Kaarinan Syysmaraton

Puolimaraton 7.10.2017

 

Lauantaina heräsin jo ennen herätyskellon soimista. Taisi kuitenkin hieman jännittää tuleva juoksutapahtuma. Nyt ehdin hyvin keittämään aamupuuron ja pukeutumaan omaan tahtiini. Muistin sentään ottaa mukaani juomapullot jääkaapista, joihin olin tehnyt jo illalla valmiiksi urheilujuoman.

Viimehetken tarkistus, että kaikki on mukana ja sitten vaan kohti bussipysäkkiä. Bussi tuli hetken odottelun jälkeen, mutta kuski nousi penkiltään ja nousi kertomaan meille kaikille kolmelle kyytiin pyrkijälle, että bussi oli aivan täysi. Jäljellä oli enää seisomapaikkoja rahastajan penkkiä lukuunottamatta. Päätin nousta kyytiin, koska seuraavalla bussilla en olisi enää ehtinyt ajoissa noutamaan osallistujakuorta. Muutkin pysäkillä olleet päättivät myös tulla kyytiin. Päätin mennä istumaan takaoven portaille. Pelkäsin, että tuleeko minulle huono-olo, mutta onneksi ei tullut ja puolessa välissä matkaa pääsin jopa istumaan kovien rappusten jälkeen pehmeälle tuntuvalle penkille. Itsekseni mietin, että täytyy laittaa bussiyktiöille viestiä täysistä busseista. Voisivat lisätä muutaman bussin Helsinki - Turku välille, koska muutamana perjantaina jopa yli kymmenen henkilöä on viime aikoina joutunut seisomaan tällä välillä. En tiedä mistä suuri suosio johtuu, mutta yllättävän paljon tällä välillä on nykyisin matkustajia.

Jäin bussista pois Kaarinan keskustan pysäkillä, josta ei ollut kuin muutama sata metriä kisapaikalle. Kaksi muutakin juoksijaa oli tullut minun kanssani samalla bussilla joista toinen lähti seuraamaan minua. Olin kerran aikaisemmin ollut Kaarinan Syysmaratonilla ja tiesin, että meidän pitäisi löytää läheinen koulu. En kuitenkaan aivan tarkkaan muistanut mitä polkuja piti mennä, mutta muistin oikean suunnan ja löysimme paikalle ilman eksymistä tai kännykän karttasovelluksen apua. Musiikki kuului jo kaukaa ja tämän avulla oli helppo löytää paikanpäälle. Kävin hakemassa osallistujakuoren ja pikaisella vilkauksella katsoin mitä juoksuun liittyviä varusteita oli myynnissä. En kuitenkaan tällä kertaa ostanut mitään.

Lukion liikuntahallissa oli myytäviä tuotteita varustesäilytyksen lisäksi.

Naisille oli varattu kaksi erillistä pukuhuonetta, joissa oli yhteinen suihku. Olin laittanut jo kotona juoksuvaatteet päälleni, mutta riisuin ylimääräiset vaatteet pois ja vein kassini vartioituun ja ilmaiseen tavarasäilytykseen. Näin pienessä tapahtumassa tähän ei kauaa mennyt. Siirryin muiden seuraksi koulun käytävälle odottelemaan lähtöämme. Ulkona oli alkanut satamaan, joten kukaan ei halunnut mennä ulos kastelemaan itseään. Pian kello oli jo viittä vaille 11 ja oli aika mennä ulos. Onneksi lähtö tapahtui hyvin läheltä koulurakennusta ja pitkää matkaa emme joutuneet sateessa kävelemään. Kymmenen kilometrin juoksijat olivat lähteneet jo varttia aikaisemmin ja puolimaratonin sekä maratonin juoksijat lähtisivät samaan aikaan kello 11. Puolimaratonille oli ilmoittautunut 203 juoksijaa ja maratonille 95 eli kohtalaisen pienestä tapahtumasta oli kyse vaikka yksin ei tarvitsisi juosta. Tapahtumaan oli ilmoittautunut yhteensä 467 osallistujaa.

Vettä satoi, mutta ulos oli mentävä

Reittiä oli hieman muutettu edellisestä kerrastani, mutta pääasiassa se meni samaa reittiä kuin aikaisemminkin. Juoksimme 110 -tien alitse alikulkukäytävää pitkin ja jatkoimme jalkakäytävillä juosten. Liikenteenohjaajia oli jokaisessa risteyksessä ja hyvin he näyttivät minne suuntaan pitää mennä. Tarvittaessa he pysäyttivät autoilijat ja me juoksijat saimme mennä omaa tahtiamme. Reitin risteyskohdat oli merkitty nuolilla varustetuilla kylteillä ettei vahingossakaan kääntynyt väärään suuntaan. Joissain kohdissa oli maalattu asfalttiin nuolia, mutta ne eivät sateessa tainneet kovin kauaa kestää. Reitti kierteli asuntoalueen läpi. Sadesää oli varmasti tehnyt osansa, koska kannustajia ei juurikaan ollut. Jalkakäytävän varrella oli äiti tyttöjensä kanssa. Sitkeästi he seisoivat sateessa tyttöjen näyttäessä peukkua ja kannustaen ohitse juoksevia juoksijoita "Hyvä, hyvä". Tästä tuli hyvä mieli ja matka jatkui hyvillä mielin.

Jalkakäytäväosuuden jälkeen juoksimme jonkun matkaa autotien reunassa. Autoja ei kylläkään näkynyt missään, joten niitä ei onneksi tarvinnut pelätä. Kohta tulimme hiekkatielle, joka oli sateen ansiosta kurainen ja syksyn aikaisempien sateiden seurauksena täynnä isoja kuoppia. Piti vähän katsoa jalkoihinsa ettei juokse kuoppaan ja nyrjäytä nilkkaansa. Reitin varrella oli kaksi juomapistettä ja kolmas oli maalialueella. Minulle tämä riitti oikein hyvin. Juomapisteillä oli tarjolla veden lisäksi urheilujuomaa. Itse päätin ottaa rohkeasti urheilujuomaa, kun ei ole ennekään ollut niiden kanssa mitään ongelmaa ja varmasti on vettä parempi vaihtoehto. Jaksaa sitten köpötellä maaliin asti hyvissä voimin.

Arviolta seitsemän kilometrin kohdalla 3.30 jänis muutaman muun juoksijan kanssa saavutti minut. Juoksin heidän kanssaan jonkun matkaa. Yritin juostessani laskea paljonko tämä tarkoittaa puolimaratonille, koska jäniksen selässä olleessa lapussa sitä ei oltu mainuttu. Siinä menikin hyvä tovi huomaamatta, kun tätä yritin miettiä. Ei oikein juostessa toiminut päässälasku. Juomapisteellä jäin kuitenkin heidän matkastaan enkä, joten jatkoin matkaani itsekseni. Juomapisteet ovat minulle aina olleet heikkous. En osaa juoda vauhdissa ja juuri juomapisteiden kohdalla jään muusta porukasta huomattavan matkan.

Hiekkatien jota juoksimme johti 110 -tien varteen, jonka vierellä kulkevaa jalkakäytävää pitkin juoksimme kohti Kaarinan keskustaa ja maalialuetta. Muutama satunnainen lenkkeilijä tuli vastaan ja erityisesti jäi mieleeni mies, joka juoksi vastaan taputtaen ja kannustaen meidän juoksuamme. Kivaa, että joku jaksaa kannustaa vielä muitakin oman juoksulenkkinsä ohessa.

Tämä on ensimmäisen kierroksen 9 kilometrin kohdalta. Kuva: Miska Koivumäki

Lähestyin jo kovaa vauhtia maalia. Kymmenen kilometrin juoksijoiden juoksut päättyisivät tältä päivältä tähän, mutta puolimaratonin ja maratonin juoksijat jatkaisivat vielä matkaa. Me puolimaratonin juoksijat juostiin lenkki kaksi kertaa ja maratonin juoksijat jopa neljä kertaa. Kymmenen kilometrin juoksijoilla reitti oikaisi hieman yhdessä kohdassa ja lähtö oli ehkä 100 metriä eri kohdassa kuin meidän lähtömme. Muuten juoksimme koko matkan samaa lenkkiä. Tämä oli siitä hyvä, ettei kenenkään tarvinnut aivan yksin taivaltaa matkaansa. Ensimmäisellä kierroksellani ohitinkin muutamia kymmenen kilometrin juoksijoita tai tämä häntäpää lähinnä näytti kävelevän viimeisiä kilometrejään.

Puolimaratonilla reitti kierrettiin kaksi kertaa.

Hieman ennen maalia oli vielä kolmas juomapiste, josta otin taas urheilujuomaa. Tällä kertaa tarjolla olisi ollut veden ja urheilujuoman lisäksi banaanin palasia. Itse en kuitenkaan viitsi alkaa lenkilläni syömään mitään, koska tästä ei välttämättä hyvää seuraa.  Toisaalta kokemuksesta jo tiedän etten tarvitse puolimaratonilla mitään välipaloja. Ehkä maratonilla näitä voisi harkita tai voimien loppuessa ihan kokonaan kesken kaiken.

Kurvasin maalin ohi toiselle kierrokselleni. Hieman jouduin maalialueella katselemaan epäröiden mistä reittimme menee, mutta hyvin opastajat olivat hereillä. He selvästi huomasivat epäröivät katseeni ja viittoivat minulle oikean reitin. Ilmeisesti pää ei ollut enää täysin selvä tässä kohtaa. Alitin taas 110 -tien. Liikenteen ohjaaja kannusti minua sanoen, että "Yli 50". Mietin hetken mitä hän tarkoitti sanomisellaan kunnes välähti, että nyt ollaan tosiaan jo yli puolen välin. Täytyy kyllä sanoa, että todella hienosti kaikki reitin varrella olleet liikenteen ohjaajat kannustivat meitä juoksijoita.

Toinenkin kierros meni yllättävän hyvin. Mitään ennätystä en ollut lähtenyt juoksemaan. Treenit olivat olleet niin vähäisiä aiempien sairastelujen takia ettei kannattanut yrittääkään. Ehkä sitten ensi kesänä paremmalla menestyksellä. Nyt oli vain tarkoitus viettää kiva päivä. Vettä satoi koko matkan enemmän ja vähemmän, mutta ei sentään ihan kaatamalla kuten edellisessä juoksutapahtumassani satoi. Mielestäni olin pukeutunut juuri oikein vaikka alkumatkasta mietinkin olinko laittanut sittenkin liikaa päälle. Onneksi en laittanut takkia tai hanskoja, koska ne olisivat olleet aivan liikaa. Loppumatkasta tosin hieman kaipasin olemattomia hanskojani. Kylmä sade ja tuuli sai olon tuntumaan viileälle. Onneksi olen näin pieni ja kaikkien paitojen hihat ovat minulle pitkiä niin hoksasin vetää hihoja kämmenieni päälle. Nyt oli jo paljon parempi. Jopa märkä paita lämmitti, koska viima ei tullut suoraan ihoa vasten.

Vielä toisellakin kierroksella jaksaa virnistellä kameramiehelle. Kuva: Miska Koivumäki

Huomasin jo etsiväni tien reunoilta kilometrikylttejä ja kohta huomasinkin 19 kyltin. Enää ei ollut pitkä matka maaliin. Vastaan juoksi sama mies, joka oli tullut vastaan ensimmäisellä kierroksellani. Vieläkin hän juoksi ja taputti käsiään yhteen. Mietin oliko hän todella juossut samaa reittiä kanssamme, mutta päinvastaiseen suuntaan koko ajan taputtaen vastaan tuleville juoksijoille. Sitkeä mies oli kieltämättä.  Ne vähäisetkin kannustajat olivat selvästi todella omistautuneita tehtävälleen sateesta huolimatta. Kivaa, että he jaksoivat kannustaa meitä eteenpäin.

Pian tulin kohtaan, jossa menimme alikulkutunnelin kautta 110 - tien alitse. Liikenteenohjaajat kannustivat "vauhdikas loppukiri". Täältä asti en loppukiriä alkaisi juoksemaan, mutta vilkaisin kuitenkin taakseni. Rauhassa sain juosta eikä takanani näkynyt uhkaavasti lähestyviä kanssakilpailijoita. Jatkoin omaa tasaista tahtiani maalia kohti. Enää oli ehkä kilometri maaliin. Hyvin oli tämän päivän juoksu sujunut. Ehkä jopa hieman kevyemmin mitä kolme viikkoa sitten juostulla puolimaratonilla.

Viimeinen alikulkutunneli lähestyi ja nyt ei ollut enää pitkä matka maaliin. Vielä yksi mäki ylös, jonka päälle päästyäni maalikaari näkyi ja kuulutukset kuuluivat. Samassa alkaa äänekäs hurraus, jolloin saan vipinää kinttuihin. Pelästyn, että joku tulee minusta ohi, koska selvästi huomasin etteivät he hurraa minulle. Paniikissa vilkaisen taakseni ja juoksen maaliin. Samalla naureskelen itselleni miten sitä voikaan saada vipinää väsyneisiinkin kinttuihin paniikin iskiessä. Enhän voi antaa kenenkään päästä ohitseni enää viimeisillä metreillä. Huh, kukaan ei tullut ohitseni ja saan samantien kaikille jaettavan osallistujamitalin käteeni. Mies ojentaa minulle pienen smoothie shotin, välipalapatukan ja suklaakarkin. Kiitän ja poistun vähän syrjemmälle. Joku mies tulee juttelemaan kanssani ja toteaa miten oli ensimmäistä kertaa juossut alle 1.50. Tästä muistan oman kännykkäni ja edelleen päällä olevan Sports Tracker sovelluksen. Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun unohdan pysäyttää sovelluksen. Sovellus näyttää juoksemakseni ajaksi 1.50.02 eli ainakin juoksin tämän alle. Onneksi näissä tapahtumissa on viralliset ajanotot vaikka tässä tapahtumassa ei ollutkaan numerolappuihin kiinnitettyjä ajanottoclipsejä. Ajanotto suoritettiin perinteiseen tyyliin käsin. Paniikissa maaliin juostessani en kyllä huomannut kuka aikaa otti, mutta toivottavasti joku hoiti homman.

Maalissa!  Kuva: Aki Sahlström

Otin muutaman kuvan itsestäni ja mitalistani kunnes siirryin sisälle ennen kuin minulle tulee kylmä. Hain tavarat säilytyksestä ja suuntasin suoraan pukuhuoneeseen ja lämpimään suihkuun. Yllätyksekseni pukuhuoneissa ei ole kauheaa ruuhkaa, mutta silti porukka menee ovesta ees taas ja tietysti joku jättää oven auki. Huomaan miten jotkut miehet seisoskelevat naisten pukuhuoneen ulkopuolella, joten kietoudun äkkiä pyyhkeeseeni. Miten miesten pitääkin aina seisoskella siinä naisten pukuhuoneen oven ulkopuolella toivoen, että joku jättää mennessään oven auki. No toivottavasti hän ei saanut traumoja ja ihan itse aiheutettu trauma oli mikäli sai. Joku naisista sentään tajusi tilanteen ja laittoi oven kiinni. Päätin pukea vaatteita päälleni ennen kuin joku tulee sisälle ja jättää taas oven auki.

Vaatteet päälle saatuani söin vähän eväitäni ja join mukaan pakkaamaani urheilujuomaa. Tässä vaiheessa muistin, että tässä tapahtumassa saattoi hyvällä tuurilla voittaa jotain arpajaisista omalla juoksunumerollaan. Kävin kysymässä oliko onni suosinut minua. Tällä kertaa en kuitenkaan ollut voittanut mitään. Tarkistin bussiaikataulut ja jäin istumaan hetkeksi koulun aulassa olleen pöydän ääreen. Hetken jouduin odottamaan seuraavaa bussia ja sateeseen en vielä viitsinyt lähteä. Juoksun jälkeen tulee muutenkin helposti kylmä vaikka kuinka yrittää ottaa lämpimiä vaatteita mukaan. Hiuksenikin olivat vielä märät, koska pukuhuoneissa ei ollut hiustenkuivaimia. Muistin koulun käytävällä olevan kannun missä oli tarjolla lämmintä mehua. Kivaa, että mehu oli jopa lämmitetty niin tämä lämmitti mielen lisäksi koko naista. Nautin mukillisen lämmintä mehua ja jatkoin matkaani kohti ulko-ovea.

Valitettavasti onnetar ei ollut tällä kertaa suosiollinen enkä voittanut mitään.

Ulkona oli koju, jossa oli hernekeittoa ja makkaraa. Kävin kysymässä mitä kasvisversiota on tarjolla. Vähän näsäviisaan oloisesti myyjä toteaa minulle "No mitä hernekeitossa on?" eikä varsinaisesti siis vastaa kysymykseeni. Kasvisruoka oli siis hernekeittoa ilman lihaa. Tätä en kuitenkaan halunnut, koska en tykkää herneistä saati hernekeitosta. Muistelin aiemmin tarjolla olleen hyvää kasvissosekeittoa, mutta ehkä sekoitin jonkun muun tapahtuman tarjoilut tähän tapahtumaan. Kohta minulle selviää, ettei nämä tarjottavat olleetkaan juoksijoille ilmaisia vaan myynnissä olevia tuotteita vaikka hinnastoa en nähnyt missään.

Ulkona oli myös toinen koju missä oli myynnissä juoksukenkiä ja vaatteita. Nämä eivät minua kiinnostaneet tällä kertaa ja jatkoin matkaani kohti bussipysäkkiä. Hetken joudun odottamaan, joten päätän venytellä hetken pysäkillä toivoen ettei lihakseni olisi kovin kipeät huomenna tai parin päivän päästä. Tällä kertaa bussi ei ollut ääriään myöden täynnä vaan pääsin jopa istumaan penkille. Laitoin korvanapit korville ja musiikin soimaan kännykän spotify sovelluksen kautta. Tässä vajaan tunnin bussimatkan aikana ehdin hyvin kertaamaan päivän tapahtumat itsekseni.

Oli todella mukava päivä vaikka etukäteen pelkäsin miten jaksan. Jaksoin juosta yllättävän hyvin ja muutenkin oli kivaa sateesta huolimatta. Yleensä vältän tapahtumia joissa juostaan sama reitti useaan kertaan, mutta nyt sekään ei haitannut. Kaksi kierrosta meni lähes huomaamatta. Kiva pieni ja hyvin järjestetty tapahtuma kohtuullisen matkan päässä.

 Olin naisten yleisen sarjan 12 / 53 juoksijasta eli ei ihan huono vaikka ei huippuaika ollutkaan

Yllätyksekseni sunnuntaina lihakseni eivät olleet yhtään kipeät ja päätin lähteä pienelle palauttavalle kävelylenkille. Ulkona satoi taas vettä, mutta tajusin pukea päälleni sadetta pitävän takin. Huppu päähän ja menoksi. Olisin ollut aivan märkä ilman hyvää takkiani. Katsoin kuinka vesitipat tippuivat tasaiseen tahtiin huppuni lipalta alas ja vesi valui takin hihoja pitkin. Muutama satunnainen ulkoilija tulee vastaan ja joku vähän hymyilee, kun olin vetänyt hupun syvälle silmiini eikä minusta paljon nenänpäätä enempää  näkynyt takkini alta. Hetken päästä pappi oli siirtymässä kirkosta seurakuntatalolle. Tervehdin häntä ja hän vastaa tervehdykseeni iloisesti toivottamalla minut tervetulleeksi seurakuntatalolle kahville. Ystävällisesti kieltäydyn viittaamalla märkiin ja kuraisiin vaatteisiini. Tulin kuitenkin hyvälle tuulelle ja tämä oli oikein ystävällinen ele häneltä.

Syksy ja vesisateet

Nyt tämän vuoden juoksutapahtumat alkavat olla osaltani ohitse. Ainoastaan olen ilmoittautunut joulujuoksuun.  Nyt pyrin keskittymään omiin lenkkeihini ja erilaisia tanssitapahtumia on tiedossa monelle viikonlopulle, joten panostan nyt niihin enemmän. Tietysti koskaan ei voi tietää mitä päivät tuovat tullessaan, minkä päähänpiston saan tai tulee joku ilmoitus arvontavoitosta juoksutapahtumaan. Tähän viitaten tänään sain viestiä, että olin voittanut Intersportin järjestämästä arvonnasta hierontalaitteen itselleni. Täytyy käydä hakemassa se huomenna niin pääsee heti kokeilemaan sen toimivuutta.

Toivottavasti syyssateet väistyvät syrjään ja pääsemme nauttimaan kauniista syksystä lenkkeilyn parissa. 

Syystreenit

Syksyn väriloistoa

Kolme viikkoa sitten olin edellisessä juoksutapahtumassa Espoossa. Tämän jälkeiset viikot menivät lähinnä tästä toipuessa. Tein rentouttavia kävelylenkkejä ja yritin levätä rankkojen työpäivien jälkeen. Olin todella väsynyt työpäivien jälkeen, mutta yhtenä keskiviikkona päätin mennä työpäivän jälkeen kahvakuulatunnille. Tunti oli rankka, koska olin ollut edellisen kerran kahvakuulatunnilla keväällä. Ohjaajakin oli vaihtunut tässä välissä ja yritin sitkeästi tehdä liikkeitä samoilla painoilla mitä puoli vuotta sitten. Tunnin jälkeen istuin hetken saunassa kunnes lähdin suihkun kautta kotia kohti. Kaikki meni hyvin kunnes pääsin Silver Gymin eteiseen, jossa odotti ulkokenkäni. Ehdin laittaa toisen kengän jalkaani, mutta toista kenkää jalkaan laittaessani vasemman jalan pohje kramppasi. Potkaisin kengän jalastani ja valuin tuskaisena penkiltä eteisen lattialle. Kohta huomaan kuinka joku mies on myös lähdössä pois kuntosalilta ja tulee hakemaan kenkiänsä. Minun oli pakko sanoa hänelle, että jalkani kramppaa, koska enemmän hän olisi ihmetellyt lattialla pyörimistäni ellen olisi sanonut mitään. Hän neuvoi minua suoristamaan jalkani ja pomppi minun sekä tavaroideni ylitse ja lähti kotiin. Ovelta hän vielä huikkasi muka lohdutukseksi ettei se kauaa kestä. Onneksi ei kestänytkään, mutta sinne hän jätti neidon pulaan eikä jäänyt auttamaan minua. Ehdin jo miettimään miten selviän bussille, joka lähtisi puolen tunnin päästä. Hetken kuluttua kramppi meni ohitse ja pääsin jatkamaan matkaani kohti bussipysäkkiä. Ongelmitta selvisin kolmen kilometrin kävelymatkankin, mutta lihakseni olivat kipeät vielä monta päivää. Ensi kerralla pitää ottaa hieman rauhallisemmin eikä yrittää olla niin sisukas.

Muutaman päivän maltoin ottaa rauhallisemmin kunnes lauantai aamuna huomasin jo pakkaavani treenikassia. Heitin treenikassin pyörän tarakalle ja lähdin polkemaan kohti Hanhivaaran Liikuntakeskusta. Tänään oli valtakunnallinen liikuntapäivä ja kaikki ryhmäliikuntatunnit olivat ilmaisia. Kivaa, että tällaisia ilmaisia päiviä järjestetään ja toivottavasti näiden tuntien jälkeen joku innostuu tulemaan kyseiseen liikuntakeskukseen vielä uudestaankin. Vaikka tunnin olivat ilmaisia päätin kuitenkin pysyä maltillisella linjalla enkä osallistunut kaikille mahdollisille tunneille mitä olisi ollut tarjolla. Valitsin Live, Love and Dance -tunnin, jonka ainaka pääsimme kokeilemaan mm. twerkkausta, itämaista tanssia, kizombaa. Tämän jälkeen päätin mennä rentouttavalle bobybalance tunnille. Huomasin kyllä jälleen kerran itsestäni ettei nämä tunnit ole minua varten. En vaan malta maata hiljaa ja paikallani kuntosalin lattialla. Vauhdikkaat tunnit sopivat enemmän minulle. Tunnit oli tällä kertaa vain 30 minuutin pituisia, mutta se riitti minulle. Nyt pitää ottaa vähän rauhallisemmin etten väsy ihan totaalisesti. Tuntien jälkeen menin tapani mukaan pesulle ja saunaan. Hetken juttelin muiden naisten kanssa kunnes piti lähteä kotiin syömään.

Suomi 100-teeman mukaisesti pukeutuneena tanssitunnille

Seuraavalla viikolla päätin jättää keskiviikon kahvakuulatunnin väliin etten olisi lauantaina ihan jumissa ja pääsisin juoksemaan Kaarinan Syysmaratonille. Illalla mieleni teki lähteä heittämään pieni iltalenkki. Oli todella nätti ilta kaikkien sadepäivien jälkeen. Ei satanut yhtään, oli pimeää ja täysikuu loisti kauniisti taivaalla. Juoksu kulki yllättävän hyvin vaikka edellisen kerran olin käynyt juoksemassa reilu pari viikkoa sitten ja sitä ennenkin erittäin harvakseltaan. Olin jo tulossa kotia kohti, mutta päätin heittää vielä pienen lisälenkin. Koulun pihalla oli viiden pojan joukko pyörineen. Heidän ohitse juostuani hetken päästä kuuluu "Hyvä perse". Jatkoin matkaani enkä kommentoinut tai huomioinut heitä mitenkään. Kohta kuuluu "Hei! Kuulit sä?" Tähän oli jo pakko vastata, että kuulin. Juoksin reipasta vauhtia kunnes vielä kuuluu kova huuto "Sul on aika hyvä perse!".  Taatusti kuuli kaikki muutkin lenkkeilijät. Naurekellen jatkoin matkaani. Miten tallaiset ehkä 20 vuotta nuoremmat alaikäiset pojat intoutuu minulle huutelemaan tällaisia.

Oli kaunis syksyinen ilta lenkkeillä.

Lenkeillä sattuu ja tapahtuu. Loppuviikko rentoudutaan ja kerätään voimia lauantain puolimaratoniin. Olin ottanut perjantain vapaaksi töistä niin sain rauhassa kerätä tavarat kasaan lauantaita varten ja ennekaikkea levätä. Kävin sekä päivällä, että illalla rauhallisella kävelyllä. Myös kauppassa piti käydä ostamassa eväät huomista kisapäivää varten. Päädyin perinteiseen tapaan banaaniin ja ruisleipään. Muita evääksi otettavia herkkuja löytyykin jo omasta kaapista entuudestaan. Illalla vielä katselin leffaa ja varmistin, että kaikki tarvittava on varmasti pakattuna huomista varten. Juoksuvaatteet odottivat valmiina eteisessä sievässä kasassa ettei niitä tarvitsisi enää aamulla kiireessä alkaa valitsemaan. Nyt vain ajoissa nukkumaan, että huomenna voi pirteänä lähteä juoksemaan.

Huomenna mennään eikä meinata ja nyt nautiskellaan.

Kuulemisiin...