Paavo Nurmi Maraton

Puolimaraton Turussa 1.7.2017

Treenaaminen oli jäänyt keväisen flunssan jälkeen todella vähiin. Parantumisen jälkeen en vaan kertakaikkisesti jaksanut rankkojen ja kiireisten työpäivien jälkeen lähteä juoksulenkille. Kaikki jumpatkin olivat olleet toukokuusta lähtien kesätauolla enkä ollut saanut aikaiseksi ilmoittautua mihinkään muuhunkaan tuntiin. Muutamana viikonloppuna olin käynyt Twerk- treeneissä, mutta ei niitäkään joka viikonloppu ollut. Niinpä lähes kaikki hikiliikunnat olivat jääneet pois arjestani. En minä kuitenkaan ihan sohvalla löhöillyt, koska kävelin päivittäin töihin ja takaisin noin kolmen kilometrin matkan. Kotiin päästyäni ja syötyäni kävin vielä pienellä rentouttavalla iltalenkillä ennen nukkumaanmenoa.

Viikot kuluivat ja tapahtumapäivä lähestyi uhkaavasti. Juhannuksena olin vanhempieni luona ja ajattelin ehtiväni tänä viikonloppuna heittää muutaman juoksulenkin koiran kanssa.  Toisin kuitenkin kävi. Koirankin kunto oli laskenut jo lopputalvesta päättyneen metsästyskauden jälkeen. Koira löntysti laiskan oloisesti perässäni sen näköisenä, että onko ihan pakko ja voitaisiinko kääntyä takaisin. Me ei tehty kumpaakaan vaan päätin jatkaa matkaa päättäväisesti. Tosin jouduin hidastamaan tahtiani, etten saanut lisätreeniä vastahakoisen koiran raahaamisesta perässäni. Pikkuhiljaa koirakin alkoi innostumaan ja hölkkäilimme noin kuuden kilometrin lenkin rauhalliseen tahtiin lukuisia pissataukoja unohtamatta.

Laiska lenkkikaverini

Seuraavakin viikko meni kävelylenkkejä tehdessä. Säätiedotusta olin sentään tapahtumaa edeltävällä viikolla seurannut. Sadetta lupasi ja tätä vähän harmittelin, koska aina ennen on ollut oikea helle kyseisenä päivänä. Tietysti yli 25 asteen hellettä en välttämättä olisi halunnut, mutta en sadesäätäkään. Pian olikin jo perjantai ja työviikon jälkeen olin aivan väsynyt. Huomiset juoksuvarusteetkin oli pakkaamatta. Ei auttanut muu kuin ryhtyä hommaan ja käydä kaupassa ostamassa eväitä huomiselle.

Perjantai-iltaan mennessä sadepilvet olivat kaikonneet ja säätiedotus lupasi lauantaille pilvistä ja 16 astetta eli mainiota juoksukeliä. Mietin kuumeisesti mitä laittaisin päälleni. Kello alkoi uhkaavasti lähestyä nukkumaanmenoaikaa, joten oli pakko saada kassi pakatuksi. Päätin laittaa hameen ja topin. Kenkien valinta ei onneksi tällä kertaa tuottanut ongelmaa. Hameen sävyihin sointuvat ja hyväksi havaitut Newbalancen pinkit lenkkarit saivat toimia kisakenkinä. Vielä bussiaikataulun tarkistus ja herätuskellon säätäminen oikeaan aikaan. Sitten nukkumaan toivoen sikeitä unia, koska nyt olin niin väsynyt etten olisi jaksanut juosta metriäkään.

Heräsin viiden aikaan jolloin normaalisti lähden töihin, mutta onneksi sain vielä muutaman tunnin nukuttua kunnes piti nousta ja lähteä kohti Turkua. Bussikin tuli ajallaan vaikka pelkäsin sen olevan myöhässä ja ääriään myöden täynnä kuten joku vuosi sitten jouduin istumaan käytävällä. Turussa on aina paljon ihmisiä liikkeellä kyseisenä viikonloppuna, koska juoksutapahtuman lisäksi järjestetään Keskiaikaiset markkinat Turun Vanhalla Suurtorilla. Jäin bussista pois Turun Tuomiokirkon kohdalla, josta kävelin markkinakojuja silmäillen Aurajoen rantaa pitkin Valtion virastotalolle, jossa oli  tapahtumakanslia. Tapahtumapaikalle löytäminen ei tuottanut ongelmaa, koska olin osallistunut samaan tapahtumaan jo kolmena aikaisempana vuonna ja tapahtuma järjestettiin samassa paikassa edelleen. Kävelin tottuneesti Virastotalon toiseen kerrokseen, josta saimme osallistujan kirjekuoret. Paikalla oli myös muutamia muiden tapahtumien edustajia markkinoimassa heidän omia juoksutapahtumiaan. Otin kaikki mahdolliset esitteet vastaan ja muutaman kanssa jäin juttelemaankin. Minulla ei ollut mikään kiire, koska olin paikanpäällä tarpeeksi ajoissa. Tällä kertaa Mehiläinen tarjosi meille kivat musta-vihreät jumppapussit, joissa oli pieni taskukin. Olin iloinen saadessani tämän pussin ja kiitin ystävällisesti jumppapussien jakajia kivasta pussukasta.

Kiva Mehiläisen sponsoroima pussukka

Tapahtuma oli aikaisemmista vuosista hieman uudistunut ja saamamme tapahtumapaidan tarjosi Karhu. Myös Intersportin kisakauppa oli vaihtunut Stockmannin kisakauppaan. Toisaalta tämä oli kivaa vaihtelua, koska hyvin monessa tapahtumassa on kisakauppana juuri Intersport. Tuotevalikoima oli tällä kertaa erilainen, koska myynnissä oli mm. Kari Traan, Karhun, Maximin ja Suunnon tuotteita. Vaikka minulla olisi ollut hyvää aikaa sovitella vaatteita mikään ei kuitenkaan erityisesti iskenyt ja jätin shoppailut väliin. Tosin juoksun jälkeen kävin ostamassa Maximin juomajauhepurkin ja kaupanpäälliseksi sain vielä juomapullon. Tosin ainut toimiva juomapullo on Niken pullo, mutta kai totakin jossain voi käyttää.

Viimehetken tutustuminen juostavaan reittiin

Minulla oli vielä ainakin puolitoista tuntia aikaa ennen starttia, joka oli kahdeltatoista. Istuin hetken suihkulähteen raunalla tarkkaillen ympäristöä samalla, kun söin eväsleipäni. Aamulla ei juuri aamupala maistunut ja nyt maha alkoi jo uhkaavasti huutamaan ruokaa. Pieni evästauko oli siis paikallaan. Toisaalta piti myös muistaa juoda, koska päivästä näytti tulevan oikein aurinkoinen ja lämmin kaikista. Säätiedotusten lupaamasta pilvisestä ja viileästä päivästä ei ollut tietoakaan.

Taustalla näkyy lähtö ja maaliviivamme

Pian kello lähestyi yhtätoista ja päätin lähteä viemään tavaroitani tavarasäilytykseen, joka sijaitsi pienen kävelymatkan päässä Paavo Nurmen Stadionilla. Parempi viedä tavarat ajoissa vaikka ikinä ei olekaan ollut ruuhkaa tavarasäilytyksen luona. Nyt ehdin rauhassa kävellä takaisin Virastotalolle, jonka vieressä olevan Wäinö Aaltosen museon edessä alkaisi alkuverryttely. Jäin suosiolla seisomaan eturiviin niin näkisinkin jotain. Pienen jumpan avulla saatiin lihakset lämpimiksi, joten pian siirryttiin lähtöviivalle. Meille esiteltiin jänikset, joista päätin valita 1,45 jänispojat. Hirveitä aikatavoitteita minulla ei ollut, joten ajattelin kokeilla jäniksien perässä juoksemista. Ryhmittäydyin heidän taakseen ja hetken odottelun jälkeen juontaja kuulutti: än, yy, tee, PAM. Silloin kaikki kirmasi innokkaina matkaan yleisön muodostaman kujan läpi kohti Tuomiokirkkoa. Käännyimme ja ylitimme Aurajoen jatkaen matkaa kohti keskustaa ja Yliopistonkatua. Mielestäni juuri Yliopistonkatua pitkin on kiva juosta, koska paikalla on paljon kannustajia ja musiikki raikasi. Mankasta tuli tanssitunneiltakin tuttu biisi, joten matka taittui tanssikoreografioita muistellen ja sanoja mielessäni hyräillen.

Eväät olivat jo odottamassa nälkäisenä maaliin saapuvia juoksijoita

Alkumatka oli hieman ruuhkainen ja varsinkin jänisten perässä meitä oli hyvä porukka. Hieman joutui muita varomaan, mutta juoksu tuntui kepeälle tämän porukan mukana. Muutaman kerran jo pohdinkin oliko vauhti jopa liian hidasta ja lähdenkö juoksemaan omaa juoksuani. Olisi ollut huomattavasti helpompi juosta, kun ei olisi tarvinnut juosta pienessä sumpussa muiden kanssa. Päätin kuitenkin jatkaa matkaani heidän kanssaan. Keskustasta matka jatkui kohti satamaa, jossa aiemmilta vuosilta tutut sieniasemat olivat vaihtuneet kylmiin vesisuihkuihin.

Ensimmäisen juomapisteen jälkeen olin saanut juostua vielä oman porukkamme kiinni, mutta toisen juomapisteen jälkeen sama ei enää onnistunutkaan. Olin aiemmin kuullut jänisten puhuvan keskenään, kun totesivat jääneensä muutaman minuutin tavoiteajasta. He ilmeisesti lisäsivät vauhtia ja toisaalta jään aina jokaisella juomapisteellä muista huomattavan matkan jälkeen. En vaan kertakaikkiaan osaa juoda vauhdissa. En ymmärrä miten muut voivat tässä onnistua vai eivätkö he tosiaan juo mitään juoksun aikana? Ehdottomasti tarvitsisin harjoitusta vauhdissa juomiseen, että en jäisi juomapisteillä muista jälkeen. Tämä voi johtua harjoituksen puutteesta, koska normaalisti en juo lenkeilläni mitään ja kovin usein en juokse keittiötä ympäri vesilasi kädessä.

Jatkoin matkaani omaa vauhtiani ja juoksu sujui ihan hyvin olemattomiin treenimääriin nähden.  Minusta Ruissalossa on kiva juosta vaikka moni on sanonut juuri sen osuuden olevan tylsä. Tietysti minä olen tottunut juoksemaan metsäteillä ja luonnon keskellä. Tykkään ihailla maisemia ja seurata ympäristöä. Toinen kaista tiestä oli rajattu juoksijoille ja toista kaistaa autot ajoivat hiljakseen moottoripyöräpoliisin perässä.

Hieman alkoi olemaan ongelmia uskon kanssa omaa juoksemista kohtaan. Tämä johtui ihan selvästi harjoituksen puutteesta, mutta sisukkaasti painoin eteenpäin. Joku juoksijoista istuskeli tien pientareella ja toinen piteli kramppaavaa takareittään. Onneksi itsellä ei ollut mitään tälläisiä ongelmia. Matka vaan tuntui pitkälle, koska pidempiä lenkkejä en ollut tehnyt juurikaan viimeaikoina.

Kohta tulimme alueelle, jossa talkooporukka jo rakensi Ruisrock -aluetta aitoineen ja telttoineen. Ruisrock on perinteisesti järjestetty seuraavana viikonloppuna Ruissalossa kuin Paavo Nurmi Maraton juostaan. Jatkoin matkaani ja yritin varoa juoksemasta liian reunassa, koska reittimme varrella näytti kasvavan rekeviä nokkosia. Ei olisi ollut kiva, jos jalkoja olisi alkanut polttelemaan juostessa. Hetken jo olin miettinyt missä 1,50 jänikset menevät, koska ainakaan en ollut huomannut heidän juoksevan ohitseni. Olin jäänyt jo paljon siitä ryhmästä missä lähdin liikenteeseen ja vauhtini oli tippunut. Satama-alueelle tultaessa he ilmestyivätkin takaantani, joten tiesin pääseväni vielä kohtuullisessa ajassa maaliin. Satamassa sai taas juosta jääkylmän suihkun läpi, mutta väistin sujuvasti jääkymmät vesisuihkut. Minulla oli pankkikorttini ja kännykkäni mukana niin en halunnut niiden kastuvan. Toisaalta en tiedä olisiko vesi ehtinyt mennä läpi juoksuvyöstäni, mutta en viitsinyt ottaa sitä riskiä. Suihku oli kuitenkin aika voimakas ja sen alitse juoksemalla olisi kastunut kunnolla. Hieman vain kastelin käsiäni ja pesin hikistä naamaani puhtaammaksi.

Aurajoen rantaan tultaessa tiesin, ettei matkaa enää ollut pitkälti. Kannustajia oli reitin varressa jo ihan kivasti. Viereiset terassit olivat täynnä ihmisiä, jotka seurasivat kiinnostuneen näköisenä ohitse juoksevia juoksijoita.  Kohta kuulin jonkun kannustavan minua nimeltä. Käännyin katsomaan kuka siellä huuteli, mutta en tuntenut häntä. Tuntui kivalle, kun joku kannusti nimeltä vaikka hänkään ei oletettavasti minua tuntenut entuudestaan. Hetken jatkoin matkaani kunnes tajusin vilkaista juoksunumerolappuani. Siinä luki nimeni, josta hänkin tiesi kannustaa minua nimeltä. Lappuun sai oman nimen mikäli ilmoittautui tapahtumaan tarpeeksi ajoissa. Olin unohtanut tämän ja ennen lähtöä en tullut katsoneeksi juoksunumerolappua sen tarkemmin.

Tässäkin kuvassa näkyy miten nimeni on painettu lappuun

Kohta käännyimme Aurajoen ylittävälle sillalle ja tiesin ettei maali ollut enää kaukana. Kuulutukset kuuluivat jo vaimeasti taustalla. Päätin lisätä vauhtiani, koska juoksu ei tuntunut mitenkään pahalle. Ympärilläni olevat juoksijat olivat miehiä ja heidän kanssaan ei kiinnostanut alkaa kisailemaan. Hetken päästä näin kauempana edessäni juoksevan naisen. Päätin, että hänestä on päästävä ohitse. Lisäsin entisestään vauhtia, koska maali näkyi jo ja matka loppuisi kohta kesken. Onneksi hän ei ottanut loppukiriä ja pääsin hänestä helposti ohi. Vilkuttelin reitin vieressä olevalle kuvaajalle, joka taisi kuvata videota maaliintulostamme. Kauheasti tähän ei voinut jäädä kuvattavaksi, koska kohta ohittamani miehet ja nainen tulisivat takaantani ohitseni ja sitä en tietenkään halunnut. Vielä viimeinen loppukiri ja sitten maaliviivan ylitys. Ihana fiilis päästä maaliin hyvinvoivana. Juoksu oli mennyt hyvin vaikka usko meinasi loppua moneen kertaan. Onneksi olen tälläinen pieni ja pippurinen niin sisulla pääsee pitkälle.

Ohi on päästävä ennen maaliviivaa. Vielä viimeiset sata metriä matkaa maaliin.

Ohi pääsin ja nyt on syytä hymyillä

Heti maaliviivan jälkeen tarjolla oli suolakurkkuja ja vettä. Otin kurkkusiivun ja pari mukillista vettä. Nyt ei ollut enää kiire eteenpäin ja ehti rauhassa juomaan. Vesi teki hyvää, koska koko matkan ajan aurinko oli paistanut kirkkaalta taivaalta ja olen muutenkin kova hikoamaan. Nyt on hyvä juoda kunnolla ettei rupea heikottamaan. Kävelin rauhalliseen tahtiin eteenpäin ja kohta vastassa oli nuoret tytöt, jotka jakoivat maaliviivan ylittäneille mitalit. Kumarruin hieman, jolloin hän pujotti mitalin kaulaani ja onnitteli maaliinpääsyä. Kiitin ja jatkoin matkaani kohti Paavo Nurmen stadionia, jossa olisi maalihuoto.

Mitali oli jälleen hieno kuten aikaisempinakin vuosina

Stadionin alueella ei vielä ollut ruuhkaa, mutta ruokien jakajat viittoilivat minut tulemaan linjaston toista puolta. Eväskassin kerääminen tapahtui kahdelta puolelta, mutta ilmeisesti tähän mennessä porukkaa oli ollut niin vähän, että yksi linjasto oli riittänyt vetämään ihmismassan lävitse. Pääsin kävelemään omaa tahtiani eteenpäin ja sain eväskassin nopeasti kasaan. Linjaston viimeinen eväitä jakava henkilö neuvoi minulle ystävällisesti, että tuolta saa vielä tomaatteja ja kurkkuja. Kävin hakemassa nämä, koska edellisinä vuosina myös tomaatit ovat olleet oikein maukkaita vaikka normaalisti en mikään tomaattien suurin ystävä olekaan. Tiedä sitten maistuivatko nämä niin herkullisille rankan juoksun jälkeen vai olivatko nämä oikeasti todella herkullisia.

Tästä kojusta saimme juoksun jälkeen tomaatteja ja kurkkuja

Olin todella kiitollinen miten ison muovikassillisen saimme ruokaa tällä kertaa. Kaikki tuotteet näyttivät oikein herkullisille ja itselle sopiville. En kuitenkaan jäänyt enempää tutkimaan kassin sisältöä vaan kiiruhdin stadionin katteiden alla olevaan hierontapisteeseen. Tällä kertaa pääsin melkein suoraan hierottavaksi ilman jonottamista. Laitoin mitalini, juoksuvyöni, numerolappuni ja eväskassini hierontapöydän alle. Tämä hierojaksi opiskeleva nainen kyseli minulta ystävällisesti mikä paikka on kipeä ja mitä haluan hierottavan. Vastasin ettei mikään tietty paikka ollut nyt pahemmin kipeä, mutta pyysin hieromaan pohkeitani. On todella ihanaa, kun heti juoksun jälkeen voi hetkeksi pysähtyä makaamaan hierontapöydälle ja joku hieroo kovalle koettelemukselle joutuneita jalkoja.

Lyhyen hierontahetken jälkeen hain tavarani varustesäilytyksestä ja suuntasin suihkutiloja kohti. Sekä naisille että miehille oli varattu useampi pukuhuone suihkutiloineen. Päätin valita viimeisen mahdollisen naisille merkityn pukuhuoneen. Ajattelin sen olevan rauhallinen, koska muut varmasti jäisivät ensimmäisiin pukuhuoneisiin ja niissä olisi kauhea ruuhka. Avasin oven ja paikalla ei ollut ketään muita lisäkseni. Istuin hetkeksi tutkimaan eväskassimme sisältöä. Pakkasin hikiset vaatteet muovipussiin ja laitoin urheilukassiini. Pitkän rentouttavan suihkuhetken jälkeen pukeuduin, nautin saaduista eväistä ja lähdin kävelemään rauhalliseen tahtiin takaisin maalialueelle.

Kattavan eväskassin sisältö maukkaista eväistä.

Nautin hetken kisatunnelmasta katsellen maaliin tulevia juoksijoita ja nauttien samalla runsaan eväskassimme sisällöstä. Hetken hengähtämisen jälkeen lähdin kiertämään keskiaikaisten markkinoiden kojuja. Tarjonta näytti mielenkiintoiselle ja erilaiselle mitä normaalisti markkinakojuissa on myynnissä. Kivaa, että välillä on tarjolla hieman erilaistakin tavaraa. Ihmisiä oli paljon, joten tyydyin kävelemään rauhalliseen tahtiin hitaasti etenevän ihmismassan mukana. Joidenkin kojujen tarjontaa pysähdyin tutkimaan ja kohta yksi naismyyjä kysyy uteliaana voitinko minä juoksun. Harmikseni joudun kuitenkin korjaamaan hänen luuloaan, että kaikki maaliin asti pääseet saivat samanlaiset mitalit. Olin laittanut saamamme tapahtumapaidan päälleni ja mitalin kaulaani peseytymisen jälkeen, josta hän bongasi mitalini. Hän kuitenkin kyseli uteliaana paljonko naisia oli juoksemassa ja monesko olin. Vastasin olleeni naisten yleisen sarjan 23 ja lähtijöitä oli 357. Olin siis sijoitukseeni tyytyväinen vähäisiin treenimääriin nähden. Nopeamminkin olen juossut, mutta ehkä sitten ensi vuonna kiidetään maantiekiitäjän lailla. Tavoitteita pitää olla ja jospa ensi keväänä ehtisin kaikilta tanssitreeneiltäni enemmän juoksemaan.  Toisaalta on sitä ennenkin tanssikunnolla juostu kisoja läpi, mutta paremman ajan tavoitteleminen vaatisi myös muutamia juoksutreenejä.

Rautainen kaveri

Yritin etsiä jotain kivaa ruokapaikkaa, mutta kaikki kivat paikat näyttivät olevan ääriään myöden täynnä ja jonot olivat ulos asti. En jaksanut lähteä jonottamaan ruokaa mistään. Viime vuonna jouduin odottamaan tilaamaani sapuskaani tuskallisen kauan ja nyt kärsivällisyyteni ei siihen riittänyt. Halusin olla ulkona ja nauttia hienosta päivästä markkinatunnelman keskellä. Etsin kivan paikan joen rannasta, jonne istuin katselemaan ympärillä lenteleviä lokkeja ja ihmisiä. Minulla oli kassillinen eväitä ja omassa kassissani olisi vielä lisää kotoa mukaani ottamiani eväitä. Pärjäsin kyllä ihan hyvin ilman kunnollista ruokaa. Pieni napostelu sai riittää.

Jokiranta lokkeineen

Hetken päästä espanjalaiseksi mieheksi esittäytyvä mies tuli juttelemaan kanssani. Hän oli huomannut tapahtumapaitani ja kaulassani roikkuvan mitalin. Hän kertoi olevan myös juoksija ja esitteli puhelimestaan tapahtumakuvia juoksutapahtumista, joihin hän oli osallistunut. Kuvat näyttivät mielenkiintoisille, koska selvästikään kuvat eivät olleet Suomessa järjestetyistä tapahtumista otettuja. Itsekin haluaisin vielä joskus lähteä ulkomaille juoksemaan, mutta tätä ajatusta pitää vielä hetken haudutella.

Markkinoilta bongailtu koju

Kello alkoi lähestyä kuutta ja päätin lähteä kiertämään viimeiset markkinakojut ennen bussipysäkille siirtymistä. Aukiolla oli joku tanssiesitys meneillään, mutta enhän minä pienenä ihmisenä mitään nähnyt ihmismassan läpi vaikka kuinka koitin kurkkia. Nyt minun päiväni on päätöksessään ja on aika lähteä kotia kohti.  Yllätyksekseni bussi oli ääriään myöden täynnä, mutta onneksi sentään pääsin istumaan. Kuskikin kiitteli kuulutuksessaan poikkeuksellisen runsasta matkustajamäärää.

Kotiin päästyäni purin kassini ja heitin likaiset vaatteet samantien pesuun. Nyt en enää jaksanut enempää purkaa kassiani vaan muut tavarat saisivat odottaa huomiseen. Söin pasta-annokseni ja muistelin kivaa päivää. Päätin heti, että myös ensi vuonna osallistun tähän tapahtumaan. Tämä on aina ollut hyvin järjestetty tapahtuma. Kaikki on toiminut oikein hyvin ja ajankohtakin on minulle hyvä. Keväällä olevissa juoksuissa on saanut kakoa sitkeää limaa kurkusta, mutta nyt ei ollut yhtään mitään sellaista, koska pahin allergia-aika oli jo ohitse. Kuuma on aina ollut, mutta kiva aurinkoisessa säässä on juosta vaikka joskus vähempikin helle riittäisi.

Yritin hieman venytellä ennen nukkumaanmenoa, että pääsisin huomenna aamulla sängystä ylös. Kävin ajoissa nukkumaan, koska jo eilen olin ollut todella väsynyt rankan työviikon päätteeksi ja tämäkin päivä oli ollut rankka. Jalat eivät tuntuneet kipeille, mutta ikävästi hiertyneet sisäreidet ja kädet kirvelivät ikävästi. En tietenkään ollut muistanut rasvata näitä kriittisiä kohtia ja nyt saan kärsiä tästä. Etsin sopivaa rasvaa, joka helpottaisi oloani ja hiertymien paranemista. Toivoin, ettei nämä menisi enää tästä pahemmaksi kuten viime vuonna kävi. Käsivarteni oli silloin hinkkautunut toppia vasten ja muutaman päivän päästä jo hieman parantuneet haavat aukesivat tanssitunnilla.  Nyt täytyi olla entistä huolellisempi hiertymien paranemisen kanssa. Myös yksi varvas oli ilmeisesti jäänyt sukkaan huonosti tai oli kääntynyt juoksun aikana jotenkin hassusti, koska nyt se tuntui kipeälle ja jouduin muutaman päivän sitä varomaan. Tällaista tämä urheilijan elämä on ettei terveitä päiviä juuri ole, mutta on urheilu ehdottomasti sen arvoista.

Kokonaisuutenaan päivä oli kiva ja tästä on hyvä jatkaa treenejä. Kohta minulla alkaisi kesäloma, jolloin viimeistään yritän tehdä edes muutaman juoksulenkin tanssitreenejä unohtamatta. Vuoden 2018 Paavo Nurmi Maratonin ilmoittautuminen on jo hoidettu pois päiväjärjestyksestä, joten ensi kesää odotellessa.

Kivaa ja nautinnollista kesää sinulle.

Kesäinen peltomaisema