tiistai 6. joulukuuta 2016

Joulujuoksu

Syksy oli ja meni jumpasta ja tanssista toiseen juostessa. Varsinaiset juoksulenkit jäivät väliin ja olivat huomaamatta vaihtuneet rentouttaviin kävelylenkkeihin. Joka päivä ei kuitenkaan jaksanut paahtaa täysillä töiden ohessa. Joulukuu koitti kuin huomaamatta. Olin jo kesällä ilmoittautunut joulujuoksuun. Tähän tapahtumaan en ollut aikaisemmin osallistunutkaan, mutta se vaikutti aikaisempien vuosien kuvien perusteella oikein kivalle tapahtumalle. Joulujuoksu on Pelastakaa Lapset ry:n ja Runner's High:n järjestämä tapahtuma eli hyvällä asialla ollaan juoksemassa. Osallistumismaksuista saatu tuotto menee nimittäin köyhien lasten ja lapsiperheiden hyväksi.

Halusin panostaa tapahtumaan pukeutumisessa ja valintani oli tonttu. Kävin ostamassa kaupasta tonttulakin, koska omani oli niin paksu etten olisi voinut juosta se päässä. Päädyin siis hieman ohkaisempaan malliin. Kaikki muut vaatteet löysin vaatekaapistani, joten kalliiksi tämä ei tullut. Hieman vaan miettimistä ja vaatteiden etsimistä vaati. Suunnittelin tonttuasuani jo pari viikkoa aikaisemmin, mutta se kannatti. Asustani tuli mielestäni täydellinen.  

Juoksuvarusteet valmiina odottamassa
Olin katsonut vaatteeni valmiiksi kasaan jo alkuviikosta, kun itse tapahtuma olisi lauantaina 3.12.2016. Eväät pakkasin kassiini edeltävänä iltana ja varmistin, että vaihtovaatteet ja muut tarpeelliset tavarat ovat varmasti mukana. Tapahtumapäivän aamuna ehdin rauhassa keittämään aamupuuron ja teen. Aamupalan nautittuani puin tonttuvaatteet päälleni, heitin kassin olelle ja lähdin kohti bussipysäkkiä kulkuset kilisten. Hoksasin hyödyntää asuuni zumbaan tarkoitettuja rannekkeita, joissa oli kulkusia. Kulkuset kuuluvat ehdottomasti jouluun, joten nämä rannekkeet puin valkoisien lapasteni päälle. Tonttulakkini valkoisissa leteissä oli myös kulkuset, joten varmasti kuuluisi iloinen kilinä juostessani. 


Zumbarannekkeet pääsivät toisenlaiseen käyttöön

Joulujuoksussa oli vaihtoehtoina juosta viisi tai kymmenen kilometriä. Olin ilmoittautunut kympille, joten sen myös juoksisin. Aamulla lapsille oli järjestetty oma lyhyt joulujuoksu, mutta meidän startti olisi tämän jälkeen eli vasta kolmelta. Tämä oli minulle oikein sopiva ajankohta sillä minun ei tarvinnut lähteä kotoonta ennen kukon laulua. Parin tunnin bussimatka meni musiikkia kuunnellen ja pienet eväät syödessä. Pelkällä aamupuurolla en olisi pärjännyt iltaan asti, joten eväät olivat hyvä idea. 

Jäin bussista Helsingissä Kisahallin edessä. Montaa askelta en ehtinyt bussita ulos astuessani ottaa, kun kadun toiselta puolelta kuuluu lasten iloiset huudot ja kirkumiset TONTU, TONTTU, TONTTU! Hetken meni minultakin tajuta, että lapset huutavat minulle. Huomasin Kisahallin ovien edessä olevat lapset, jotka hyppivät ja juoksivat ympyrää huutaen ja kirkuen. Lapset huomattuani vilkutin heille iloisesti ja jatkoin matkaani hymyillen kohti Finlandiataloa. Myöhemmin sain kuulla, että bussissa isänsä kanssa matkustanut tyttö oli myös kirkunut poistuessani, että "Se oli tonttu mikä läks ulos". Asuvalintani oli selvästi vakuuttava ja kaikenkaikkiaan onnistunut. 

Paikanpäällä oli kuvaajia ikuistamassa hienoja asujamme.
Reilun kilometrin käveltyäni saavuin Finlandiatalolle, jossa olisi kisatoimisto sekä lähtö. Kisapaikalle oli kiva tulla nimittäin kisapaikalla oli monta joulupukkia, tonttuja, enkeleitä, poroja ym. Juoksijat olivat kivasti panostaneet pukeutumiseen. Jotkut olivat ottaneet koiransakin mukaan, jotka oli myös puettu teeman mukaisesti. Oli jouluisia valjaita, poronsarvia jne. Hienosti nämä koirat olivat roolinsa hyväksyneet eivätkä näyttäneet ollenkaan nolostelevan vaatteitaan. Paikanpäälle oli tullut myös  aito ja oikea joulupukki, jota sai käydä moikkaamassa tai ottamassa valokuvia kuten itse tein. Tunnelmaa toi bändi joka soitti taustalla. Senverran itsekin olin kisahuumassa ja touhuissani, etten muista soittivatko he joulubiisejä vai ei. Oletan kuitenkin joululaulujen soineen taustalla, kun juoksijat hakivat kisamateriaaleja ja valmistautuivat juoksuun. 

Olin suunnilleen varttia vaille kaksi kisapaikalla, joten minulla oli reilu tunti starttiin. Päätin hakea kisamateriaalin ennen pahempien jonojen syntymistä. Vartin verran jouduin jonottamaan juoksunumeroni saamista, joka ei mielestäni ollut kohtuuton. Tällä kertaa osallistumismaksuun ei sisältynytkään perinteinen t-paita vaan harmaa pipo punaisella tupsulla eli jokaiselle jaettiin tonttupipo. Monet laittoivatkin tämän pipon heti päähänsä, mutta itse halusin juosta tonttulakki päässä. Tähän hyväntekeväisyysjuoksuun oli ilmoittautunut yli tuhat juoksijaa ja kävelijää, joten ihan pienestä tapahtumasta ei ollut kuitekaan kyse.  Järjestelyt sujuivat oikein hyvin ja vein laukkuni yläkerrassa olevaan narikkaan säilytykseen. Tämän jälkeen siirryin ulos, jossa alkoi pieni alkulämmittely. 

Harmaa pipo punaisella tupsulla

Itse Nummelan Aki, joka oli yksi järjestäjistä  veti meille alkulämmittelyn. Juoksimme ja teimme avaavia liikkeitä. Kauaa pihalla ei voinut olla, koska nyt ei ollut enää mikään hellekeli ja tuuli oli aika raaka. Tämän jälkeen menimme vielä hetkeksi sisälle ettemme jäätyneet ulkona ennen starttia. Viimenään kello lähestyi kolmea, joten siirryimme ulos ja lähtöalueelle. Kympin ja vitosen juoksijat ja kävelijät lähtivät samaan aikaan, joten itse sai valita paikkansa. Nopeimmat ryhmittyivät eteen ja hitaimmat luonnollisesti jäivät suosiolla taakse.

Lähdimme juoksemaan Finlandiatalolta Oopperatalon suuntaan rannassa kulkevaa ulkoilureittiä pitkin. Reitti kiersi Töölönlahtea ja reitti kiersi myös Hakaniemen kautta takaisin Finlandiatalolle. Reitti oli pituudeltaan viisi kilometriä, jonka me kympin juoksijat kiersimme kaksi kertaa. Hakaniemessä oli yksi juomapiste, jonka ensimmäisellä kierroksella ohitin, mutta toisella kerralla päätin ottaa hörpyn. Vesi oli luonnollisesti jääkylmää, joten sitä ei paljoa tehnyt mieli juoda. 

Reitin varrella ei ollut paljoa kannustajia, mutta muutamia HIENO TONTTU, TONTTU-huutoja sain osakseni satunnaisilta ohikulkijoilta. Hymyillen vilkuttelin heille ja jatkoin juoksuani. Olin olettanut, että lapsiperheet olisivat tulleet katsomaan juoksevia tonttuja ja joulupukkeja, mutta ehkä tieto ei ollut heitä tavoittanut. Uskon tämän tapahtuman nousevan vuosien saatossa entistä suuremmaksi tapahtumaksi, jolloin varmasti myös yleisön määrä lisääntyy. Toisaalta ymmärrän, että ulkona pakkasessa ja tuulen tuiverruksessa ei ole yhtä mukavaa seisoa paikallaan kannustamassa muita kuin lämpimänä kesäpäivänä. 

 Reitillä ei ollut pahemmin ruuhkaa ja juoksu sujui ongelmitta. Reitti kierteli merenrantaa, joten ulkoilureitit olivat hiekkaa ja pieniä pätkiä juoksimme myös asfaltilla. Yllättävää kyllä, mutta hiekka osuudet olivat vaarallisen jäisiä ja sai varoa lentämästä nenälleen. Asfaltit puolestaan olivat sulia ja niillä osuuksilla pääsi juoksemaan pelkäämättä liukastumista. Myös muutamat puiset sillat, jotka ylitimme olivat hyvin jäisiä. Toisella kierroksella huomasin junaradan ylittävälläe sillalle ripustetut jouluvalot. Ensimmäisellä kierroksella en niitä ollut huomannut, kun silloin oli vielä valoisaa. Hämärtyvässä illassa oli kiva juosta jouluvalojen loisteessa ja musiikin soidessa. Aamulla vielä pohdin laitanko nastalenkkarit vai tavalliset maastojuoksuun tarkoitetut lenkkarit. Päädyin kuitenkin nastattomiin lenkkareihin vaikka muutamat näyttivät ja kuulostivat juoksevan nastakengillä. Valintani oli kuitenkin mielestäni oikea vaikka ei varmasti nastakengätkään huono valinta olisi ollut. Pystyssä pysyin tavallisillakin, joten se riitti minulle ja nastakenkäni saivat huilata narikassa kassissani. 

Suuria aikatavoitteita minulla ei ollut tämän juoksun suhteen sillä juoksulenkkini syksyn aikana olivat varmasti yhdellä kädellä laskettavissa. Tanssikunnolla siis lähdin juoksemaan. En kuitenkaan pelännyt ettenkö 10 kilometriä jaksaisi juosta, mutta vähän olisi voinut treenata juoksemista. Tanssit olivat vaan vieneet sydämeni tänä syksynä vaikka ovat minulle aina olleet tärkeitä. Kaikkea vaan ei ehdi ja jaksa harrastamaan, joten juoksu oli saanut jäädä sivummalle. Ensi viikolla viimeisetkin tanssit ja kahvakuulatunnit jäävät joulutauolle niin sitten varmasti tulee käytyä enemmän juoksemassa. 

Joulujuoksua voin suositella lämpimästi kaikille. Kisapaikalla järjestelyt toimivat moitteetta. Vessoja oli tällä kertaa riittävästi jopa naisille ja narikkapalvelut toimivat loistavasti. Ilmeisesti asialla olivat ammattimiehet, kun niin sujuvasti heiltä näytti takkien ja laukkujen jakaminen onnistuvan. Hieman laajempaa maalihuoltoa olisin kaivannut  veden, urheilujuoman ja patukoiden lisäksi. Oletettavasti tähän ei oltu satsattu hyväntekeväisyysjuoksun takia, jolloin varoja jäisi enemmän lahjoitettavaksi eteenpäin. Juoksun jälkeen sai käydä ilmaiseksi Kisahallilla vaihtamassa vaatteita ja suihkussa, jonne meninkin peseytymään ja vaihtamaan kuivat vaatteet päälleni. Tämän jälkeen kävin syömässä ja lähdin hymyillen kotiin. Ehdottomasti oli onnistunnut päivä vaikka pari seuraavaa päivää olikin reidet jumissa. Kyllä jumit helpottivat muutamalla rentouttavalla lenkillä, joten huomenna onkin kahvakuulien heiluttelun vuoro.


Jatketaan tonttuiluja ja nähdään ensi vuonna.


 

perjantai 23. syyskuuta 2016

Midnight Run

Helsingin yöjuoksut kaatosateessa

Viimenään  yli puoli vuotta odotettu päivä alkoi lähestyä. Olin ilmoittautunut tähän tapahtumaan jo joulukuussa ja ilmoittautumisen yhteydessä olin valinnut kisamateriaalin hakupaikaksi Kampin Stadiumin. Kävin hakemassa kirjekuoreni pari päivää aikaisemmin kotimatkaltani. Nouto onnistui odotettua sujuvammin ja vältyin ruuhkalta kokonaan. Ensin menin Stadiumin alakertaan, josta kysyin mistä paketin saa. Myyjä huitoi yläkerran suuntaan, joten marssin liukuportaita pitkin ylempään kerrokseen. Minulla oli kädessäni lähtötodistukseni jolla paketin saattoi hakea. Yläkerran myyjä nappasi minut jo ennen kuin ehdin kassalle asti kysymään pakettiani. Hän kävi hakemassa kirjekuoren varastosta ja homma oli sillä selvä. Ei yhtään jonottamista tai mitään muitakaan ongelmia, joten tämä onnistui moitteetta. 

Kotiin päästyäni tarkistin kirjekuoren sisällön. Sieltä löytyi kiva vihertävä Adidaksen kisapaita, ajanottochippi ja ranneke. Ihastuin paidan väriin, joka oli hyvin erilainen aikaisempiin kisapaitoihin verrattuna. Kokokin oli suhteellisen hyvä ottaen huomioon, että aikaisemmat Adidaksen paidat ovat olleet todella suurta kokoa. Kerrankin Adidaksella oli tarjolla myös pientä kokoa. 

Kisapaidan testailua ja vaatteiden valitsemista


 Kauhun sekaisia tunteita aiheuttanut lauantain säätiedotus  ei ollut vieläkään muuttunut parempaan suuntaan. Tapahtumaa edeltävän viikon ajan kaikki mahdolliset säätiedotukset olivat luvanneet lauantai illalle runsasta vesisadetta. Tätä kieltämättä odotin kauhulla. Vesisateessa juokseminen ei ole ihan hirveää, mutta lähtöviivalla värjötteleminen märkänä ei houkutellut yhtään.

Pakkasin kisavarusteet kasaan jo edellisenä iltana ja täydentelin laukun varustusta vielä seuraavana päivänä. Aamulla herätessäni sää ei näyttänyt lupaavalle, mutta toivoa paremmasta vielä oli olemassa. Ehdin käymään aamupalan jälkeen pienellä kävelylenkillä. Loppumatkasta alkoi jo tihkuttamaan vettä, mutta kuitenkin ehdin kotiin kastumatta.  Iltapäivästä lähtien satoi enemmän tai vähemmän. Toiveikkaana toivoin, ettei Helsingissä sataisi säätiedotuksista huolimatta joita vilkuilin huolestuneena. Sadesäästä johtuen tavaraa oli kertynyt koko iso urheilukassillinen. Pakko oli ottaa vaihtovaatteet kengistä lähtien mukaan vaikka paikanpäällä ei suihkuun pääsisikään. On sitten edes jotain lämmintä vaatetta laittaa päälle juoksun jälkeen ettei tulisi kipeäksi hikisenä kotiin matkustaessa. Löysin jopa kätköistäni sadeviitan, jonka päätin pakata sateenvarjon lisäksi matkaan. Viimenään kello lähestyi kuutta ja laitoin kassiini viimeiset eväät jääkaapista. Yleensä aina pakkaan mukaan myös omat eväät, koska ikinä ei voi tietää mitä paikanpäällä on tarjolla ja usein syön jotain jo bussissa ennen Helsinkiin saapumista. Perinteiden mukaan matkaan lähti banaania, välipalakeksejä, leipää, juomaa ja rusinoita.

 Lähdin kävelemään bussipysäkille sateen saattelemana ja yritin parhaani mukaan vältellä kastelemasta vaatteitani jo tässä vaiheessa. Bussissa tapasin itselleni vieraan naisen, joka oli myös lähdössä juoksemaan Helsinkiin samaan tapahtumaan kuin minäkin. Ei ollut kovin vaikea arvata minne olin menossa, koska istuin etupenkillä Midnight runin tapahtumapaita päällä. Hän vilautti minulle hymyillen omaa paitaansa takin alta. Alkumatkan juttelimme tapahtumasta ja loppumatkan yritin rentoutua musiikkia kuunnellen. 

Toiveet paremmasta säästä karisivat sitä mukaa mitä lähemmäs Helsinkiä pääsimme. Sade vain yltyi ja Helsingissä satoi kaatamalla! Bussimme saapui Kampin kaukoliikenneterminaaliin, josta suuntasimme kohti kisapaikkaa. Järkyttävästä sateesta johtuen päätimme kulkea kauppakeskuksien läpi Foorumiin asti. Säästyi edes hieman kastumiselta. Sateenvarjon alla kävelin lätäköitä väistellen Senaatintoria kohti. 

Senaatintorilla ei ollutkaan ihmisiä ja hyvää meininkiä kuten aikaisempina vuosina. Tämän kyllä ymmärsin hyvin. Ei kukaan viitsinut seisoa vesisateessa keskellä toria. Veimme tavarat säilytykseen, joka olikin nyt eri paikassa kuin pari vuotta sitten. Viime vuoden tapahtuma jäi minulta väliin sairastelun takia. Nyt onneksi olin pysynyt terveenä ja pääsin osallistumaan juoksuun. Tosin flunssan saamista pelkäsin kuin ruttoa. Tavarasäilytyksen ovella saimme kaksi erilaista ranneketta joista toinen laitettiin omaan ranteeseen ja toinen säilytykseen jätettävään laukkuun. Naiset ohjattiin kulkemaan vasemmalle puolelle ja miehet oikealle. Tämä osoittautui varsin toimivaksi ratkaisuksi. 

Tavarat jätettyämme lähdimme kävelemään takaisin torille, koska minun lähtömi olisi hetken päästä. Uuden tuttavan lähtö oli vasta puoli tuntia myöhemmin, joten hänellä ei ollut mitään kiirettä. Lämmittelyjumppa oli juuri alkamassa. Tapasin myös zumbakaverini lavan lähettyvillä. Vaihdoimme muutaman sanan ja aloitimme lämmittelyn. En kuitenkaan enään pystynyt keskittymään jumppaan. Oma lähtöni jännitti jo ja päätin siirtyä lähtökarsinaamme. Vettä satoi edelleen ja siellä kaikki seisoi vierekkäin malttamattomina ja vettä naamalta pyyhkien. 

Lähtöviivalla odottelua


Viimenään pääsimme lähtemään. Juokseminen sateessa märillä mukulakivillä sai hieman hidastamaan tahtia. Pakko oli katsoa jalkoihin. Yritin epätoivoisesti väistellä vesilätäköitä, joita oli toinen toisensa jälkeen. Välillä pelottikin, etten pomppaa jonkun eteen ja joku juokse ylitseni. Massan mukana juostessa sai olla todella tarkkana. Ilta oli pimeä ja vesisade sekä märkä maa söivät kaiken mahdollisen valon. 
Piti varoa ettei kompastu ja taita nilkkaansa. Myöskään lätäköiden läpi en uskaltanut juosta sillä en voinut tietää olivatko ne kuinka syviä ja mitä lätäkön pohjalla oli. Entuudestaan osasin varoa jalkakäytävämerkintöjä, jotka ovat vaarallisen liukkaita sateella. Reitti oli hyvin kiemurainen ja sisälsi lukuisia jalkakäytävältä tielle ja taas takaisin jalkakäytävälle pomppaamisia, joten tarkkana sai olla jatkuvasti. 

Reittiä oli hieman uudistettu edellisestä kerrasta, mutta suurimmaksi osaksi se kierteli vanhaa reittiä. Reitti oli kiva, mutta tunnelma ei ollut edellisten vuosien veroinen. Kukapa sateessa olisi viitsinyt seisoa kannustamassa. Yleensä reitin varrella on ollut paljon perheitä ja muita kannustajia ja heistä on saanut hyvää voimaa. Myöskään reitin varrella olevat konsertit, valot, musiikit yms. viihdykkeet eivät tällä kertaa viihdyttäneet entiseen malliin. Vettä satoi koko juoksun ajan kiitettävästi ja tämä söi fiilistä. 

Olin valinnut juoksuvaatteiksi tapahtumapaidan, sortsit ja aurinkolipan sen kadotetun auringon toivossa. Ajattelin lipan helpottavan juoksemista, koska vesi ei valuisi suoraan kasvoille. Vaatteet osoittautuivat oikeiksi valinnoiksi vaikka monilla näytti olevan pitkät housut ja jopa takki päällä. En olisi pystynyt juoksemaan vastaavassa varustuksessa sillä sää oli sateesta huolimatta ainakin juostessa kohtuullisen lämmin. Vaikka olin yrittänyt väistellä isoimpia lätäköitä ei tämä aina auttanut, kun vierestä joku juoksi rohkeasti keskeltä lätäkköä vesien lentäessä kaaressa päälleni. Lenkkarit olivat aivan läpimärät ja jokaisella askeleella oikein tunsi kuinka vesi tirskui varpaiden välistä. 

Sitkeästi jatkoin matkaani kohti maalia vaikka olin läpimärkä. Välillä ei tiennyt olisiko itkenyt vai nauranut. Hölmöläisen touhulle tämä pimeillä kaduilla kaatosateessa juokseminen tuntui. Vihdoin maali alkoi lähestyä ja pinkaisin loppukiriin musiikin saattelemana ja maalin jo häämöttäessä. Selvisin liukastumatta ja nilkkojani nyrjäyttämättä maaliin, mutta ikinä ennen en ole kisan jälkeen ollut näin märkä mitä nyt olin. Maaliviivan jälkeen otin muutaman kuvan itsestäni. Myös joku mieshenkilö tuli pyytämään minulta voisinko ottaa hänestä kuvan hänen puhelimellaan. Useista yrityksistään huolimatta hän ei saanut märkää puhelinta märillä sormillaan avattua näppäinlukosta. Kuva jäi valitettavasti ottamatta. Onneksi itselläni oli vedenkestävä puhelin juuri tällaisia tilanteita varten. Sateen yllättäminen kesken lenkin ei ole mitenkään uutta, mutta tämän illan sadejuoksu oli kaiken huipentuma. Naishenkilö tarjoutui ottamaan minusta kuvan. Olin tyytyväinen, että puhelimeni toimi sateessa ja sain muiston tästä kaatosateessa juostusta yöjuoksusta. 


Vesijuoksun jälkeen onnellisena maalissa
Maalissa























Maalin jälkeen saimme eväskassin, jonne saimme hieman evästä. Kassi tosin ei ollut suunniteltu sadesäähän, koska jo hetken päästä pelkäsin eväiden tippuvan paperikassin pohjan läpi keskelle katua. Eväspisteen jälkeen kiiruhdin varustesäilytystä kohti, koska en halunnut kylmettää itseäni. Olen todella monta kertaa tullut tämän tapahtuman jälkeen kipeäksi ja nyt halusin välttää tämän. Nyt varustesäilytys oli sisätiloissa, joka oli oikein kiva. Koska miehet ja naiset oli jaoteltu eri puolille rakennusta pystyi oman kassin läydettyään vaihtamaan litimärät vaatteet kuiviin. Onneksi olin ottanut pienen hikipyyhkeen mukaan vaikka tiesin, ettei paikanpäällä ollut suihkuja. Sain hieman kuivattua itseäni ja tämän jälkeen yritin tuskastuneena pukea kuivia vaatteita päälleni. Ei ollut helpoin homma ahtaissa tiloissa märälle iholle. Onneksi olin ottanut myös muovipusseja mukaani minne saatoin heittää vettä valuvat märät vaatteeni. Etenkin märät kengät tuntuivat painavan paljon enemmän kuin kuivana. 

Vaatteet vaihdettuani ja hiukset märkinä lähdin kiiruhtamaan Kamppia kohti. Halusin ehtiä yhdentoista bussiin, koska seuraava olisi lähtenyt vasta tunnin päästä. En halunnut jäädä keskellä yötä Helsinkiin odottelemaan seuraavaa bussia. Halusin päästä mahdollisimman nopeasti kotiin ja suihkun kautta nukumaan. Olin kotona yhden aikaan yöllä. Kävin suihkussa, söin iltapalaa, ripustin läpimärät vaatteet ja kengät kuivamaan ja kävin nukkumaan. 

Aamulla herätessäni vaatteet olivat vieläkin märkiä, joten päätin laittaa ne pesukoneeseen puhdistumaan. Kenkiä jouduin kuivattamaan monta päivää, mutta viimenään sain nekin kuivaksi. Suureksi ihmeekseni en tullut kipeäksi. Kiitos entistä paremman varustesäilytyksen, koska nyt siellä pystyi sisätiloissa vaihtamaan kuivat vaatteet. Ennen tätä mahdollisuutta ei ole ollut. Vielä kun saisimme suihkut käyttöömme. 

Täytyy kyllä todeta, ettei tämä tapahtuma ollut sadesäässä yhtä kiva kuin aikaisemmin. Toivottavasti ensi vuonna ei sada, mutta toisaalta ainakaan huonompaa säätä ei voi olla kuin nyt oli. Nyt olen yhtä kokemusta rikkaampi ja hyvää tuuria minulla onkin ollut juoksutapahtumien sään suhteen ellei Midnight Runia edeltävää Street Runia lasketa mukaan.

tiistai 16. elokuuta 2016

Helsinki Street Run kisapäivä


Kirkas paita peittoaa harmaan sateisen aamun

Lauantai aamu oli sateinen, joten minua hirvitti jo etukäteen ensimmäinen sadesään kisa. Sateessa juokseminen ei ole niin paha, mutta pelkäsin kylmettyväni lähtöä odottaen. En halunnut olla kisan jälkeen kipeänä. Minulla oli siis tähän asti ollut äärimmäisen hyvä tuuri ja olin osallistunut vain hellesään kisoihin muutamia syksyn ja talven tapahtumia lukuunottamatta. Parin tunnin bussimatkan jälkeen saavuin Oopperan pysäkille, joten pääsin suoraan tapahtumapaikalle. Lähdin viemään tavarani säilytykseen Sonera Stadiumille. Tässä vaiheessa Helsingissä ei satanut, joten tästä olin hyvin tyytyväinen. Tavarat luovutettuani hoksasin, etten ottanut sadeviittaani mukaan. Ajattelin kuitenkin pärjätä ilman sitä sillä juuri sillä hetkellä ei kuitenkaan satanut. Lähdin kävelemään takaisin Kisahallille, kunnes vettä rupesi tihkuttamaan ja tajusin ettei sadeviitan unohtaminen ollut hyvä idea. Hölkkäilin eteenpäin etten kastuisi pahasti ennen lähtöä. Samassa liikenteenohjaaja viittoi meidät sivuun, kun maratonarit lähtivät liikkeelle ja juoksivat massana ohitseni.

Varustesäilytyksessä pussit oli laitettu numerojärjestykseen

Lähtöä odotellessa välillä satoi enemmän ja toisinaan vähemmän, mutta hain sateensuojaa puiden alta. Viimenään koitti meidän lähtöaika ja meidän oli pakko mennä lähtöviivalle vaikka juuri sillä hetkellä sade yltyi. Huomasin aitojen vieressä maratonareiden jättämiä sadeviittoja ja puin sellaisen päälleni. Hieman sidoin viittaa lyhyemmäksi, koska se oli aika iso pienelle ihmiselle ja pelkäsin kompastuvani siihen. Nyt ei tullut kylmä enkä kastunut heti lähtöviivalla. Luulen sateisen sään vaikuttaneen juoksijoiden määrään, koska minusta meitä ei ollut kovin paljoa ja pääsin melkein eturiviin. Perskindol miehen perässä lähdin juoksemaan viitta päällä, mutta heitin sen pois parin sadan metrin päästä.

Harmaa sadesää näkyi myös kannustajien määrässä


Perskindol mies johdatti meidät matkaan
Reitti lähti Mannerheimintietä kohti Ruskeasuota ja Munkkiniemeä. Matkalta bongasin valokuvaajan ja iloisesti poseerasin tälle toivoen kivaa kuvaa juoksustani. Vieressä katsojat naureskelivat minun iloiselle heiluttelulle, mutta ei se minua haitannut. Pitää kannustajiakin vähän viihdyttää samalla, kun jaksoivat meitä kannustaa sateisesta säästä huolimatta. Reitti oli pääasiassa asfalttia, mutta oli joukossa lyhyt pätkä hiekkatietä ja puiston läpi juoksemistakin. Munkkiniemessä juostessani mieleeni tuli ajatus, että olenko viimeinen juoksija. Edessä olevat hävisivät mutkien taakse ja taakseni en ehtinyt vilkuilemaan. Hetken päästä sillalla ollut mies oli ystävällisesti laskenut ohitseen juosseet. Minulle hän huikkasi, että olen 28. Mieleni piristyi, koska minun täytyi olla aika kärjessä. Kyseessä oli kuitenkin kohtuullisen iso tapahtuma eikä mikään pikkuinen kyläjuoksu. Tämä seutu oli minulle vierasta aluetta, joten yritin juostessani katsella myös ympärillä olevia maisemia ja rakennuksia. Jatkoimme matkaa Kuusisaaren ja Lehtisaaren kautta Lauttasaarta kohti. Tässä välissä yhden kerrostalon asukkaat olivat tulleet omalle parkkipaikalleen grillaamaan ja heillä näytti olevan hyvät tarjoilut. Olivat päättäneet seurata juoksuamme ja samalla viettää kivaa kesäpäivää lastensa kanssa. Ohitin myös naisporukan, joka oli tullut piknikille tien viereen kisaamme seuraamaan. Ilahduttavaa, että jotkut viitsivät istua sateen jäljiltä märällä nurmikolla vaikka oli heillä peitto allaan. Joku kannustaja huusi, minulle matkan varrella miten juoksuani on miellyttävää katsoa. Tämä ilahdutti minua ja jaksoin pinkoa eteenpäin. Mielestäni kannustajia oli yllättävän paljon myös täällä ydinkeskustan ulkopuolella. Jotkut lapset olivat käsi ojossa läpyjä keräämässä ja toisille riitti vilkuttelu tai kannustushuudot. Reitti meni monessa kohdassa meren rannalla ja useampi siltakin ylitettiin. Mielestäni reitti oli monipuolinen ja mielenkiintoinen ulkopaikkakuntalaisen silmin.

Pikkuhiljaa aloimme tulla minullekin tuttuihin maisemiin. Reitti tuli Ruoholahteen ja meni melkein Kaapelitehtaan ohi missä olin käynnyt tanssimassa. Myös jonkun tanssi tai jumppaseuran tytöt olivat tulleet meitä kannustamaan sillä he pomppivat ja ilakoivat reitillämme. Maali alkoi lähestyä vaikka oli sinne vielä matkaa juostavana. Kohta reitti yhdistyi maratonareiden kanssa samalle reitille. Tämä auttoi jatkamaan viimeiset kilometrit, koska porukassa oli mielestäni mukavampi taivaltaa eteenpäin. Myös kannustajia ja valokuvaajia oli tullut paikalle paljon, koska aloimme olemaan Helsingin ydinkeskustassa. Juoksimme Baanaa pitkin kansalaistorille. Tässä kohtaa jotkut tytöt olivat tehneet kannustuslapun, jota läpsäyttämällä saisi lisävoimia loppumatkalle. Tämä sai itseni hymyilemään vaikka en lappua päässyt läpsäyttämään, koska juoksijoita oli tässä kohtaa jo aika paljon. Kauheasti ei voinut poukkoilla puolelta toiselle ettei jää toisten jalkoihin. Omaa latua piti juosta eteenpäin kohtuullisen suoraa reittiä muiden mukana. Kiesman takana oli musiikkipiste, joka auttoi jaksamaan eteenpäin. Juoksimme Töölönlahden rantaa pitkin Sonera Stadionia kohti, jossa maalimme olisi. Maratonarit jatkaisivat tästä vielä toiselle kierrokselle eli lähtisivät meidän perässämme juoksemaan saman reitin minkä olimme juuri juosseet. Liikenteenohjaajat yrittivät parhaansa mukaan erottaa massan seasta kuka on maratonari ja ketkä juoksevat tämän reilun 17 kilometrin matkan mitä minä olin juoksemassa. Helsinki Street Runin juoksijat ohjattiin juoksemaan reitin oikeaa laitaa ja maratonarit jatkoivat vasenta reunaa matkaansa. Reitin yläpuolelle oli kyllä kiinnitetty selkeät opasteet minne suuntaan kenenkin pitää tässä kohtaa mennä, mutta tietysti oli hyvä varmistaa ettei kukaan juokse väärää reittiä.

Maali häämötti ja päätin ottaa loppukirin. Pohkeeni olivat tästä eri mieltä ja nyt oikea pohkeeni alkoi krampata. Hyvin matka olikin sujunut vaikka yöllä vasemman pohkeeni kramppaamisen jälkeen pelkäsin miten juoksu mahtaa sujua tänään. Päätin unohtaa idean lentävästä loppukiristä. Parempi päästä maaliin kuin tähän jäädä sätkimään, koska maaliin oli enää parisataa mertiä. Jatkoin samaa vauhtia mitä olin tähänkin asti juossut, koska sen jalkani näyttivät kestävän ongelmitta. Muutaman käännöksen jälkeen pääsin Sonera Stadiumin juoksuradalle ja päätin kaikesta huolimatta spurtata maaliin. Kädet ilmaan ja tuuletus maaliviivalla hyvälle juoksulleni ja puolet tuuletuksista oli osoitettu radan keskellä kuvaamassa olleelle kameramiehelle.

Ehdin maaliin ennen Perskindol miestä!
Maalissa ja mitali kaulassa





















Maalissa olin ajalla 1.31.29 ja sijoitukseni oli naisten sarjassa 33 ja kaikista juoksijoista 95. Tässä tapahtumassa ei ollutkaan kuin naisten ja miesten sarjat, joten sijoitukseni on mielestäni yllättävän hyvä. Tosin voittajan aika oli melkein puoli tuntia parempi, joten huimia juoksijoita on mukana ollut enkä huonoille hävinnyt. Juoksemassa naisia oli kaikkiaan 290 ja miehiä sekä naisia yhteensä 521. Yllättävän vähän mielestäni, koska tapahtumaan oltaisiin otettu juoksijoita jopa 1 500. Ehkä huono sää verotti juoksijoiden määrää. Kaikki mahdolliset säätiedotukset lupasivat lauantaille hurjaa rankkasadetta ja erittäin kovaa tuulta juuri kello kolmeksi jolloin maratonareiden lähtö oli ja meidän lähtömme 45 minuuttia tämän jälkeen. Lähtöä odotellessa ja viivan takana seisoessa sää oli huono, mutta juostessa tuli äkkiä lämmin ja sadekin loppui. Oikeastaan oli oikein hyvä sää juosta. Välillä jopa aurinko paistoi ja kiittelin onneani etten laittanut yhtään enempää päälleni. Monilla näytti olevan päällään jopa takki, jota en edes kuvitellut laittavani päälleni. Vähemmälläkin vaatetuksella olisin pärjännyt, mutta Street Runilla kaikilla piti olla päällään kirkkaan keltainen t-paita, joka oli sisältynyt osallistumismaksuun. Paita oli Asicsen, josta olin tyytyväinen, koska heillä oli vaihtoehtona myös xs kokoisia paitoja ja mitoitus on kohtuullisen pientä. Pieniä paitoja ei läheskään kaikissa tapahtumissa ole tarjolla ja aivan liian isoja paitoja onkin kaapissa odottamassa, että kasvan vielä joskus isoksi. Luulen, että tätä paitaa tulee käytettyä vielä tämän kisan jälkeenkin.

Palataan takaisin maalialueelle. Hetin  maalin jälkeen minulle ystävällisesti tarjottiin kahvia, mutta tätä en ottanut. Tämän jälkeen oli juomapiste missä join pari mukillista urheilujuomaa ja vettä. Seuraavaksi vastassa oli pikkupoika, joka kysyi haluanko mitalin kaulaan no tietenkin halusin ja kumarruin hieman alaspäin. Minusta on kiva, että mitali laitetaan kaulaan. Se on jotenkin juhlallisemman oloista kuin käteen annettuna. Kävelin kenttää eteenpäin ja huomasin valokuvauspisteen. Tietenkin kävin siinä otattamassa itsestäni muistokuvan mitali kaulassa. Jatkoin matkaa kohti eväspistettä, joita jaettiin kahdelta puolelta. Tässä vaiheessa tähän ei ollut muodostunut minkäänlaista jonoa vaan sain rauhassa kävellä eteenpäin keräten eväitä mukaani. Ensimmäisenä saimme banaanin, joka oli valmiiksi laitettu muovipussiin. Pussi auki etenin eteenpäin. Saimme banaanin lisäksi jugurtin, palautusjuoman, mineraaliveden, välipalapatukan, rusinoita ja alkoholittoman oluen. 



Eväät saatuani kuuluttaja huusi ensimmäisen maratonarin saapuneen maaliin. Kovaa kyytiä oli tämä Kenialainen mies juossut vaikka maratonareilla olikin 45 minuutin etumatka. Hetken päästä huomasin myös Perskindols miehen saapuneen maaliin eli meidän kisamme maskotin. Ehdinpä ennen tätä miestä maaliin! Tämän jälkeen lähdin kävelemään kohti peseytymispaikkaa, kunnes hoksanin unohtaneeni tavarani säilytykseen. Oli tehtävä U-käännös ja palattava takaisin vaikka ei millään olisi jaksanut. Seuraavana päivänä hoksasin myös unohtaneeni hieronnan, jota olisi ollut tarjolla. Ilmeisesti aivot eivät enää toimineet tässä kohtaa kovin terävästi.

Kävelin hiljalleen Uimahallistadionille ja matkalla jouduin kysymään pariinkin kertaan neuvoa tämän paikan löytämiseen, koska en olisi enää viitsinyt kierrellä yhtään ylimääräistä metriä. Juoksijat pääsivät Uimastadionille ilmaiseksi juoksunumeroaan näyttämällä. Peseydyin, rentouduin saunassa ja söin vähän eväitäni, koska tässä vaiheessa alkoi tulla hieman huono olo. Istahdin hetkeksi, puin vaatteeni ja jatkoin matkaani Kisahallille. Olin luvannut mennä syömään ravintola Hookiin muiden juoksijoiden kanssa. Vietimme kivaa iltaa juoksuistamme jutellen ja hyvästä ruuasta ja juomasta nauttien. Päätin tilata salaatin vaikka moni muu päätyi herkuttelemaan hampurilaisella, ranskalaisilla ja oluella. Ruoka oli hyvää ja palvelu ystävällistä. Useamman tunnin kestäneen ruokailun ja rupattelun jälkeen oli aika lähteä kotia kohti. Kotona olin vasta yhden aikaan yöllä, mutta kiva päivä oli ja tästä on hyvä jatkaa kohti uusia haasteita.

Salaatti kasvispihveillä

Tapahtuma oli hyvin järjestetty ja kaikki näytti toimivan oikein hyvin. Seuraavana päivänä itselle kyllä tuli sellainen olo, että samalla vaivalla olisi mennyt myös puolimaraton. Tämä reitti oli siis lähes 18 km, joten vain muutama kilometri lisää ja olisit voinut sanoa juosseesi taas yhden puolimaratonin lisää. Tulipahan juostua ja seuraava tapahtumani on Midnight Run ellen innostu mistään muusta tässä välissä ;)

Kuulemisiin ja kiva, että jaksoit lukea :)


maanantai 15. elokuuta 2016

Helsinki Street Runiin valmistautuminen

Viimenään koitti perjantai aamu ja lähdin töihin hyvillä mielin, koska työpäivän jälkeen pääsisin hakemaan kisahallilta kisapaitani. Aamulla kävelin kisahallin ohi, jossa järjestelyt oli jo aloitettu. Bajamajat olivat paikoillaan, aitoja oli tuotu valmiiksi ja parkkipaikkaa oltiin tyhjentämässä. Reunalla olikin useampi auto odottamassa kuljetusta muualle, koska omistajat eivät olleet siirtäneet autojaan pois ajoissa siirtokehoituksesta huolimatta.



Viimenään työpäivä oli ohi ja lähdin kävelemään kohti kisahallia, jossa oli Helsinki City Maratonin, Chiquita Mini Maratonin ja Helsinki Street Runin kisaexpo. Kisahallilla ei tähän aikaan päivästä ollut ruuhkaa, joten pääsin sujuvasti hakemaan kilpailunumeroni, vaatepussin, kisapaidan ja kiertämään esittelykojut. Infopisteen henkilökunta osoittautui hyvin ystävälliseksi ja sain asiani hoidettua heidän kanssaan. He myös muistuttivat minua ystävällisesti, että reitti on sitten reilut 17 km, etten ihmettele.

Esittelijöitä oli tullut paikalle kiitettävä määrä. Heti ensimmäisenä oli urheiluvaatteiden pesuaineen esittelijä, josta sainkin pienen näytepullon mukaani. Myös kilpailukupongin täytin siinä toivossa, että voittaisin ja saisin tuotepaketin tätä pesuainetta itselleni millä voisin pestä urheiluvaatteitani. Tämän jälkeen poikkesin maistamaan Maxim urheilujuomaa, jota olisi tarjolla myös juoksureitin varrella. Tätä urheilujuomaa olen ennenkin juonut useamman tunnin kestävien tanssitapahtumien yhteydessä, joten uusi tuttavuus tämä ei minulle onneksi ollut. Voin siis turvallisin mielin juoda tätä juomaa reitin varrella olevissa juomapisteissä pelkäämättä ettei tämä juoma sopisi minulle.  Viereisestä Mehiläisen esittelypisteestä sain rakkolaastarin, joka varmasti tulee jossain vaiheessa tarpeeseen vaikka sitä en tietenkään toivo. Toisella puolella käytävää oli maistatuksessa Värska originaal ja sitruunan makuinen hiilihapotettu luonnon mineraalivesi. Juomat nautittuani pompin takaisin käytävän toiselle puolelle, jostai sain pienen rasian Sun Maid rusinoita, jonka voin hyvin ottaa matkaevääksi jonnekin reissulle. Näiden jälkeen ohitin muutaman esittelypisteen, jotka eivät itseäni niinkään kiinnostaneet. Myynnissä oli mm. erikoisia nauhoja lenkkareihin ja spibelt vöitä, joissa saisi kätevästi kannettua mukanaan kännykän, avaimet, geelit, pankkikortin, nenäliinoja yms. tarpeelliset pienet tavarat. Tällainen vyö minulla on oli jo kotona, joten uutta en tällä kertaa sortunut ostamaan.

Tästä alkoikin erilaisten urheilutapahtumien mainostajat. Espoon rantamaraton esittelypisteeltä sain mukaani etukupongin mikäli päättäisin heidän tapahtumaan ilmoittautua. Minua yritettiin houkutella mm. Venäjälle, Ruotsiin ja Viroon juoksukisoihin. Näistä minua kiehtoi Viron tapahtumat, joten heidän esitteen nappasin mukaani. Uuden Juoksuaika 2016 -lehden otin mukaani, jota voin kauniina päivänä lukea lenkin jälkeen auringosta nauttien ja uusia juoksuvinkkejä saaden. Seuraavaksi nappasin mukaani suolatabletin ihan mielenkiinnosta, koska tällaisia en ole ennen käyttänyt. Suolatablettinäytteiden vierestä sai mukaan kiinnikkeet, joilla saisi esim. juoksunumeron kiinnitettyä paitaan. Näitä en kuitenkaan uskaltanut käyttää seuraavan päivän juoksuissa siinä pelossa, että juoksunumero irtoaisi ja lentäisi kovan tuulen mukana mereen. Lauantaille oli nimittäin luvattu hurjaa tuulta ja kaatosadetta, joten numerolapun olisi pysyttävä paikallaan. Tämän numerolapun taakse oli kiinnitetty ajanottosiru, joten ilman lappua en olisi saanut aikaa ja kenties minut oltaisiin poistettu radalta.



Perinteisesti paikalla oli Intersportin kisakauppa, jossa oli myynnissä erilaisia juoksuvaatteita ja asusteita lapsille, naisille ja miehille. Erityisissä tarjouksissa oli mm. sukkia, lenkkareita, asusteita, paitoja ja juoksuhousuja. Lenkkareita oli hyvissä tarjouksissa ja yhdet jopa pääsivät sovitukseen asti, mutta en niitä kuitenkaan ostanut. Energetics juomapullot bongasin tarjouksesta, joten yhden sellaisen nappasin mukaani. Vastaava kalliimpi Niken pullo minulla jo onkin ja sen olen todennut olevan paras pulloni, koska se ei vuoda ja kastele kaikkia muitakin kassissa olevia vaatteita vaikka pullo kaatuisi kassissa. Tämä on tärkeä asia minulle, koska joudun kantamaan treenikassia mukanani pitkiäkin matkoja ja useimmiten juomapullo on täysi matkalla hörppimistä varten. On ikävää, jos juomat vuotavat pitkin kassia. Ostokseni maksettua poistuin paikalta ja lähdin kotiin kassi olalla keikkuen.


Varustepussi ja hieno keltainen paita
Kisakaupan tarjontaa juoksuasusteista


 























Kotiin päästyäni kävin kaupassa ostamassa huomiseksi eväitä vaikka juoksun jälkeen saisimme myös jotain syötävää ja juotavaa. Olen aina ottanut myös omat eväät vaikka tietäisin, että osallistumismaksuun sisältyy myös juoksun jälkeiset eväät. En kuitenkaan uskalla laskea pelkästään tämän varaan, koska tarkkaan ei voi etukäteen tietää mitä on tarjolla ja maisuuko nämä juuri minulle. Kauppareissun jälkeen oli aika laittaa huomiset juoksuvaatteet valmiiksi. Harmillisen myöhään olin pakkaamisen jättänyt vaikka juoksuvaatteet olinkin jo päättänyt ja valinnut etukäteen. Juoksuvaatteiden lisäksi piti muistaa pyyhe, uikkarit, vaihtovaatteet, eväät, sateenvarjo, sadeviitta, kännykän laturi, paremmat vaatteet illaksi yms.


Eväät mukaan
Juoksuvaatteet valmiiksi





















Tavaraa alkoi kertymään jo liian paljon, joten useaan kertaan jouduin testaamaan mahtuuko tavarani varustepussiin. Kaikkien tavaroiden pitäisi nimittäin mahtua tähän pussiin, joka jätettäisiin varustesäilytykseen. Kaiki oli saanut Kisahallilta paidan ja kilpailunumeron yhteydessä sateen estävän varustepussin. Tässä vaiheessa olin kiitollinen siitä, että varustepussi on muovia ja estää varusteiden kastumisen. Päätin kuitenkin pakata kaikki varusteeni erillisiin muovipusseihin, koska huomiselle oli luvattu hurjaa rankkasadetta. Muovipussit laitoin vielä urheilukassiin, koska tavaraa alkoi olemaan paljon ja varustekassi olisi saattanut revetä. Urheilukassin sulloin varustekassiin kuten ohjeissa oli. Varustepussit tuli jättää urheilukentälle, joten tavarat kastuisivat ellei ne olisi olleet hyvin pakattuna. Juoksun jälkeen en haluaisi saada märkiä ja kylmiä vaatteita.


Kynnet kisakuntoon
Sain tavarat pakattua, kynnet lakattua kisapaidan väriin sopiviksi ja iltapuuron keiteltyä. Viimenään pääsin nukkumaan. Toivoin saavani nukuttua pitkään ja sikeästi, mutta toisin kuitenkin kävi. Yöllä näin unta, että olin juoksukisoissa ja pääsin maaliin hyvävointisena. Kohta heräsin siihen, että vasen pohje kramppaa ihan oikeasti. Hetken sätkin sängyssä kunnes kipu helpotti. Kävin juomassa ja hieroin pohkeeseen urheilijan kipugeeliä, jota sattui olemaan yöpöydälläni. Kävin uudestaan nukkumaan, mutta ilmeisesti jännitin huomista kisaa, joten heräilin monta kertaa yön aikana. Aamulla heräsin ajoissa, joten minulla oli hyvää aikaa ennen kuin minun pitäisi lähteä kohti Helsinkiä. Päätin venytellä jalat heti herättyäni, koska näin jo silmissäni, miten en pysty juoksemaan koko kisaa mikäli pohkeeni on krampissa. Keitin aamupuuron ja teen sekä tein voileivän. Tarkistin vielä, että kaikki tavarat olisi varmasti pakattuna kassiin. Minulla oli hyvää aikaa, joten päätin aloittaa tekemään itselleni ruokaa heti aamupalan syötyäni. Luin vielä Helsinki Street Runin ohjeet läpi, että muistaisin kaiken oleellisen. Puin juoksuvaatteet päälle ja söin ennen lähtöä, että pärjäisin iltaan asti näillä syömisillä. Viimenään tuli lähdön aika, joten keräsin tavarani mukaani ja lähdin kävelemään bussipysäkille.



Juttu jatkuu erillisessä tarinassa

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Meripäiväjuoksu


Vaatekaapin järjestelyä


Pari viikkoa sitten minun oli pakko järjestellä vaatekaappiani, koska urheiluvaatteet eivät enää jostain kummallisesta syystä meinanneet mahtua hyllyille. Samalla innostuin levittämään lattialle kaikki juoksutapahtumista saamani paidat. Osaltaan nämä selittävät sen miksi vaatteet meinaavat tippua hyllyiltä. Kuvassa olevien paitojen lisäksi ainakin neljä olen jättänyt mökillemme ja yhden annoin äidilleni. Näiden lisäksi olen osallistunut myös moneen muuhun tapahtumaan, jossa ei ole paitoja jaettu. Juostavat matkat ovat olleet 5 km - 21 km. Ehdottomasti suosikkini on Midnight Run, jonne olen tänäkin vuonna menossa. Se on kiva tapahtuma hyvän tunnelman puolesta. On hienoa juosta illan hämärtyessä konserttien, sambaajien, kynttilöiden, valopisteiden yms. viihdykkeiden ohi. Sitä tapahtumaa voin ehdottomasti suositella kaikille mikäli jaksaa 10km juosta, mutta siitä kuulette lisää syyskuussa. Minulle sopivat parhaiten pitkät matkat, koska juoksen aina samaa vauhtia. En ole mikään nopea juoksija, mutta pitkällä matkalla kuitenkin kohtuullisen hyvä treenimääriin nähden.Tästä johtuen lähes kaikki paitani ovat puolimaratoneilta Midnight Runin paitoja lukuunottamatta.

2013-2016 vuosilta kertyneitä kisapaitoja


Minulla oli heinäkuussa viikko kesälomaa, jonka aikana minun piti lähteä ystäväni kanssa Valasrannan tanssileirille harjoittelemaan paritansseja. Ystäväni ei kuitenkaan lähtenyt mukaani ja leirireissu peruuntui. Mieleni teki lähteä tanssimaan jonnekin, mutta muita tapahtumia en löytänyt vaikka kuinka yritin etsiä. Pari päivää olin kotona ja päätin lähteä Turkuun M&M kuntotaloon zumbaan. Tänne olin saanut lahjakortin pari viikkoa sitten juostulta Paavo Nurmi Maratonilta. Kyseistä kuntotaloa voin lämpimästi suositella muillekin. Niin hienoissa tiloissa en ole ennen vaihtanut vaatteitani. Tämä oli kivaa luksusta treenaamisen yhteyteen.


Tyylikkäästi sisustetut pukuhuoneet

Kuulen zumban kutsuhuudon

Meripäiväjuoksu


Zumbatunti helpotti oloani vain hetkeksi, joten jotain muutakin piti keksiä. Päätin ilmoittautua Kotkassa Meripäivien yhteydessä juostavaan Meripäiväjuoksuun. Ilmoittautuminen sisään, bussiliput ja junaliput tilaukseen. Ilmoitus vanhemmilleni, että tulen mökillemme maanantaina, kun juoksu oli torstaina. Mökiltämme on lyhyempi matka Kotkaan, joten päätin lähteä sinne. Pari päivää rentouduin mökillämme ja yritin hillitä itseni etten lähtenyt minnekään tanssimaan, kuten yleensä menen myös reissussa ollessani. Lenkkeilimme isäni koiran Nipan kanssa. Nipa on 7- vuotias mäyräkoira, mutta jaksaa pienestä koostaan huolimatta yllättävän hyvin minun mukanani. Nipa on metsästyskoira, joten lenkit kanssani ovat hyvää treeniä tulevaan metsästyskauteen. Yleensä käymme aamulenkillä ennen kuin aurinko alkaa lämmittää liian kuumasti ja illan viiletessä lähdemme heittämään iltalenkin. Lenkkimme pituudet vaihtelevat 5-12 km välillä, jotka juoksemme tai kävelemme molempien fiiliksen mukaan. Välillä koiraa ei huvita yhtään juosta, joten tässä tapauksessa on parempi suosiolla kävellä kuin raahata vastahakoista koiraa perässään väkisin. Tietysti lenkit ovat hitaampia kuin yksin juostessani, koska matka sisältää lukuisia pissataukoja. Toisaalta tämä on hyvä myös minulle, kosta yksinäni juostessa en malta juosta tarpeeksi hiljaa vaan juoksen niin lujaa kuin vain jaksan.

Viimenään koitti torstai aamu ja heräsin puhelimen herätykseen. Juoksuvaatteet päälle, aamupalaa naamaan, eväät ja vaihtovaatteet mukaan ja sitten nenä kohti Kouvolan juna-asemaa. Päätin mennä junalla Kotkaan meripäivien takia niin ei tarvitse stressata ajamista tai parkkipaikkojen löytymistä. Junien aikataulu ei ollut kaikista paras juoksuani ajatellen, joten jouduin menemään Kotkaan vähän turhankin ajoissa. Kiertelin meripäivien kojuja ja istuskelin Sapokassa syömässä banaanin ja muutaman äitini paistaman pienen karjalanpiirakan. Lähtö oli vasta yhdeltä, joten vähäisellä aamupalalla en olisi iltaan asti pärjännyt. Lähdin raahaamaan matkalaukkuani kisapaikalle, josta hain juoksupaitani ja numerolapun.


Juoksupaikkaa kohti


Alkujumpan jälkeen pinkaisimme matkaan. Tykkään meripäiväjuoksusta, koska saarella on paljon ihmisiä kannustamassa Meripäivien takia. Mieltä lämmittää myös yksityisten kotkalaisten asukkaiden osallistuminen juoksutapahtumaan. Reitti kulkee osittain läheltä pihoja, joten asukkaat ovat tulleet kadun varteen puutarhaletkun kanssa kastelemaan juoksijoita. Muutama lapsi oli kukkasumuttimet kädessä ruikkimassa juoksijoiden päälle vettä ja hauskaa näytti heilläkin olevan, kun kerrankin sai luvan kanssa muita kastella. Myös ylimääräisiä juomapisteitä ja märkiä sieniä on asukkaiden toimesta reitin varrella ollut hyvää kannustusta unohtamatta. Muutaman läpsynkin onnistuin antamaan käsi ojossa reitin varrella olleelle lapselle. Kuvista päätellen en kyllä kaikkia nähnyt, kun katse oli ilmeisesti liian kauas ja pyrkimys eteenpäin.

Merellisissä maisemissa juostiin auringon paistaessa.


Juoksu sujui kuumasta ilmasta huolimatta suhteellisen kevyesti viimeisille kilometreille osuneita mäkiä lukuunottamatta. Muita puolimaratonia juoksevia naisia en ollut nähnytkään juoksuni aikana, joten mietin juostessani monesko mahdan olla. Muutamia miehiä ohittelin ja taisi muutama mennä alkumatkasta minusta ohikin. Yleisö kannustikin minua laittamaan tossua toisen eteen huutamalla "hyvä, juokse ne miehet kiinni". Viimeisten kilometrien mäet ja lukuisat jyrkät käännökset ottivat voimille ja yksi nainen meni ohitseni. Tiesin, että korkeintaan toinen olen maalin lähestyessä. Maalissa selvisi, että olin naisten sarjassa puolimaratonin kolmas. Olin iloinen tästä ensimmäisestä puolimaratonin pokaalista vaikka minulle nopein juoksu tämä ei ollutkaan. Onnistunut juoksu ja kiva päivä kuitenkin.



Ensimmäinen puolimaratonin pokaali


Tapahtuman puolesta juoksun jälkeen oli tarjolla vain kurkkua, tomaattia ja urheilujuomaa. Tämä oli pieni pettymys, mutta osasin tähän jo varautua. Istuin hetken keräämässä voimia kisapaikan katsomossa, hain tavarani pukuhuoneesta ja lähdin minun omaan uimahalliin eli Katariinan uimalaan. Tänne pääsin ilmaiseksi juoksunumeroa näyttämällä. Otin eväät kassistani ja menin hetkeksi ulos istumaan ja syömään eväitäni. Aurinko paistoi lämpimästi, joten täällä maauimalassa olisin voinut istua pidempäänkin eväitä syöden. Huomasin kuitenkin ajan juoksevan, joten minun oli lähdettävä täältä sillä halusin ehtiä katsomaan Meripäivien avajaisparaatia. Hetken odotin kadun varressa ennen kuin paraati lähti liikkeelle. Paraati oli jälleen hyvin monipuolinen ja viihdyttävä. Koko paraatin mentyä ohitseni kiiruhdin Pasaatiin ostamaan salaatin itselleni, jonka voisin syödä junassa. Niin oli kiireinen päivä etten edes kunnolla ehtinyt syömään missään välissä, mutta evääni pelastivat onnistuneen päivän. Aamujunalla Kotkaan ja viimeisellä junalla takaisin kohti Kouvolaa, joten pitkä päivä tuli minulle.

Montaa päivää en malttanut olla paikallani, joten päätin lähteä Helsinkiin tanssimaan latinissimo tunnille ja täältä kotiin. Junaliput olivat loppuunmyydyt, koska monella muullakin päättyi heinäkuun lopussa lomat. Onneksi onnibussilla pääsin Helsinkiin. Olen löytänyt Helsingistä mahtavan tanssiopettajan, jonka tunneilla tykkään käydä. Tanssimme kaksi tuntia lattareita ja tästä jatkoin matkaani kotiin. Illalla kotiin päästyäni mietin, että jotain olisi ennen Midnight Runia keksittävä. Olin jo vähän ajatellut ilmoittautuvani Helsinki Street Runiin, mutta en ollut sitä saanut aikaiseksi. Perjantaina aamulla herätessäni ja nopeasti Facebookin läpi selatessani huomasin TakomoRunnersin kyselevän innokkaita juoksijoita tähän tapahtumaan. Unenpöpperössä huomasin ilmoittautuvani halukkaaksi ja myöhemmin aamulla sain ilmoituksen pääseväni mukaan. Asiaa ei siis tarvinnut enempää miettiä.

Helsinki Street run 


Seuraava juoksutapahtumani on siis Helsinki Street Run, jossa juoksen TakomoRunnersia edustaen. Kovin paljoa minulle ei jäänyt aikaa valmistautua tähän tapahtumaan, koska juoksu on jo vajaan viikon päästä. Parempi nyt vaan ottaa rauhallisesti ja kerätä voimia ensi viikonloppuun. Tässä vaiheessa on turha lähteä yrittämään pitkiä lenkkejä, koska se koituisi vain kohtaloksi. Tanssikunnolla lähden juoksemaan ja katsotaan sitten ensi viikolla mihin se riittää. Mielenkiinnolla lähden tähän tapahtumaan mukaan, koska tämä järjestetään nyt vasta toista kertaa enkä viime vuonna tänne ehtinyt. Uskokaa tai älkää niin edes minä en joka paikkaan ehdi vaikka kuinka haluaisin. Tämä tapahtuma järjestetään Helsinki City Maratonin ja lapsille järjestelyn Chiquita Minimarathonin yhteydessä, joten ihan pienestä tapahtumasta ei ole kyse vaikka tähän juoksuun otettiin mukaan vain 1 500 nopeinta ilmoittautujaa. Mielenkiintoisen tästä tapahtumasta tekee se, että tässä tapahtumassa kaikkien tulee pitää kisapaitaa päällään juoksun ajan. Minusta on kiva, että kaikilla on samanlainen paita päällä juoksun ajan. Varmasti vaikuttava näky katsojankin silmin, kun kaikilla juoksijoilla on samanlainen juoksupaita. Tietysti tuttujen tunnistaminen voi olla haasteellisempaa, mutta toivottavasti ne löytyy. Ja toisaalta on kiva saada kannustushuutoja myös vierailta ihmisiltä. Matka on 17 kilometriä ja reitti kiertää maratonin toisen kierroksen, joten lähes maratonareita ollaan kaikki. Meidän lähtömme on vasta 45 minuuttia maratonareiden jälkeen, joten luultavasti saamme kuitenkin rauhassa juosta ilman ylimääräistä ruuhkaa. Perjantaina haen hienon kirkkaankeltaisen kisapaitani kisaexposta Kisahallilta ja lauantaina sitten juostaan. Toivottavasti aurinko loistaa kilpaa paitamme kanssa ja säästymme pahemmilta sadekuuroilta. Ensi viikolla saatte kuulla lisää tästä tapahtumasta ja siitä miten juoksuni sujui.


Helsinki Street Run juostaan ensi lauantaina

Tänään aamulenkkini keskeytti ukkoskuuro, joten nyt lähden heittämään iltalenkkini paremmalla onnella. Lämpimällä säällä kesäsateessa oli kiva juosta, mutta ukkosen jyrinä sai töppösiin vauhtia ja suuntaamaan suorinta tietä kotiin. Kuulemisiin...

Jouduin ukkoskuuron keskelle



lauantai 6. elokuuta 2016

Taustaa minusta

Tervetuloa seuraamaan minun touhuja

Olen salolainen kolmekymppinen urheilullinen neitokainen. Minut voi tavata juoksemassa ympäri kaupunkia, reippaalta renttouttavalta kävelylenkiltä peltotiellä, zumbatunnilta, kahvakuulailemasta tai jostain muualtakin. Satunnaisesti kesällä pyöräilen, mutta lähinnä nämä ovat vain kauppareissuja tai sitten olen menossa tanssitunnille hurjaa vauhtia. Olen siis hyötypyöräilijä. Kaikkea vaan ei ehdi harrastamaan, kun päivässä on kuitenkin rajallinen määrä tunteja. Uimisesta myös tykkään, mutta se on jäänyt todella vähäiseksi.

Keväisellä juoksulenkillä lempimaisemissa.

Tanssitunneilla aloin käymään ajokortin saatuani eli reilu kymmenen vuotta sitten. Bailatino oli silloin muodissa, mutta olen harrastanut muutamia vuosia myös afroa, itämaista ja jazz tanssia. Nyt olen käynyt zumbatunneilla siitä lähtien, kun se sai suomalaiset naiset villiintymään lattareista eli vajaat kymmenen vuotta. Lattarit ovat erityisesti minun mieleeni ja näistä erityisesti reggaeton, salsa, cumbia ja lisäksi vauhdikas jive saavat minuun liikettä. Oli laji oikeastaan mikä tahansa niin vauhtia siinä pitää olla. Joogaakin olen kokeillut, mutta se ei ollut ollenkaan minulle tarkoitettu tunti. En malttanut tehdä liikkeitä tarpeeksi rauhallisesti. Tietysti erilaiset kehonhuoltotunnit olisivat myös tarpeellisia, mutta kaikille tunneille ei vain ehdi ja nämä jäävät tietysti heti kalenteristani pois vauhdikkaiden tuntien tieltä.

Puistozumbaa ja latinissimo tunti Kouvolassa


Juoksuinnostus alkoi viimeistään vuonna 2013, kun voitin osallistumisen Helsinki City Runiin. Ennen tätä en ollut käynyt yhdessäkään juoksutapahtumassa. Tietysti olin aikaisemminkin lenkkeillyt omaksi ilokseni ja käynyt tanssitunneilla. Minulla on aina ollut tapana osallistua kaikkiin mahdollisiin arvontoihin mitä eteen tulee. Olin täyttänyt arvontakupongin sen enempää ajattelematta palkintoa sekä sitä mihin nimeni ja yhteystietoni täytin. Voitto tuli minulle täytenä yllätyksenä ja minulla oli viikko aikaa ilmoittaa tavoiteaikani ja osallistunko ylipäätänsä ollenkaan. Kauhun sekaisin tuntein päätin osallistua vaikka en ikinä ollut näin pitkää matkaa juossut. Tavoiteajasta ei myöskään ollut mitään hajua, koska aikoja tai kilometrejä en ollut lenkeiltäni tätä ennen mittaillut. Ajattelin selviäväni matkasta hengissä ja maksimiajassa, jos vähänkin juoksen välillä. No arvioin aikani täysin pieleen. Koko matkan ohittelin muita ja pääsin maaliin hyvävoimaisena. Fiilis oli todella hyvä ja hämmästyksekseni olin juossut koko matkan ja vielä puoli tuntia nopeammin minkä olin tavoiteajakseni ilmoittanut vaikka en siihenkään uskonut ikinä pääseväni. Suuren massatapahtuman innostamana ilmoittauduin reilun kuukauden päästä Turussa juostavaan Paavo Nurmi maratoniin myös puolikkaalle. Turussa paransin Helsinki City Runissa juostua aikaa jopa 7 minuutilla, kun tiesin paremmin minkälaista aikaa voin tavoitella. Massatapahtumien kanssajuoksijat, kannustajat ja mukava fiilis veivät minut mukanaan.

Ensimmäinen puolimaraton juostu ja kuva kertoo fiiliksen



Kiva, että jaksoit lueskella juttujani tänne asti. Toivottavasti viihdyt matkassani mukana myös jatkossa.

Ihanaa urheilullista loppukesää sinulle :)