asukkaan kunnasta pois valmistuttuani. Halusin isompaan kaupunkiin, jossa olisi hyvät harrastusmahdollisuudet ja muutakin elämää kuin vastaan loikkivia metsäjäniksiä ja metsässä raakkuvia variksia. Hyvän tilaisuuden tullen päätin muuttaa nykyiselle paikkakunnalleni, josta aloitin heti uusien harrastusten etsinnän. Selailin nettiä ja yritin löytää tanssistudioita, kuntosaleja ja hyviksi todettuja ohjaajia. Bailatinotunteja en enää löytänyt, mutta uuden tulokkaan zumban tunteja olisi ollut aivan kotini vieressä. Ajattelin kokeilla näitä tunteja, joihin myöhemmin ihastuin ja aloin tykkäämään tuntien ohjaajastakin. Aluksi kyllä harmittelin, kun pari hyvää tanssinopettajaa jäi aikaisemmalle kotipaikkakunnalleni.

Pian halusin kokeilla jotain muutakin vaikka tykkäsin zumbatunneista. Kävin eri ohjaajien tunneilla ja hain näin vaihtelua. Myöhemmin kansalaisopisto järjesti itämaisen tanssin kursseja joissa kävin pari vuotta kunnes ohjaajamme ei enää jatkanut meidän opettamista. Tilalle tuli toinen ohjaaja, jonka tunneista en enää tykännytkään. Huomasin miten suuri vaikutus hyvällä opettajalla on siihen tykkääkö kyseisestä lajista vai ei. Päätin kokeilla afrotanssia, jazztanssia ja kiinteytysjumppaa, joissa kävin muutaman vuoden ajan. En kuitenkaan ihan palavasti ihastunut näihin tunteihin.  Lenkkeilyn ohessa kävin satunnaisesti kuntosalien jumppatunneilla. Kesäisin kävin puistojumpissa, jotka olivat kivaa vaihtelua sisäliikunnalle. Oli kiva jumpata vihreällä nurmikolla samalla nauttien aurinkoisesta kesäpäivästä.

Satunnaisesti vierailin edellisellä kotipaikkakunnallani Kouvolassa. Lomilla kävin vanhojen tanssinopettajien tunneilla heidän perustamallaan tanssistudiolla. Yhtenä viikonloppuna heillä oli vieraileva meksikolainen opettaja, jonka tunneille päätin mennä. Tykkäsin hänen tyylistään ohjata tunteja ja myöhemmin aloin käymään hänen tunneillaan niin Helsingissä kuin Kouvolassakin.  Vrajim ohjasi hänen itse kehittämiään tunteja, joista erityisesti ihastuin Latinissimo tuntiin. Latinissimo- tunti on sekoitus tanssia ja treenaamista eli kyseessä on hyvin hauska ja tekohas tunti. Tunti perustuu Latinalaisen Karibian rytmeihin ja on sekoitus erilaisia tanssityylejä kuten: Salsa, Merengue, Samba, Bachata, Reggaeton, Cumbia. Näitä olin tietysti tanssinut jo aikaisemmin bailatinossa ja zumbatunneilla vuosien ajan. Minun oli helppo seurata ohjaajaa, koska osasin askeleita jo entuudestaan ja lantiokin pyöri vinhaa vauhtia.

Latinissimo tanssitopit

Vrajim Gandhi on kehittänyt myös Fit Fight Fusion tunnin, joka puolestaan perustuu erilaisiin vapaaottelulajeihin. Ohjelma sisältää liikkeitä ja tekniikoita karatesta, potkunyrkkeilystä, muay thaista, capoeirasta ja monesta muusta. Tykkäsin myös tästä tunnista vaikka olin ihan hakusessa askelien kanssa ja aloitin aina väärällä jalalla ja löin väärällä kädellä. Tämä ei tuntunut alkuun ollenkaan omalle lajilleni, mutta myöhemmin aloin tykkäämään tunneista kivan ohjaajan ja äärimmäisen tehokkaiden ja hikisten tuntien ansiosta. Tunti jakautuu kardio-, voima- ja toiminnallisuusosuuksiin. Oli minullakin jotain haastetta pysyä mukana kuvioissa. 

Nykyisin olen käynyt Vrajimin pitämillä tunneilla aina, kun aikatauluni antavat periksi. Minulle uusi tuttavuus Bachata on myös minun mieleeni vaikka onkin rauhallisempaa kuin muut tunnit missä käyn. Tosin yleensä tätä ennen on ollut jo kaksi tuntia, joista toinen F3 ja toinen Latinissimo tunti, joten rauhallinen tunti kelpaa näiden tuntien jälkeen oikein hyvin. On kiva fiilistellä ja rauhoittua hyvän musiikin tahdissa. Tämä tunti toimii hyvänä jäähdyttelynä vaikka toisaalta vaatii aivotyötä, että pysyy kuvioissa mukana.  

Tykkään käydä eri ohjaajien tunneilla ja vaihdella kuntosaleja missä käyn jumpissa ja tansseissa. Tämän takia olen käynyt myös meidän työpaikkamme kustantamissa jumpissa. Aikaisemmin meillä oli zumbaakin, mutta tunti jouduttiin lopettamaan vähäisen kiinnostuksen myötä. Sama kohtalo kävi alkuvuoden aikana kotipaikkakuntani zumballe, jossa kävin sunnuntaisin. Zumban suosio on selvästi kääntynyt laskuun ja nyt olisi aika löytää jotain uutta mielenkiintoista. Itse en ole kuitenkaan kyllästynyt zumbaan vaikka olen käynyt tunneilla varmaan viimeiset 7 vuotta. 

Työpaikan zumban tilalle päätimme kokeilla aloitteleville jumppaajille soveltuvaa helppoa jumppaa. Saimme houkuteltua tunnille kivasti porukkaa ja päätimme jatkaa tätä tuntia. Lisäksi olen käynyt keskiviikkoisin fysiojumpassa, jossa on nykyisin ollut stepin ja kahvakuulan sekoitusta. Kahvakuulatunneistakin tykkään vaikka olenkin enemmän tanssin ystävä. Nämä ovat hyvin tehokkaita tunteja ja meillä on oikein kiva ja hyvä ohjaaja. 

Metsällä isän ja koiramme kanssa

Viime viikonloppuna päätin kokeilla jotain minulle vierasta lajia. Kotipaikkakunnallani järjestettiin Twerk worshop, johon päätin epäröimättä ilmoittautua. Olin kerran aikaisemmin ollut twerk tunnilla, mutta silloin tuntui etten onnistunut missään. Päätin kuitenkin antaa twerkkaukselle uuden mahdollisuuden. Ainut muistikuva minulla oli etten onnistunut juuri missään ja polvet olivat tunnin jälkeen mustelmilla monta viikkoa tunnin jälkeenkin. Nyt tiesin, että tunnille kannattaa varata polvisuojat, mutta sellaisia minulla ei ollut. En kuitenkaan lähtenyt niitä tätä worshoppia varten ostamaan. Päätin laittaa pidemmät housut ja niiden alle säärystimet suojaamaan polviani. En kuitenkaan aivan täysin onnistunut suojaamaan polviani vaan ne ovat taas mustelmilla ja on lantion kohdalla myös iso liila mustelma, joten ei ne polvisuojat sitä olisi estäneet vaikka ne olisi ollutkin. Jatkossa aion kyllä hankkia lajiin kuuluvat polvisuojat mikäli aion vielä mennä tunneille. Ei ole kiva, kun polvet ovat monta päivää tuntien jälkeen kipeät ja mustelmilla vielä pitkään sen jälkeen.  

Tulevaisuudessa haluaisin kokeilla...

 

Kirjoitushaasteeseen kuului myös kertoa mitä lajeja haluaisimme tulevaisuudessa kokeilla. On niin monta lajia mitä haluaisin kokeilla, mutta vuorokauden tunnit eivät tahdo riittämään kaikkiin harrastuksiin. Minulla on jo vuosien ajan ollut mielessä, että haluaisin kokeilla spinning tuntia. Koskaan en kuitenkaan ole tälle sisäpyöräilytunnille ehtinyt. Ehkä vielä, joskus tulee sen hetki. Uimisesta tykkään paljon, mutta en vaan koskaan saa aikaiseksi pakata jumppakassiin uikkareita ja lähteä uimahalliin uimaan. Ehkä kymmenen vuotta sitten kävin muutamia kertoja veljeni kanssa uimahallissa uimassa sillä aikaa, kun nuorempi pikkuveljeni oli Shoto Budo treeneissä uimahallin lähellä. Samalla autokyydillä pääsimme uimaan.   

Vuosien ajan olen haaveillut tanssimisesta jossain esiintyvässä ryhmässä. Tämä ei vielä ole toteutunut, mutta toivoisin sen toteutuvan vielä joskus. Tuntuu etten käy yhden tietyn ohjaajan tunneilla tarpeeksi, kun reissaan jatkuvasti ja etsin itselle mieluisia tunteja siltä paikkakunnalta missä milloinkin olen. Olen jo pitkään suunnitellut kesä- ja talvilomani erilaisten juoksu- ja tanssitapahtumien mukaan. Elän tällä hetkellä reissunaisen elämää ja matkustan milloin minnekin tanssitunnille treenikassi olalla. Toisaalta on kehittävää käydä eri ohjaajien tunneilla, koska sitten ainakin oppii seuraamaan eri ohjaajia hyvin. Samalla oppii monipuolisesti erilaisia liikkeitä ja tanssilajeja, koska jokaisella opettajalla on oma tyylinsä ohjata tunteja. 

Tärkein juoksuun liittyvä muistoni

Kun hurahdin juoksuun... 

Huhtikuun kirjoistushaasteeksi saimme tärkeimmän juoksuun liittyvän muiston.  Vastausta tähän ei tarvinnut kauaa miettiä vaan se oli jo selvää vaikka tietysti juoksuun liittyviä muistoja on laidasta laitaan paljonkin. On hauskoja, mieluisia, ihania, mukavia, tavallisia, kauheita ja pelottaviakin. Mutta nyt lisää tästä kivasta ikimuistoisesta kokemuksestani. 

Olen aina ollut innokas osallistumaan kaikenlaisiin arvontoihin. Täyttelen kuponkejä kaupoissa, netissä, messuilla ja missä vain ilmaisia arvontoja tulee vastaan. Harmemmin edes kunnolla katson mitä juuri siitä arvonnasta voi voittaa tai ainakaan en ajattele sitä voittavani. Oli vuosi 2013, kun yhtenä keväisenä päivänä sain sähköpostiviestin, että onneksi olkoon olet voittanut osallistumisoikeuden Helsinki City Runiin. Onneksi istuin tukevasti penkillä, etten pyllähtänyt lattialle. Viestissä pyydettiin ilmoittamaan viikon sisällä meinaanko ottaa palkinnon vastaan ja lähteä juoksemaan puolimaratonia. Tähän kysymykseen en osannut heti vastata, koska ikinä aikaisemmin en ollut puolimaratonia juossut saati osallistunut mihinkään pienempiinkään juoksutapahtumiin. Ajatus myöntävästä vastauksesta ja juoksemaan lähtemisestä kieltämättä hirvitti. Sillä viikolla en paljoa muita juttuja miettinytkään kuin Helsinki City Runia. Lopulta tulin siihen tulokseen, että on se lähdettävä yrittämään miten naisen käy, kun ilmaiseksi pääsee. Ajattelin, että kävelen vaikka välillä ellen jaksa juosta koko matkaa. Ehkä kävelyn ja juoksun sekoituksella pääsisin kuitenkin maaliin asti.

Ensimmäinen ongelma oli tavoiteajan keksiminen, joka vastausviestissä pyydettiin ilmoittamaan henkilötietojen lisäksi. Minulla ei ollut mitään ajatustakaan mikä tavoiteaikani voisi olla. Olen treenannut aktiivisesti ehkä reilut 15 vuotta. Käynyt erilaisissa jumpissa, tanssitunneilla ja lenkeillä, mutta ikinä urheilu ei ole minulle ollut tavoitteellista tai ajan perässä juoksemista. Ikinä lenkille lähtiessä en muistanut katsoa kelloa tai palatessani en enää muistanut paljonko se oli, kun olin lähtenyt. Lenkkeilin fiiliksen mukaan ja itseäni kuunnellen.

Hermoilin ja yritin miettiä ehdinkö heittää lenkkiä kolmessa tunnissa, joka oli järjestäjän taholta asetettu maksimiajaksi. Viimenään päätin, että saattaisin pystyä juoksemaan lenkin 2 tuntiin ja 40 minuuttiin. Muiden vihjeiden perusteella päätin ilmoittaa tavoiteajakseni 2:20, koska monet neuvoivat asettamaan tavoiteajan vähän paremmaksi mitä kuvitteli juoksevansa. Päätin siis ilmoittaa heille sellaisen ajan tavoiteajakseni jota en ikinä kuvitellut juoksevani. Olin siis lähdössä juoksemaan ensimmäistä puolimaratoniani, koska enhän voinut luopua palkinnostani. Minä lähden juoksemaan, kun kerran olin osallistunut arvontaan ja voittanut osallistumisoikeuden.

Oli huhtikuu ja Helsinki City Run järjestetään toukokuun alussa, joten minulla oli jotakuinkin kuukausi aikaa treenata puolimaratonille. Luojalle kiitos, että minä olin aikaisemminkin liikkunut. Muuten olisi kyllä jäänyt juoksematta tuo reilu 21 kilometriä. Ehdin tässä välissä käydä muutaman kerran lenkillä viikonloppuna ja huomasin jaksavani juosta yllättävän hyvin ja asettamani aikatavoitekaan ei tuntunut enää niin kamalalle.

Kyseisen vuoden huhtikuu meni huomaamatta ja pian oli jo toukokuu sekä tapahtumapäivä käsillä.
Olin jännittynyt, mutta toisaalta hyvillä mielin lähdössä juoksemaan. Oli kiva päästä johonkin tapahtumaan missä olisi muitakin juoksemassa. Muuten lenkkeilen aina yksin tai korkeintaan isäni koiran kanssa niinä kertoina, kun olen käymässä vanhempieni luona.

Katsoin paria päivää aiemmin kisavaatteeni valmiiksi, ettei niiden kanssa tarvitsisi enää stressata. Tosin niitäkin mietin pitkään, että mitkä vaatteet päällä voin lähteä sinne juoksemaan. Toukokuun alussa ei kuitenkaan ollut vielä kovin lämmintä. Luin erinäisiltä palstoilta tästäkin aiheesta juoksijoiden mielipiteitä. Päädyin kuitenkin juoksemaan kisapaita ja caprit päällä, joka oli oikein hyvä vaihtoehto.

Ennen lähtöä

Tapahtumapäivänä matkustin bussilla Helsinkiin ja kisapaikalle pääsinkin kätevästi, koska bussipysäkkini oli aivan kisahallin vieressä. Olin paikalla jo reilusti etuajassa, koska en uskaltanut mennä kovin viimetipassa. Minulla ei ollut mitään hajua miten kauan valmistautuminen veisi aikaa tällaisessa mahdottoman suuressa massatapahtumassa. Olin hakenut edellisenä iltana kisapaidan kisaexpolta etukäteen, joten sitä ei tarvinnut stressata enään. Söin eväitä kalliolla ja katselin muiden touhuja ja mietin mitä edessä mahtaakaan olla. Jännitti, mutta olo oli hyvä. Päivä oli aurinkoinen ja muistaakseni oli luvattu 13 astetta lämmintä.

Viimenään vein tavarat säilytykseen ja siirryimme lähtöalueelle. Lähtöni oli aika loppupäässä, koska tavoiteajan olin ilmoittanut myös kohtuullisen hitaaksi. Perhoset lentelivät mahassa, kun seison siellä ihmisten keskellä odottamassa pamahdusta, koska pääsisimme matkaan. Vihdoin pääsimme matkaan ja heti alkuun lähdin kaikkien neuvojen vastaisesti juoksemaan minkä pienistä jaloistani pääsin. Ei mennyt montaakaan kilometriä niin sain edellisen ryhmän kiinni ja alkoi ihmismassassa pujottelu. Näin jälkeenpäin voin sanoa, että ilmoittauduin täysin väärään ryhmään ja koko matka oli pientareilla pomppimista sekä pujottelua muisen seassa.

Juoksu meni yllättävän hyvin. Ehkä juuri siksi, etten osannut odottaa mitä oli vielä edessä. Sain kannustajista virtaa ja en huomannut kilometrien taittumista ja väsymistäni, kun piti keskittyä eteenpäin pääsemiseen siinä hirveässä ihmismassassa. Ei ollut nimittäin mikään helppo puuha suikkia muiden välissä yrittäen päästä ohi huomattavasti hitaammista. Ylimääräistä energiaakin tähän pujotteluun varmasti meni verrattuna siihe, että olisi saanut juosta tasaista vauhtia suoraan ilman ylimääräisiä väistelyitä.

Siellä isojen miesten välissä koitan pujotella eteenpäin maalin häämöttäessä taustalla.

Yllätyin huomatessani, että reitin varressa oli kyltti 19 km. Ei siis ollut enää montaa kilometriä maaliin ja puhtia olisi ollut vielä. Koitin kiristää vauhtia, minkä pääsin muiden seassa puikkelehtimaan.  Helppoa se ei vieläkään ollut vaikka hieman jo oli enemmän tilaa juosta. Maalisuoralla läpsyt kannustamassa olleille lapsille ja spurtaten maalia kohti. Valokuvaajallekin koirin vielä hymyillä samalla, kun koitin kiriä kohti maalia. Oli mahtava fiilis maaliviivan ylitettyä ja varsinkin mitallin käteeni saatuani. Olin niin innoissani, etten edes hoksannut ottaa mitallia pois muovipussista, jonne se oli laitettu.

Maalissa!

Menin istumaan nurmikolle ja hetken päästä huomasin nimeni sekä juoksemani ajan isolla näytöllä. En meinannut uskoa silmiäni, koska juoksemani aika oli puoli tuntia parempi mitä olin tavoiteajakseni ilmoittanut ja lähemmäs tunnin parempi mitä kuvittelin pystyväni juoksemaan. Yllätyin itsekin, kun pystyin juoksemaan koko matkan kertaakaan kävelemättä ja olokin oli vielä hyvä. Olisin voinut jopa juosta hieman pidemmällekin, koska en päässyt juoksemaan ihan täysiä koko matkan aikana ruuhkan takia.

Mä tein sen!

 

Tämän tapahtuman muistan varmasti aina ja tämä on innostanut minut ilmoittautumaan tämänkin jälkeen omasta tahdostani erinäisiin tapahtumiin. Heti kesäkuun lopussa juoksin Turussa Paavo Nurmi Maratonin puolikkaan, jossa paransin pari kuukautta sitten juoksemaani aikaa jopa kymmenellä minuutilla. Tämä johtui täysin siitä, että osasin ryhmittäytyä oikeaan kohtaan lähdössä jolloin minulla ei mennyt turhaan aikaa ja energiaa muiden välissä puikkelehtimiseen. Sain keskittyä omaan juoksuuni ja maisemien ihailuun.

Oli oikeasti hyvä, että voitin HCR osallistumisen, koska luulen etten olisi ikinä uskaltanut mennä minnekään  juoksutapahtumaan. Tykkäsin juosta porukassa ja nyt olen osallistunut siitä lähtien ehkä viiteen erilaiseen tapahtumaan vuodessa. Osa on ollut lyhyempiä hupijuoksuja tai kevätkirmailuja, kun taas jotkut puolimaratoneja. Kokonaista maratonia en vielä ole uskaltanut lähteä juoksemaan vaikka monet ovat yrittäneet minua saada sinne osallistumaan. Jotenkin hirvittää se ajatus. Pitäisi enemmän treenata juoksua eikä käydä tansseissa ja jumpissa niin paljoa. No ehkä vielä jonain päivänä löydän itseni lähtöviivalla seisomassa.

Katsotaan miten minun tänä vuonna käy sillä nyt olen menossa juoksemaan kyseistä Helsinki City Runia parin viikon päästä. Tämä olisi toinen kerta tässä kyseisessä tapahtumassa, koska viime vuonna se jäi väliin sairastelujen takia. Pidetään peukkuja pystyssä, että nyt pääsen lähtöviivalle ja varsinkin maaliin asti. Treenaaminen on kyllä ollut hyvin vähäistä, mutta on sitä ennenkin menty kisoihin lähes kylmiltään tanssikunnolla juosten.

Hauskaa Vappua sinulle!

Kevään ensimmäiset kisat lähestyy

 Treenitauko jatkuu...

Tämä kevät on mennyt sairastellessa kuten jo aikaisemmin kirjoitin. Nyt oloni alkaa olemaan jo parempi ja olen pystynyt käymään töissäkin. Treeneihin ei vielä ole asiaa pitkään aikaan. Hidas kävelykin tuntuu ajoittain rintakipuna, joten nyt on otettava erityisen varovasti. Pystyn sentään jo kävelemään joitain kilometrejä ilman istuskeluja puiston penkeillä. Tästä edistyksestä olen tietenkin hyvin iloinen.

Joku viikko sitten näin ilmoituksen, jossa Takomorunners etsi edustajia juoksemaan erilaisiin kevään ja kesän juoksutapahtumiin ja kisoihin. Suurin osa näistä vaikutti olevan hankalan matkan päässä tai muuten turhan kaukana minulle. Saan jo viikolla reissata työn takia ihan tarpeeksi, joten kauhean pitkälle ei viikonloppuna viitsisi lähteä. Päätin valita Naisten Kympin, joka järjestetään Helsingissä.
Olen ollut kerran aikaisemmin juoksemassa Naisten kympillä. Silloin olin edustamassa NRJ-radiokanavaa. Ilmoittauduin kuumaan ryhmään eli ensimmäiseen lähtöön, jossa piti juosta kymmenen kilsan reitti alle tuntiin. Tavoitteessa onnistuin hyvin ja olin katsojien laskujen mukaan yhdeksäs, joten ei se huonosti mennyt. Reitinkin kanssa minulla oli vähän ongelmia, kun en tiennyt etukäteen mistä reitti menee. Vaikka olin kuinka silmäillyt reittikarttaa etukäteen niin ei sitä pysty hahmottamaan, kun paikat on itselle ihan vieraita. Luotin reittimerkintöihin ja liikenteenohjaajiin. Välillä liikenteenohjaajatkin tuntuivat olevan omissa ajatuksissaan eikä tajunneet, että jotkut tulevat jo nyt. Yhdessä käännöspaikassa meinasin jo lähteä väärään suuntaan juoksemaan, kun kyseisellä paikalla ollut henkilö ei osannut selvästi viittoa minne suuntaan pitää mennä. No muutaman minuutin siinä pyöriessä hukkasin. Sitten näin takaa tulevan naisen ohitseni, joten säntäsin hänen peräänsä entistä kovempaa vauhtia. Hetken päästä jo sainkin hänet kiinni ja jatkoin menojani.  Muutaman epäröinnin jälkeen päätin huudella etukäteen liikenteenohjaajille risteyksen lähestyessä, että minne suuntaan pitää mennä. Kyllä he sitten havahtuivat ja ohjasivat oikeaan suuntaan. Jotkut katsojat jo toppuuttelivat menoani kommentoimalla, että hidasta vähän ettei muut jää jälkeen.

Fitin kojussa käytiin tekemässä tervehdys kavereille

Tykkäsin kyllä tästä tapahtumasta ja nyt päätin mennä uudestaan. Rento tapahtuma ja nykyisin löytyy kaikenlaista oheistapahtumaakin mikäli vaan jaksaa mennä Helsinkiin useammaksi päiväksi. Naisten Kympiltä on erityisesti jäänyt mieleen hyvät eväät maalissa. Saimme oikein Lidlin salaatit ja kaikenlaista muutakin syötävää ja erilaisia näytepakkauksia koko kassillinen.

Saa nähdä miten minun käy, kun kahden viikon päästä pitäisi jo lähteä juoksemaan Helsinki City runia, mutta pitkällisen flunssan takia en ole päässyt puoleentoista kuukauteen lenkille. Toissapäivänä söin viimeisen antibioottikuurin tabletin ja onneksi se on nyt tehonnut. Nyt vähän näyttää sille, että on viisainta jättää HCR väliin ja mennä seuraavana viikonloppuna järjestettävään Naisten kymppiin. Kyllä niitä kisoja kesällä on ja en halua riskeerata koko kesän treenejäni parin viikon päästä järjestettävän puolimaratonin takia. Seuraava isompi tapahtuma Naisten Kympin jälkeen on Turussa järjestettävä Paavo Nurmi Maraton, jonne olen myös menossa puolikkaan juoksemaan.

Naisten Kympin paitaa lenkkeilyttämässä

Nyt vaan rauhallista lenkkeilyä ja viimeistään Naisten Kympissä tavataan.

Sairastelua

Treenit vaihtuivat leffailtoihin

Lumet suli ja kevät tuli. Minusta kevät on kivaa aikaa pimeän talven jälkeen. On kiva ihailla miten leskenlehdet ja kukkapenkkien tulppaanit puskivat harmaasta maasta esiin. Lakaisukoneet puhdistivat ahkerasti katuja ja muutaman avoautonkin ehdin jo näkemään. Ihanaa, kun vielä kahdeksan aikaan illalla on valoisaa. Kyllä se kesä sieltä tulee kovaa vauhtia.

Sulilla jalkakäytävillä juoksemisen sijaan olen viimeiset viisi viikkoa ollut kipeänä. Ei ole ensimmäinen kerta, kun minä missaan hyvät juoksukelit. Talvi meni tanssitreeneissä käydessä ja toiveikkaana kuvittelin, että nyt kevään tullen pääsisin jo juoksemaan. Olin jo viime vuonna ilmoittautunut muutamiin juoksukisoihin ja nyt en ole treenannut ollenkaan yli kuukauteen. Hieman alkaa hirvittämään mitä tästä kesästä tulee. Keväät eivät ole minun parasta aikaa, koska olen nyt ollut useampana keväänä kipeänä. Viime vuonna tarkoituksenani oli mennä juoksemaan Helsinki City Runia, mutta se jäi sairastelujen takia vain haaveeksi. Suutuksissani ilmoittauduin tämän vuoden tapahtumaan toivoen parempaa, mutta kohtaloni taitaa olla vastaava kuin viime keväänäkin. Ehkä suosiolla jätän vuoden 2018 HCR ilmoittautumisen tekemättä. Kisapaitojakin minulla on jo kaappi täynnä, joten sitä en katso tarvitsevani kalliilla hinnalla.

Tänään kävin taas kerran lääkärissä ja mikäli jotain positiivista tästä reissuta haluaa sanoa niin moneen kertaan lääkärini päivitteli erinäisiä tuloksia ja sitä miten minulla on niiden perusteella hyvä kunto. Kiva tämä oli tietysti kuulla, mutta haluaisin mielummin juoksemaan kuin katsella leffoja yksin kotona. Antibioottikuurin myötä toivon pääseväni tästä taudista ja takaisin lenkkipoluille ja treenien pariin.

Kivaa kevättä ja nautinnollisia juoksuja sinulle.

Juoksukaverikirja

Nyt onkin ollut pitkä tauko sekä juoksemisesta kuin tänne kirjoittamisesta.
Kevät koittaa ja kisat lähestyy, joten koitan palata taas lenkkipoluille. 

Takomorunnersin juoksukaverikirja

Kuka olet: Katariina, kolmekymppinen pieni viipottaja.

Missä päin vaikutat: Etelä ja Varsinais-Suomessa enimmäkseen tulee liikuttua. Olen aika liikkuvaista sorttia kaikessa mielessä. Hyvien tanssituntien perässä voi muutaman sata kilometriä matkustaa vaikka tietysti toivoisi niiden olevan kotikaupungissa tai muuten matkan varrella.

Mitä teet työksesi: Laitan rahoja jakoon niitä tarvitseville

Mitä harrastat: Lattarit on lähellä sydäntä, mutta hyvien tanssien puutteessa juoksulenkkikin kelpaa. Latinissimo tanssit on ihan parasta. Kerran viikossa tulee myös käytyä kahvakuulailemassa ja perus jumpassa.

Lempiruokasi: Kanapasta


Mitkä on lempilajisi: Salsa on kaikista mieluisinta. Sopivan vauhdikasta ja samalla naisellista menevää musiikkia unohtamatta.

Minkä merkkinen juoksukenkä olisit: Asics. Luotettava ja kestää menossa kuin menossa.

Kerro lempparikisasi jos sellaisia on: Midnightrun on ihan paras ja sitä voin lämpimästi suositella muillekin. Ensi syksyn ilmoittautuminenkin on jo hoidettu pois päiväjärjestyksestä ettei vaan pääse unohtumaan.

Mikä on paras juoksutuloksesi: Muutaman kerran olen jopa ollut ensimmäinen ja pari pokaaliakin löytyy vitriinistäni.

Mikä on mieleenpainunein liikuntahetkesi: Ensimmäinen puolimaraton juostuna ja fiilis oli maalissa hyvin epätodellinen. Voitin itseni ja aikakin oli yli puoli tuntia parempi mitä kuvittelin. Ei pitäisi aliarvioida itseään vaan luottaa enemmän itseensä.

Mitkä ovat vahvuutesi liikkujana: Jaksain kyllä ja menen vaikka läpi harmaan kiven mikäli niin päätän. Monipuolinen liikunta takaa jaksamisen lenkeilläkin vaikka en olisi viimeiseen kuukauteen käynyt kertaakaan juoksemassa. Tietysti pohkeet voi olla hieman jumissa, mutta kyllä se aikanaan menee ohi. Tanssitunnit vaan vievät aina pidemmän korren.

Entä heikkoutesi: En malta tehdä mitään rauhallisesti vaan hiki päässä on mentävä eteenpäin.

Jos saisit lisätunteja vuorokauteen: Kävisin niillä tanssitunneilla minne en nyt ehdi. Harras toive, joka ei taida ihan heti toteutua.

Mitä haaveita sinulla on juoksun suhteen: Olisipa enemmän aikaa käydä lenkeillä. Kaikkea vaan ei voi ehtiä.

Missä maassa haluaisit juosta: Espanja tai Latviakin voisi olla hieno. Ulkomaan kisat ovat vielä toistaiseksi vaan kaukainen haave, jonka toivottavasti joskus saan toteutettua. Viroon myös tekisi mieli mennä kisaamaan. Se olisi ainakin helposti toteutettavissa. Pitäisi vaan saada joku juoksukaveri mukaan niin varmasti olisin jo pakkaamassa lenkkareitani matkalaukkuun.

Keksi itsellesi supersankarinimi seuraavaa juoksukisaa varten: Pieni, mutta pippurinen. 


Ihanaa kevään odotusta muillekin. Tänään olikin hieno aurinkoinen päivä ja tietkin olivat sulaneet eikä pelloillakaan paljoa enää lunta ollut. Kyllä se kevät sieltä tulee.