Rakkaat harrastukseni

Me saimme Takomo Runnerssilta toukokuun kirjoitushaasteeksi  kertoa mitä muita lajeja harrastamme juoksun lisäksi. Ja mitä kenties haluaisin kokeilla tulevaisuudessa.

Lenkillä mäyräkoiramme kanssa

Kävelyä olen harrastanut ehkä 15 vuotiaasta saakka ja pikkuhiljaa aloin myös juoksemaan koiramme kanssa. Siihen aikaan meillä oli Beagle eli metsästyskoira, joka kyllä jaksoi kanssani lenkkeillä. Isämme antoikin koiran mielellään minulle lenkkikaveriksi erityisesti kesällä, jolloin koiraa ei voinut pitää vapaana. Näin koirankaan kunto ei päässyt laskemaan kesällä, kun tein sen kanssa pitkiä kävely tai juoksulenkkejä. Harmiksemme tämä koira jäi jo nuorena auton alle ja sen molemmat lonkat jouduttiin leikkaamaan useaan kertaan. Ilmeisesti leikkaus ei täysin onnistunut koskaan, koska erityisesti kylmillä ilmoilla lonkkiin laitetut raudat alkoivat jäätyä ja koira kinkata kolmella jalalla. Moni sivullinen katsoikin koiraamme hyvin säälivästi, kun sen kanssa lenkkeilin kaikesta huolimatta. Näin jälkeenpäin ajateltuna sille olisi pitänyt hankkia talvitakki, joka olisi lämmittänyt myös takajalkoja. Tämä koira oli luonteeltaan äärimmäisen kiltti ja sen kanssa oli kiva lenkkeillä. Metsäteillä saatoimme saada molemmat vipinää kinttuihin, kun vastaan pomppi kettu tai jänis. Tulipahan hyvää treeniä nopeampaan juoksuun ja koiralla pysyi metsästysvietti yllä. Kerran potkukelkkailin koiramme kanssa tiellä ja tietysti se hoksasi tiellä jäniksen jäljet jonka jälkeen mentiin eikä meinattu. Kyllä teki tiukkaa kääntää mutkissa, ettei oltu lumipenkassa kelkan kanssa. Toisella kerralla muistan kuinka juoksimme metsätietä pitkin ketun jälkiä seuraten. Lumisena talvena hiihdin koiramme kanssa jäällä. Mikäli sää oli erittäin tuulinen niin isä tuli jäätä pitkin autolla hakemaan meidät takaisin kotiin. Tämä myös siksi, ettei koiramme tykännyt tulla kotiin samanlaista vauhtia kuin pois kotoonta. Tykkäsin luisteluhiihdosta, koska sillä tyylillä pääsi nopeasti eteenpäin ja koiraa pystyi pitämään toisessa kädessä eikä minulla edes aina ollut sauvoja mukana.  Edelleen muistelen lämmöllä tätä koiraamme ja yhteisiä lenkkejämme.

Kotipaikkakunnallani ei ollut juuri mitään itseäni kiinnostavia harrastusmahdollisuuksia. Muutaman kerran kävin vatsatanssitunnilla läheisellä ala-asteella. En kuitenkaan tykännyt tunneista, joten se jäi vain kokeiluksi. Yritin pitkään saada silloisia kavereitani seurakseni jonnekin tanssitunnille, mutta ei kukaan ikinä lähtenyt. Täytettyäni 18 vuotta ja saatuani ajokortin päätin aloittaa tanssiharrastuksen ja sillä tiellä ollaan vieläkin. Silloin mietin pitkään viitsinkö yksin lähteä ja vuosien pohdinnan jälkeen olin päätynyt siihen tulokseen, että se on mentävä mikäli meinaa mennä. Kaveria en tule saamaan seurakseni. Aloitin bailatinon harrastamisen 30 km matkan päässä kodistamme. En tykännyt yhtään autolla ajamisesta, mutta ajattelin kestäväni sen matkan kivojen tanssituntien takia. Samoihin aikoihin kävin erilaisilla tanssillisilla jumppatunneilla. Muistaakseni tunnin nimi oli latinobic, jossa kävin vuosia. Tässä vaiheessa taisin jo käydä kahdenkin eri ohjaajan bailatino tunneilla. Huomasin tykkääväni tanssitunneista.

Muutaman vuoden päästä muutin toiselle paikkakunnalle opintoihin liittyvän työharjoittelun ja kesätöiden perässä. Kivat tunnit ja tutut hyväksi todetut opettajat jäivät tässä vaiheessa edelliselle paikkakunnalle.  Kesällä ei paljon ollut harrastusmahdollisuuksia, kun ryhmäliikuntatunnit olivat kesätauolla. Muutamia tunteja tietysti oli ja joillain tunneilla kävin satunnaisesti. Uuteen paikkakuntaan tutustuin pyöräilemällä pitkiä lenkkejä auringon kivasti paistaessa ja merituulen lämpimästi puhaltaessa. Rantapolkuja oli helpompi kävellä ja ihailla kaunista merimaisemaa, koskia, erilaisia puistoja, luontopolkuja sekä muita nähtävyyksiä. Kesä meni nopeasti ja muutin pois Kotkasta.

Opintoni alkoivat olemaan loppusuoralla, joten olin jo aikaisemmin päättänyt muuttaa pois pienestä alle 2 000 asukkaan kunnasta pois valmistuttuani. Halusin isompaan kaupunkiin, jossa olisi hyvät harrastusmahdollisuudet ja muutakin elämää kuin vastaan loikkivia metsäjäniksiä ja metsässä raakkuvia variksia. Hyvän tilaisuuden tullen päätin muuttaa nykyiselle paikkakunnalleni, josta aloitin heti uusien harrastusten etsinnän. Selailin nettiä ja yritin löytää tanssistudioita, kuntosaleja ja hyviksi todettuja ohjaajia. Bailatinotunteja en enää löytänyt, mutta uuden tulokkaan zumban tunteja olisi ollut aivan kotini vieressä. Ajattelin kokeilla näitä tunteja, joihin myöhemmin ihastuin ja aloin tykkäämään tuntien ohjaajastakin. Aluksi kyllä harmittelin, kun pari hyvää tanssinopettajaa jäi aikaisemmalle kotipaikkakunnalleni.

Pian halusin kokeilla jotain muutakin vaikka tykkäsin zumbatunneista. Kävin eri ohjaajien tunneilla ja hain näin vaihtelua. Myöhemmin kansalaisopisto järjesti itämaisen tanssin kursseja joissa kävin pari vuotta kunnes ohjaajamme ei enää jatkanut meidän opettamista. Tilalle tuli toinen ohjaaja, jonka tunneista en enää tykännytkään. Huomasin miten suuri vaikutus hyvällä opettajalla on siihen tykkääkö kyseisestä lajista vai ei. Päätin kokeilla afrotanssia, jazztanssia ja kiinteytysjumppaa, joissa kävin muutaman vuoden ajan. En kuitenkaan ihan palavasti ihastunut näihin tunteihin.  Lenkkeilyn ohessa kävin satunnaisesti kuntosalien jumppatunneilla. Kesäisin kävin puistojumpissa, jotka olivat kivaa vaihtelua sisäliikunnalle. Oli kiva jumpata vihreällä nurmikolla samalla nauttien aurinkoisesta kesäpäivästä.

Satunnaisesti vierailin edellisellä kotipaikkakunnallani Kouvolassa. Lomilla kävin vanhojen tanssinopettajien tunneilla heidän perustamallaan tanssistudiolla. Yhtenä viikonloppuna heillä oli vieraileva meksikolainen opettaja, jonka tunneille päätin mennä. Tykkäsin hänen tyylistään ohjata tunteja ja myöhemmin aloin käymään hänen tunneillaan niin Helsingissä kuin Kouvolassakin.  Vrajim ohjasi hänen itse kehittämiään tunteja, joista erityisesti ihastuin Latinissimo tuntiin. Latinissimo- tunti on sekoitus tanssia ja treenaamista eli kyseessä on hyvin hauska ja tekohas tunti. Tunti perustuu Latinalaisen Karibian rytmeihin ja on sekoitus erilaisia tanssityylejä kuten: Salsa, Merengue, Samba, Bachata, Reggaeton, Cumbia. Näitä olin tietysti tanssinut jo aikaisemmin bailatinossa ja zumbatunneilla vuosien ajan. Minun oli helppo seurata ohjaajaa, koska osasin askeleita jo entuudestaan ja lantiokin pyöri vinhaa vauhtia.

Latinissimo tanssitopit

Vrajim Gandhi on kehittänyt myös Fit Fight Fusion tunnin, joka puolestaan perustuu erilaisiin vapaaottelulajeihin. Ohjelma sisältää liikkeitä ja tekniikoita karatesta, potkunyrkkeilystä, muay thaista, capoeirasta ja monesta muusta. Tykkäsin myös tästä tunnista vaikka olin ihan hakusessa askelien kanssa ja aloitin aina väärällä jalalla ja löin väärällä kädellä. Tämä ei tuntunut alkuun ollenkaan omalle lajilleni, mutta myöhemmin aloin tykkäämään tunneista kivan ohjaajan ja äärimmäisen tehokkaiden ja hikisten tuntien ansiosta. Tunti jakautuu kardio-, voima- ja toiminnallisuusosuuksiin. Oli minullakin jotain haastetta pysyä mukana kuvioissa. 

Nykyisin olen käynyt Vrajimin pitämillä tunneilla aina, kun aikatauluni antavat periksi. Minulle uusi tuttavuus Bachata on myös minun mieleeni vaikka onkin rauhallisempaa kuin muut tunnit missä käyn. Tosin yleensä tätä ennen on ollut jo kaksi tuntia, joista toinen F3 ja toinen Latinissimo tunti, joten rauhallinen tunti kelpaa näiden tuntien jälkeen oikein hyvin. On kiva fiilistellä ja rauhoittua hyvän musiikin tahdissa. Tämä tunti toimii hyvänä jäähdyttelynä vaikka toisaalta vaatii aivotyötä, että pysyy kuvioissa mukana.  

Tykkään käydä eri ohjaajien tunneilla ja vaihdella kuntosaleja missä käyn jumpissa ja tansseissa. Tämän takia olen käynyt myös meidän työpaikkamme kustantamissa jumpissa. Aikaisemmin meillä oli zumbaakin, mutta tunti jouduttiin lopettamaan vähäisen kiinnostuksen myötä. Sama kohtalo kävi alkuvuoden aikana kotipaikkakuntani zumballe, jossa kävin sunnuntaisin. Zumban suosio on selvästi kääntynyt laskuun ja nyt olisi aika löytää jotain uutta mielenkiintoista. Itse en ole kuitenkaan kyllästynyt zumbaan vaikka olen käynyt tunneilla varmaan viimeiset 7 vuotta. 

Työpaikan zumban tilalle päätimme kokeilla aloitteleville jumppaajille soveltuvaa helppoa jumppaa. Saimme houkuteltua tunnille kivasti porukkaa ja päätimme jatkaa tätä tuntia. Lisäksi olen käynyt keskiviikkoisin fysiojumpassa, jossa on nykyisin ollut stepin ja kahvakuulan sekoitusta. Kahvakuulatunneistakin tykkään vaikka olenkin enemmän tanssin ystävä. Nämä ovat hyvin tehokkaita tunteja ja meillä on oikein kiva ja hyvä ohjaaja. 

Metsällä isän ja koiramme kanssa

Viime viikonloppuna päätin kokeilla jotain minulle vierasta lajia. Kotipaikkakunnallani järjestettiin Twerk worshop, johon päätin epäröimättä ilmoittautua. Olin kerran aikaisemmin ollut twerk tunnilla, mutta silloin tuntui etten onnistunut missään. Päätin kuitenkin antaa twerkkaukselle uuden mahdollisuuden. Ainut muistikuva minulla oli etten onnistunut juuri missään ja polvet olivat tunnin jälkeen mustelmilla monta viikkoa tunnin jälkeenkin. Nyt tiesin, että tunnille kannattaa varata polvisuojat, mutta sellaisia minulla ei ollut. En kuitenkaan lähtenyt niitä tätä worshoppia varten ostamaan. Päätin laittaa pidemmät housut ja niiden alle säärystimet suojaamaan polviani. En kuitenkaan aivan täysin onnistunut suojaamaan polviani vaan ne ovat taas mustelmilla ja on lantion kohdalla myös iso liila mustelma, joten ei ne polvisuojat sitä olisi estäneet vaikka ne olisi ollutkin. Jatkossa aion kyllä hankkia lajiin kuuluvat polvisuojat mikäli aion vielä mennä tunneille. Ei ole kiva, kun polvet ovat monta päivää tuntien jälkeen kipeät ja mustelmilla vielä pitkään sen jälkeen.  

Tulevaisuudessa haluaisin kokeilla...

 

Kirjoitushaasteeseen kuului myös kertoa mitä lajeja haluaisimme tulevaisuudessa kokeilla. On niin monta lajia mitä haluaisin kokeilla, mutta vuorokauden tunnit eivät tahdo riittämään kaikkiin harrastuksiin. Minulla on jo vuosien ajan ollut mielessä, että haluaisin kokeilla spinning tuntia. Koskaan en kuitenkaan ole tälle sisäpyöräilytunnille ehtinyt. Ehkä vielä, joskus tulee sen hetki. Uimisesta tykkään paljon, mutta en vaan koskaan saa aikaiseksi pakata jumppakassiin uikkareita ja lähteä uimahalliin uimaan. Ehkä kymmenen vuotta sitten kävin muutamia kertoja veljeni kanssa uimahallissa uimassa sillä aikaa, kun nuorempi pikkuveljeni oli Shoto Budo treeneissä uimahallin lähellä. Samalla autokyydillä pääsimme uimaan.   

Vuosien ajan olen haaveillut tanssimisesta jossain esiintyvässä ryhmässä. Tämä ei vielä ole toteutunut, mutta toivoisin sen toteutuvan vielä joskus. Tuntuu etten käy yhden tietyn ohjaajan tunneilla tarpeeksi, kun reissaan jatkuvasti ja etsin itselle mieluisia tunteja siltä paikkakunnalta missä milloinkin olen. Olen jo pitkään suunnitellut kesä- ja talvilomani erilaisten juoksu- ja tanssitapahtumien mukaan. Elän tällä hetkellä reissunaisen elämää ja matkustan milloin minnekin tanssitunnille treenikassi olalla. Toisaalta on kehittävää käydä eri ohjaajien tunneilla, koska sitten ainakin oppii seuraamaan eri ohjaajia hyvin. Samalla oppii monipuolisesti erilaisia liikkeitä ja tanssilajeja, koska jokaisella opettajalla on oma tyylinsä ohjata tunteja. 

Tärkein juoksuun liittyvä muistoni

Kun hurahdin juoksuun... 

Huhtikuun kirjoistushaasteeksi saimme tärkeimmän juoksuun liittyvän muiston.  Vastausta tähän ei tarvinnut kauaa miettiä vaan se oli jo selvää vaikka tietysti juoksuun liittyviä muistoja on laidasta laitaan paljonkin. On hauskoja, mieluisia, ihania, mukavia, tavallisia, kauheita ja pelottaviakin. Mutta nyt lisää tästä kivasta ikimuistoisesta kokemuksestani. 

Olen aina ollut innokas osallistumaan kaikenlaisiin arvontoihin. Täyttelen kuponkejä kaupoissa, netissä, messuilla ja missä vain ilmaisia arvontoja tulee vastaan. Harmemmin edes kunnolla katson mitä juuri siitä arvonnasta voi voittaa tai ainakaan en ajattele sitä voittavani. Oli vuosi 2013, kun yhtenä keväisenä päivänä sain sähköpostiviestin, että onneksi olkoon olet voittanut osallistumisoikeuden Helsinki City Runiin. Onneksi istuin tukevasti penkillä, etten pyllähtänyt lattialle. Viestissä pyydettiin ilmoittamaan viikon sisällä meinaanko ottaa palkinnon vastaan ja lähteä juoksemaan puolimaratonia. Tähän kysymykseen en osannut heti vastata, koska ikinä aikaisemmin en ollut puolimaratonia juossut saati osallistunut mihinkään pienempiinkään juoksutapahtumiin. Ajatus myöntävästä vastauksesta ja juoksemaan lähtemisestä kieltämättä hirvitti. Sillä viikolla en paljoa muita juttuja miettinytkään kuin Helsinki City Runia. Lopulta tulin siihen tulokseen, että on se lähdettävä yrittämään miten naisen käy, kun ilmaiseksi pääsee. Ajattelin, että kävelen vaikka välillä ellen jaksa juosta koko matkaa. Ehkä kävelyn ja juoksun sekoituksella pääsisin kuitenkin maaliin asti.

Ensimmäinen ongelma oli tavoiteajan keksiminen, joka vastausviestissä pyydettiin ilmoittamaan henkilötietojen lisäksi. Minulla ei ollut mitään ajatustakaan mikä tavoiteaikani voisi olla. Olen treenannut aktiivisesti ehkä reilut 15 vuotta. Käynyt erilaisissa jumpissa, tanssitunneilla ja lenkeillä, mutta ikinä urheilu ei ole minulle ollut tavoitteellista tai ajan perässä juoksemista. Ikinä lenkille lähtiessä en muistanut katsoa kelloa tai palatessani en enää muistanut paljonko se oli, kun olin lähtenyt. Lenkkeilin fiiliksen mukaan ja itseäni kuunnellen.

Hermoilin ja yritin miettiä ehdinkö heittää lenkkiä kolmessa tunnissa, joka oli järjestäjän taholta asetettu maksimiajaksi. Viimenään päätin, että saattaisin pystyä juoksemaan lenkin 2 tuntiin ja 40 minuuttiin. Muiden vihjeiden perusteella päätin ilmoittaa tavoiteajakseni 2:20, koska monet neuvoivat asettamaan tavoiteajan vähän paremmaksi mitä kuvitteli juoksevansa. Päätin siis ilmoittaa heille sellaisen ajan tavoiteajakseni jota en ikinä kuvitellut juoksevani. Olin siis lähdössä juoksemaan ensimmäistä puolimaratoniani, koska enhän voinut luopua palkinnostani. Minä lähden juoksemaan, kun kerran olin osallistunut arvontaan ja voittanut osallistumisoikeuden.

Oli huhtikuu ja Helsinki City Run järjestetään toukokuun alussa, joten minulla oli jotakuinkin kuukausi aikaa treenata puolimaratonille. Luojalle kiitos, että minä olin aikaisemminkin liikkunut. Muuten olisi kyllä jäänyt juoksematta tuo reilu 21 kilometriä. Ehdin tässä välissä käydä muutaman kerran lenkillä viikonloppuna ja huomasin jaksavani juosta yllättävän hyvin ja asettamani aikatavoitekaan ei tuntunut enää niin kamalalle.

Kyseisen vuoden huhtikuu meni huomaamatta ja pian oli jo toukokuu sekä tapahtumapäivä käsillä.
Olin jännittynyt, mutta toisaalta hyvillä mielin lähdössä juoksemaan. Oli kiva päästä johonkin tapahtumaan missä olisi muitakin juoksemassa. Muuten lenkkeilen aina yksin tai korkeintaan isäni koiran kanssa niinä kertoina, kun olen käymässä vanhempieni luona.

Katsoin paria päivää aiemmin kisavaatteeni valmiiksi, ettei niiden kanssa tarvitsisi enää stressata. Tosin niitäkin mietin pitkään, että mitkä vaatteet päällä voin lähteä sinne juoksemaan. Toukokuun alussa ei kuitenkaan ollut vielä kovin lämmintä. Luin erinäisiltä palstoilta tästäkin aiheesta juoksijoiden mielipiteitä. Päädyin kuitenkin juoksemaan kisapaita ja caprit päällä, joka oli oikein hyvä vaihtoehto.

Ennen lähtöä

Tapahtumapäivänä matkustin bussilla Helsinkiin ja kisapaikalle pääsinkin kätevästi, koska bussipysäkkini oli aivan kisahallin vieressä. Olin paikalla jo reilusti etuajassa, koska en uskaltanut mennä kovin viimetipassa. Minulla ei ollut mitään hajua miten kauan valmistautuminen veisi aikaa tällaisessa mahdottoman suuressa massatapahtumassa. Olin hakenut edellisenä iltana kisapaidan kisaexpolta etukäteen, joten sitä ei tarvinnut stressata enään. Söin eväitä kalliolla ja katselin muiden touhuja ja mietin mitä edessä mahtaakaan olla. Jännitti, mutta olo oli hyvä. Päivä oli aurinkoinen ja muistaakseni oli luvattu 13 astetta lämmintä.

Viimenään vein tavarat säilytykseen ja siirryimme lähtöalueelle. Lähtöni oli aika loppupäässä, koska tavoiteajan olin ilmoittanut myös kohtuullisen hitaaksi. Perhoset lentelivät mahassa, kun seison siellä ihmisten keskellä odottamassa pamahdusta, koska pääsisimme matkaan. Vihdoin pääsimme matkaan ja heti alkuun lähdin kaikkien neuvojen vastaisesti juoksemaan minkä pienistä jaloistani pääsin. Ei mennyt montaakaan kilometriä niin sain edellisen ryhmän kiinni ja alkoi ihmismassassa pujottelu. Näin jälkeenpäin voin sanoa, että ilmoittauduin täysin väärään ryhmään ja koko matka oli pientareilla pomppimista sekä pujottelua muisen seassa.

Juoksu meni yllättävän hyvin. Ehkä juuri siksi, etten osannut odottaa mitä oli vielä edessä. Sain kannustajista virtaa ja en huomannut kilometrien taittumista ja väsymistäni, kun piti keskittyä eteenpäin pääsemiseen siinä hirveässä ihmismassassa. Ei ollut nimittäin mikään helppo puuha suikkia muiden välissä yrittäen päästä ohi huomattavasti hitaammista. Ylimääräistä energiaakin tähän pujotteluun varmasti meni verrattuna siihe, että olisi saanut juosta tasaista vauhtia suoraan ilman ylimääräisiä väistelyitä.

Siellä isojen miesten välissä koitan pujotella eteenpäin maalin häämöttäessä taustalla.

Yllätyin huomatessani, että reitin varressa oli kyltti 19 km. Ei siis ollut enää montaa kilometriä maaliin ja puhtia olisi ollut vielä. Koitin kiristää vauhtia, minkä pääsin muiden seassa puikkelehtimaan.  Helppoa se ei vieläkään ollut vaikka hieman jo oli enemmän tilaa juosta. Maalisuoralla läpsyt kannustamassa olleille lapsille ja spurtaten maalia kohti. Valokuvaajallekin koirin vielä hymyillä samalla, kun koitin kiriä kohti maalia. Oli mahtava fiilis maaliviivan ylitettyä ja varsinkin mitallin käteeni saatuani. Olin niin innoissani, etten edes hoksannut ottaa mitallia pois muovipussista, jonne se oli laitettu.

Maalissa!

Menin istumaan nurmikolle ja hetken päästä huomasin nimeni sekä juoksemani ajan isolla näytöllä. En meinannut uskoa silmiäni, koska juoksemani aika oli puoli tuntia parempi mitä olin tavoiteajakseni ilmoittanut ja lähemmäs tunnin parempi mitä kuvittelin pystyväni juoksemaan. Yllätyin itsekin, kun pystyin juoksemaan koko matkan kertaakaan kävelemättä ja olokin oli vielä hyvä. Olisin voinut jopa juosta hieman pidemmällekin, koska en päässyt juoksemaan ihan täysiä koko matkan aikana ruuhkan takia.

Mä tein sen!

 

Tämän tapahtuman muistan varmasti aina ja tämä on innostanut minut ilmoittautumaan tämänkin jälkeen omasta tahdostani erinäisiin tapahtumiin. Heti kesäkuun lopussa juoksin Turussa Paavo Nurmi Maratonin puolikkaan, jossa paransin pari kuukautta sitten juoksemaani aikaa jopa kymmenellä minuutilla. Tämä johtui täysin siitä, että osasin ryhmittäytyä oikeaan kohtaan lähdössä jolloin minulla ei mennyt turhaan aikaa ja energiaa muiden välissä puikkelehtimiseen. Sain keskittyä omaan juoksuuni ja maisemien ihailuun.

Oli oikeasti hyvä, että voitin HCR osallistumisen, koska luulen etten olisi ikinä uskaltanut mennä minnekään  juoksutapahtumaan. Tykkäsin juosta porukassa ja nyt olen osallistunut siitä lähtien ehkä viiteen erilaiseen tapahtumaan vuodessa. Osa on ollut lyhyempiä hupijuoksuja tai kevätkirmailuja, kun taas jotkut puolimaratoneja. Kokonaista maratonia en vielä ole uskaltanut lähteä juoksemaan vaikka monet ovat yrittäneet minua saada sinne osallistumaan. Jotenkin hirvittää se ajatus. Pitäisi enemmän treenata juoksua eikä käydä tansseissa ja jumpissa niin paljoa. No ehkä vielä jonain päivänä löydän itseni lähtöviivalla seisomassa.

Katsotaan miten minun tänä vuonna käy sillä nyt olen menossa juoksemaan kyseistä Helsinki City Runia parin viikon päästä. Tämä olisi toinen kerta tässä kyseisessä tapahtumassa, koska viime vuonna se jäi väliin sairastelujen takia. Pidetään peukkuja pystyssä, että nyt pääsen lähtöviivalle ja varsinkin maaliin asti. Treenaaminen on kyllä ollut hyvin vähäistä, mutta on sitä ennenkin menty kisoihin lähes kylmiltään tanssikunnolla juosten.

Hauskaa Vappua sinulle!

Kevään ensimmäiset kisat lähestyy

 Treenitauko jatkuu...

Tämä kevät on mennyt sairastellessa kuten jo aikaisemmin kirjoitin. Nyt oloni alkaa olemaan jo parempi ja olen pystynyt käymään töissäkin. Treeneihin ei vielä ole asiaa pitkään aikaan. Hidas kävelykin tuntuu ajoittain rintakipuna, joten nyt on otettava erityisen varovasti. Pystyn sentään jo kävelemään joitain kilometrejä ilman istuskeluja puiston penkeillä. Tästä edistyksestä olen tietenkin hyvin iloinen.

Joku viikko sitten näin ilmoituksen, jossa Takomorunners etsi edustajia juoksemaan erilaisiin kevään ja kesän juoksutapahtumiin ja kisoihin. Suurin osa näistä vaikutti olevan hankalan matkan päässä tai muuten turhan kaukana minulle. Saan jo viikolla reissata työn takia ihan tarpeeksi, joten kauhean pitkälle ei viikonloppuna viitsisi lähteä. Päätin valita Naisten Kympin, joka järjestetään Helsingissä.
Olen ollut kerran aikaisemmin juoksemassa Naisten kympillä. Silloin olin edustamassa NRJ-radiokanavaa. Ilmoittauduin kuumaan ryhmään eli ensimmäiseen lähtöön, jossa piti juosta kymmenen kilsan reitti alle tuntiin. Tavoitteessa onnistuin hyvin ja olin katsojien laskujen mukaan yhdeksäs, joten ei se huonosti mennyt. Reitinkin kanssa minulla oli vähän ongelmia, kun en tiennyt etukäteen mistä reitti menee. Vaikka olin kuinka silmäillyt reittikarttaa etukäteen niin ei sitä pysty hahmottamaan, kun paikat on itselle ihan vieraita. Luotin reittimerkintöihin ja liikenteenohjaajiin. Välillä liikenteenohjaajatkin tuntuivat olevan omissa ajatuksissaan eikä tajunneet, että jotkut tulevat jo nyt. Yhdessä käännöspaikassa meinasin jo lähteä väärään suuntaan juoksemaan, kun kyseisellä paikalla ollut henkilö ei osannut selvästi viittoa minne suuntaan pitää mennä. No muutaman minuutin siinä pyöriessä hukkasin. Sitten näin takaa tulevan naisen ohitseni, joten säntäsin hänen peräänsä entistä kovempaa vauhtia. Hetken päästä jo sainkin hänet kiinni ja jatkoin menojani.  Muutaman epäröinnin jälkeen päätin huudella etukäteen liikenteenohjaajille risteyksen lähestyessä, että minne suuntaan pitää mennä. Kyllä he sitten havahtuivat ja ohjasivat oikeaan suuntaan. Jotkut katsojat jo toppuuttelivat menoani kommentoimalla, että hidasta vähän ettei muut jää jälkeen.

Fitin kojussa käytiin tekemässä tervehdys kavereille

Tykkäsin kyllä tästä tapahtumasta ja nyt päätin mennä uudestaan. Rento tapahtuma ja nykyisin löytyy kaikenlaista oheistapahtumaakin mikäli vaan jaksaa mennä Helsinkiin useammaksi päiväksi. Naisten Kympiltä on erityisesti jäänyt mieleen hyvät eväät maalissa. Saimme oikein Lidlin salaatit ja kaikenlaista muutakin syötävää ja erilaisia näytepakkauksia koko kassillinen.

Saa nähdä miten minun käy, kun kahden viikon päästä pitäisi jo lähteä juoksemaan Helsinki City runia, mutta pitkällisen flunssan takia en ole päässyt puoleentoista kuukauteen lenkille. Toissapäivänä söin viimeisen antibioottikuurin tabletin ja onneksi se on nyt tehonnut. Nyt vähän näyttää sille, että on viisainta jättää HCR väliin ja mennä seuraavana viikonloppuna järjestettävään Naisten kymppiin. Kyllä niitä kisoja kesällä on ja en halua riskeerata koko kesän treenejäni parin viikon päästä järjestettävän puolimaratonin takia. Seuraava isompi tapahtuma Naisten Kympin jälkeen on Turussa järjestettävä Paavo Nurmi Maraton, jonne olen myös menossa puolikkaan juoksemaan.

Naisten Kympin paitaa lenkkeilyttämässä

Nyt vaan rauhallista lenkkeilyä ja viimeistään Naisten Kympissä tavataan.

Sairastelua

Treenit vaihtuivat leffailtoihin

Lumet suli ja kevät tuli. Minusta kevät on kivaa aikaa pimeän talven jälkeen. On kiva ihailla miten leskenlehdet ja kukkapenkkien tulppaanit puskivat harmaasta maasta esiin. Lakaisukoneet puhdistivat ahkerasti katuja ja muutaman avoautonkin ehdin jo näkemään. Ihanaa, kun vielä kahdeksan aikaan illalla on valoisaa. Kyllä se kesä sieltä tulee kovaa vauhtia.

Sulilla jalkakäytävillä juoksemisen sijaan olen viimeiset viisi viikkoa ollut kipeänä. Ei ole ensimmäinen kerta, kun minä missaan hyvät juoksukelit. Talvi meni tanssitreeneissä käydessä ja toiveikkaana kuvittelin, että nyt kevään tullen pääsisin jo juoksemaan. Olin jo viime vuonna ilmoittautunut muutamiin juoksukisoihin ja nyt en ole treenannut ollenkaan yli kuukauteen. Hieman alkaa hirvittämään mitä tästä kesästä tulee. Keväät eivät ole minun parasta aikaa, koska olen nyt ollut useampana keväänä kipeänä. Viime vuonna tarkoituksenani oli mennä juoksemaan Helsinki City Runia, mutta se jäi sairastelujen takia vain haaveeksi. Suutuksissani ilmoittauduin tämän vuoden tapahtumaan toivoen parempaa, mutta kohtaloni taitaa olla vastaava kuin viime keväänäkin. Ehkä suosiolla jätän vuoden 2018 HCR ilmoittautumisen tekemättä. Kisapaitojakin minulla on jo kaappi täynnä, joten sitä en katso tarvitsevani kalliilla hinnalla.

Tänään kävin taas kerran lääkärissä ja mikäli jotain positiivista tästä reissuta haluaa sanoa niin moneen kertaan lääkärini päivitteli erinäisiä tuloksia ja sitä miten minulla on niiden perusteella hyvä kunto. Kiva tämä oli tietysti kuulla, mutta haluaisin mielummin juoksemaan kuin katsella leffoja yksin kotona. Antibioottikuurin myötä toivon pääseväni tästä taudista ja takaisin lenkkipoluille ja treenien pariin.

Kivaa kevättä ja nautinnollisia juoksuja sinulle.

Juoksukaverikirja

Nyt onkin ollut pitkä tauko sekä juoksemisesta kuin tänne kirjoittamisesta.
Kevät koittaa ja kisat lähestyy, joten koitan palata taas lenkkipoluille. 

Takomorunnersin juoksukaverikirja

Kuka olet: Katariina, kolmekymppinen pieni viipottaja.

Missä päin vaikutat: Etelä ja Varsinais-Suomessa enimmäkseen tulee liikuttua. Olen aika liikkuvaista sorttia kaikessa mielessä. Hyvien tanssituntien perässä voi muutaman sata kilometriä matkustaa vaikka tietysti toivoisi niiden olevan kotikaupungissa tai muuten matkan varrella.

Mitä teet työksesi: Laitan rahoja jakoon niitä tarvitseville

Mitä harrastat: Lattarit on lähellä sydäntä, mutta hyvien tanssien puutteessa juoksulenkkikin kelpaa. Latinissimo tanssit on ihan parasta. Kerran viikossa tulee myös käytyä kahvakuulailemassa ja perus jumpassa.

Lempiruokasi: Kanapasta


Mitkä on lempilajisi: Salsa on kaikista mieluisinta. Sopivan vauhdikasta ja samalla naisellista menevää musiikkia unohtamatta.

Minkä merkkinen juoksukenkä olisit: Asics. Luotettava ja kestää menossa kuin menossa.

Kerro lempparikisasi jos sellaisia on: Midnightrun on ihan paras ja sitä voin lämpimästi suositella muillekin. Ensi syksyn ilmoittautuminenkin on jo hoidettu pois päiväjärjestyksestä ettei vaan pääse unohtumaan.

Mikä on paras juoksutuloksesi: Muutaman kerran olen jopa ollut ensimmäinen ja pari pokaaliakin löytyy vitriinistäni.

Mikä on mieleenpainunein liikuntahetkesi: Ensimmäinen puolimaraton juostuna ja fiilis oli maalissa hyvin epätodellinen. Voitin itseni ja aikakin oli yli puoli tuntia parempi mitä kuvittelin. Ei pitäisi aliarvioida itseään vaan luottaa enemmän itseensä.

Mitkä ovat vahvuutesi liikkujana: Jaksain kyllä ja menen vaikka läpi harmaan kiven mikäli niin päätän. Monipuolinen liikunta takaa jaksamisen lenkeilläkin vaikka en olisi viimeiseen kuukauteen käynyt kertaakaan juoksemassa. Tietysti pohkeet voi olla hieman jumissa, mutta kyllä se aikanaan menee ohi. Tanssitunnit vaan vievät aina pidemmän korren.

Entä heikkoutesi: En malta tehdä mitään rauhallisesti vaan hiki päässä on mentävä eteenpäin.

Jos saisit lisätunteja vuorokauteen: Kävisin niillä tanssitunneilla minne en nyt ehdi. Harras toive, joka ei taida ihan heti toteutua.

Mitä haaveita sinulla on juoksun suhteen: Olisipa enemmän aikaa käydä lenkeillä. Kaikkea vaan ei voi ehtiä.

Missä maassa haluaisit juosta: Espanja tai Latviakin voisi olla hieno. Ulkomaan kisat ovat vielä toistaiseksi vaan kaukainen haave, jonka toivottavasti joskus saan toteutettua. Viroon myös tekisi mieli mennä kisaamaan. Se olisi ainakin helposti toteutettavissa. Pitäisi vaan saada joku juoksukaveri mukaan niin varmasti olisin jo pakkaamassa lenkkareitani matkalaukkuun.

Keksi itsellesi supersankarinimi seuraavaa juoksukisaa varten: Pieni, mutta pippurinen. 


Ihanaa kevään odotusta muillekin. Tänään olikin hieno aurinkoinen päivä ja tietkin olivat sulaneet eikä pelloillakaan paljoa enää lunta ollut. Kyllä se kevät sieltä tulee.

Joulujuoksu

Syksy oli ja meni jumpasta ja tanssista toiseen juostessa. Varsinaiset juoksulenkit jäivät väliin ja olivat huomaamatta vaihtuneet rentouttaviin kävelylenkkeihin. Joka päivä ei kuitenkaan jaksanut paahtaa täysillä töiden ohessa. Joulukuu koitti kuin huomaamatta. Olin jo kesällä ilmoittautunut joulujuoksuun. Tähän tapahtumaan en ollut aikaisemmin osallistunutkaan, mutta se vaikutti aikaisempien vuosien kuvien perusteella oikein kivalle tapahtumalle. Joulujuoksu on Pelastakaa Lapset ry:n ja Runner's High:n järjestämä tapahtuma eli hyvällä asialla ollaan juoksemassa. Osallistumismaksuista saatu tuotto menee nimittäin köyhien lasten ja lapsiperheiden hyväksi.

Halusin panostaa tapahtumaan pukeutumisessa ja valintani oli tonttu. Kävin ostamassa kaupasta tonttulakin, koska omani oli niin paksu etten olisi voinut juosta se päässä. Päädyin siis hieman ohkaisempaan malliin. Kaikki muut vaatteet löysin vaatekaapistani, joten kalliiksi tämä ei tullut. Hieman vaan miettimistä ja vaatteiden etsimistä vaati. Suunnittelin tonttuasuani jo pari viikkoa aikaisemmin, mutta se kannatti. Asustani tuli mielestäni täydellinen.  

Juoksuvarusteet valmiina odottamassa

Olin katsonut vaatteeni valmiiksi kasaan jo alkuviikosta, kun itse tapahtuma olisi lauantaina 3.12.2016. Eväät pakkasin kassiini edeltävänä iltana ja varmistin, että vaihtovaatteet ja muut tarpeelliset tavarat ovat varmasti mukana. Tapahtumapäivän aamuna ehdin rauhassa keittämään aamupuuron ja teen. Aamupalan nautittuani puin tonttuvaatteet päälleni, heitin kassin olelle ja lähdin kohti bussipysäkkiä kulkuset kilisten. Hoksasin hyödyntää asuuni zumbaan tarkoitettuja rannekkeita, joissa oli kulkusia. Kulkuset kuuluvat ehdottomasti jouluun, joten nämä rannekkeet puin valkoisien lapasteni päälle. Tonttulakkini valkoisissa leteissä oli myös kulkuset, joten varmasti kuuluisi iloinen kilinä juostessani. 

Zumbarannekkeet pääsivät toisenlaiseen käyttöön

Joulujuoksussa oli vaihtoehtoina juosta viisi tai kymmenen kilometriä. Olin ilmoittautunut kympille, joten sen myös juoksisin. Aamulla lapsille oli järjestetty oma lyhyt joulujuoksu, mutta meidän startti olisi tämän jälkeen eli vasta kolmelta. Tämä oli minulle oikein sopiva ajankohta sillä minun ei tarvinnut lähteä kotoonta ennen kukon laulua. Parin tunnin bussimatka meni musiikkia kuunnellen ja pienet eväät syödessä. Pelkällä aamupuurolla en olisi pärjännyt iltaan asti, joten eväät olivat hyvä idea. 

Jäin bussista Helsingissä Kisahallin edessä. Montaa askelta en ehtinyt bussita ulos astuessani ottaa, kun kadun toiselta puolelta kuuluu lasten iloiset huudot ja kirkumiset TONTU, TONTTU, TONTTU! Hetken meni minultakin tajuta, että lapset huutavat minulle. Huomasin Kisahallin ovien edessä olevat lapset, jotka hyppivät ja juoksivat ympyrää huutaen ja kirkuen. Lapset huomattuani vilkutin heille iloisesti ja jatkoin matkaani hymyillen kohti Finlandiataloa. Myöhemmin sain kuulla, että bussissa isänsä kanssa matkustanut tyttö oli myös kirkunut poistuessani, että "Se oli tonttu mikä läks ulos". Asuvalintani oli selvästi vakuuttava ja kaikenkaikkiaan onnistunut. 

Paikanpäällä oli kuvaajia ikuistamassa hienoja asujamme.

Reilun kilometrin käveltyäni saavuin Finlandiatalolle, jossa olisi kisatoimisto sekä lähtö. Kisapaikalle oli kiva tulla nimittäin kisapaikalla oli monta joulupukkia, tonttuja, enkeleitä, poroja ym. Juoksijat olivat kivasti panostaneet pukeutumiseen. Jotkut olivat ottaneet koiransakin mukaan, jotka oli myös puettu teeman mukaisesti. Oli jouluisia valjaita, poronsarvia jne. Hienosti nämä koirat olivat roolinsa hyväksyneet eivätkä näyttäneet ollenkaan nolostelevan vaatteitaan. Paikanpäälle oli tullut myös  aito ja oikea joulupukki, jota sai käydä moikkaamassa tai ottamassa valokuvia kuten itse tein. Tunnelmaa toi bändi joka soitti taustalla. Senverran itsekin olin kisahuumassa ja touhuissani, etten muista soittivatko he joulubiisejä vai ei. Oletan kuitenkin joululaulujen soineen taustalla, kun juoksijat hakivat kisamateriaaleja ja valmistautuivat juoksuun. 

Olin suunnilleen varttia vaille kaksi kisapaikalla, joten minulla oli reilu tunti starttiin. Päätin hakea kisamateriaalin ennen pahempien jonojen syntymistä. Vartin verran jouduin jonottamaan juoksunumeroni saamista, joka ei mielestäni ollut kohtuuton. Tällä kertaa osallistumismaksuun ei sisältynytkään perinteinen t-paita vaan harmaa pipo punaisella tupsulla eli jokaiselle jaettiin tonttupipo. Monet laittoivatkin tämän pipon heti päähänsä, mutta itse halusin juosta tonttulakki päässä. Tähän hyväntekeväisyysjuoksuun oli ilmoittautunut yli tuhat juoksijaa ja kävelijää, joten ihan pienestä tapahtumasta ei ollut kuitekaan kyse.  Järjestelyt sujuivat oikein hyvin ja vein laukkuni yläkerrassa olevaan narikkaan säilytykseen. Tämän jälkeen siirryin ulos, jossa alkoi pieni alkulämmittely. 

Harmaa pipo punaisella tupsulla

Itse Nummelan Aki, joka oli yksi järjestäjistä  veti meille alkulämmittelyn. Juoksimme ja teimme avaavia liikkeitä. Kauaa pihalla ei voinut olla, koska nyt ei ollut enää mikään hellekeli ja tuuli oli aika raaka. Tämän jälkeen menimme vielä hetkeksi sisälle ettemme jäätyneet ulkona ennen starttia. Viimenään kello lähestyi kolmea, joten siirryimme ulos ja lähtöalueelle. Kympin ja vitosen juoksijat ja kävelijät lähtivät samaan aikaan, joten itse sai valita paikkansa. Nopeimmat ryhmittyivät eteen ja hitaimmat luonnollisesti jäivät suosiolla taakse.

Lähdimme juoksemaan Finlandiatalolta Oopperatalon suuntaan rannassa kulkevaa ulkoilureittiä pitkin. Reitti kiersi Töölönlahtea ja reitti kiersi myös Hakaniemen kautta takaisin Finlandiatalolle. Reitti oli pituudeltaan viisi kilometriä, jonka me kympin juoksijat kiersimme kaksi kertaa. Hakaniemessä oli yksi juomapiste, jonka ensimmäisellä kierroksella ohitin, mutta toisella kerralla päätin ottaa hörpyn. Vesi oli luonnollisesti jääkylmää, joten sitä ei paljoa tehnyt mieli juoda. 

Reitin varrella ei ollut paljoa kannustajia, mutta muutamia HIENO TONTTU, TONTTU-huutoja sain osakseni satunnaisilta ohikulkijoilta. Hymyillen vilkuttelin heille ja jatkoin juoksuani. Olin olettanut, että lapsiperheet olisivat tulleet katsomaan juoksevia tonttuja ja joulupukkeja, mutta ehkä tieto ei ollut heitä tavoittanut. Uskon tämän tapahtuman nousevan vuosien saatossa entistä suuremmaksi tapahtumaksi, jolloin varmasti myös yleisön määrä lisääntyy. Toisaalta ymmärrän, että ulkona pakkasessa ja tuulen tuiverruksessa ei ole yhtä mukavaa seisoa paikallaan kannustamassa muita kuin lämpimänä kesäpäivänä. 

 Reitillä ei ollut pahemmin ruuhkaa ja juoksu sujui ongelmitta. Reitti kierteli merenrantaa, joten ulkoilureitit olivat hiekkaa ja pieniä pätkiä juoksimme myös asfaltilla. Yllättävää kyllä, mutta hiekka osuudet olivat vaarallisen jäisiä ja sai varoa lentämästä nenälleen. Asfaltit puolestaan olivat sulia ja niillä osuuksilla pääsi juoksemaan pelkäämättä liukastumista. Myös muutamat puiset sillat, jotka ylitimme olivat hyvin jäisiä. Toisella kierroksella huomasin junaradan ylittävälläe sillalle ripustetut jouluvalot. Ensimmäisellä kierroksella en niitä ollut huomannut, kun silloin oli vielä valoisaa. Hämärtyvässä illassa oli kiva juosta jouluvalojen loisteessa ja musiikin soidessa. Aamulla vielä pohdin laitanko nastalenkkarit vai tavalliset maastojuoksuun tarkoitetut lenkkarit. Päädyin kuitenkin nastattomiin lenkkareihin vaikka muutamat näyttivät ja kuulostivat juoksevan nastakengillä. Valintani oli kuitenkin mielestäni oikea vaikka ei varmasti nastakengätkään huono valinta olisi ollut. Pystyssä pysyin tavallisillakin, joten se riitti minulle ja nastakenkäni saivat huilata narikassa kassissani. 

Suuria aikatavoitteita minulla ei ollut tämän juoksun suhteen sillä juoksulenkkini syksyn aikana olivat varmasti yhdellä kädellä laskettavissa. Tanssikunnolla siis lähdin juoksemaan. En kuitenkaan pelännyt ettenkö 10 kilometriä jaksaisi juosta, mutta vähän olisi voinut treenata juoksemista. Tanssit olivat vaan vieneet sydämeni tänä syksynä vaikka ovat minulle aina olleet tärkeitä. Kaikkea vaan ei ehdi ja jaksa harrastamaan, joten juoksu oli saanut jäädä sivummalle. Ensi viikolla viimeisetkin tanssit ja kahvakuulatunnit jäävät joulutauolle niin sitten varmasti tulee käytyä enemmän juoksemassa. 

Joulujuoksua voin suositella lämpimästi kaikille. Kisapaikalla järjestelyt toimivat moitteetta. Vessoja oli tällä kertaa riittävästi jopa naisille ja narikkapalvelut toimivat loistavasti. Ilmeisesti asialla olivat ammattimiehet, kun niin sujuvasti heiltä näytti takkien ja laukkujen jakaminen onnistuvan. Hieman laajempaa maalihuoltoa olisin kaivannut  veden, urheilujuoman ja patukoiden lisäksi. Oletettavasti tähän ei oltu satsattu hyväntekeväisyysjuoksun takia, jolloin varoja jäisi enemmän lahjoitettavaksi eteenpäin. Juoksun jälkeen sai käydä ilmaiseksi Kisahallilla vaihtamassa vaatteita ja suihkussa, jonne meninkin peseytymään ja vaihtamaan kuivat vaatteet päälleni. Tämän jälkeen kävin syömässä ja lähdin hymyillen kotiin. Ehdottomasti oli onnistunnut päivä vaikka pari seuraavaa päivää olikin reidet jumissa. Kyllä jumit helpottivat muutamalla rentouttavalla lenkillä, joten huomenna onkin kahvakuulien heiluttelun vuoro.

Jatketaan tonttuiluja ja nähdään ensi vuonna.

 

Midnight Run

Helsingin yöjuoksut kaatosateessa

Viimenään  yli puoli vuotta odotettu päivä alkoi lähestyä. Olin ilmoittautunut tähän tapahtumaan jo joulukuussa ja ilmoittautumisen yhteydessä olin valinnut kisamateriaalin hakupaikaksi Kampin Stadiumin. Kävin hakemassa kirjekuoreni pari päivää aikaisemmin kotimatkaltani. Nouto onnistui odotettua sujuvammin ja vältyin ruuhkalta kokonaan. Ensin menin Stadiumin alakertaan, josta kysyin mistä paketin saa. Myyjä huitoi yläkerran suuntaan, joten marssin liukuportaita pitkin ylempään kerrokseen. Minulla oli kädessäni lähtötodistukseni jolla paketin saattoi hakea. Yläkerran myyjä nappasi minut jo ennen kuin ehdin kassalle asti kysymään pakettiani. Hän kävi hakemassa kirjekuoren varastosta ja homma oli sillä selvä. Ei yhtään jonottamista tai mitään muitakaan ongelmia, joten tämä onnistui moitteetta. 

Kotiin päästyäni tarkistin kirjekuoren sisällön. Sieltä löytyi kiva vihertävä Adidaksen kisapaita, ajanottochippi ja ranneke. Ihastuin paidan väriin, joka oli hyvin erilainen aikaisempiin kisapaitoihin verrattuna. Kokokin oli suhteellisen hyvä ottaen huomioon, että aikaisemmat Adidaksen paidat ovat olleet todella suurta kokoa. Kerrankin Adidaksella oli tarjolla myös pientä kokoa. 

Kisapaidan testailua ja vaatteiden valitsemista

 Kauhun sekaisia tunteita aiheuttanut lauantain säätiedotus  ei ollut vieläkään muuttunut parempaan suuntaan. Tapahtumaa edeltävän viikon ajan kaikki mahdolliset säätiedotukset olivat luvanneet lauantai illalle runsasta vesisadetta. Tätä kieltämättä odotin kauhulla. Vesisateessa juokseminen ei ole ihan hirveää, mutta lähtöviivalla värjötteleminen märkänä ei houkutellut yhtään.

Pakkasin kisavarusteet kasaan jo edellisenä iltana ja täydentelin laukun varustusta vielä seuraavana päivänä. Aamulla herätessäni sää ei näyttänyt lupaavalle, mutta toivoa paremmasta vielä oli olemassa. Ehdin käymään aamupalan jälkeen pienellä kävelylenkillä. Loppumatkasta alkoi jo tihkuttamaan vettä, mutta kuitenkin ehdin kotiin kastumatta.  Iltapäivästä lähtien satoi enemmän tai vähemmän. Toiveikkaana toivoin, ettei Helsingissä sataisi säätiedotuksista huolimatta joita vilkuilin huolestuneena. Sadesäästä johtuen tavaraa oli kertynyt koko iso urheilukassillinen. Pakko oli ottaa vaihtovaatteet kengistä lähtien mukaan vaikka paikanpäällä ei suihkuun pääsisikään. On sitten edes jotain lämmintä vaatetta laittaa päälle juoksun jälkeen ettei tulisi kipeäksi hikisenä kotiin matkustaessa. Löysin jopa kätköistäni sadeviitan, jonka päätin pakata sateenvarjon lisäksi matkaan. Viimenään kello lähestyi kuutta ja laitoin kassiini viimeiset eväät jääkaapista. Yleensä aina pakkaan mukaan myös omat eväät, koska ikinä ei voi tietää mitä paikanpäällä on tarjolla ja usein syön jotain jo bussissa ennen Helsinkiin saapumista. Perinteiden mukaan matkaan lähti banaania, välipalakeksejä, leipää, juomaa ja rusinoita.

 Lähdin kävelemään bussipysäkille sateen saattelemana ja yritin parhaani mukaan vältellä kastelemasta vaatteitani jo tässä vaiheessa. Bussissa tapasin itselleni vieraan naisen, joka oli myös lähdössä juoksemaan Helsinkiin samaan tapahtumaan kuin minäkin. Ei ollut kovin vaikea arvata minne olin menossa, koska istuin etupenkillä Midnight runin tapahtumapaita päällä. Hän vilautti minulle hymyillen omaa paitaansa takin alta. Alkumatkan juttelimme tapahtumasta ja loppumatkan yritin rentoutua musiikkia kuunnellen. 

Toiveet paremmasta säästä karisivat sitä mukaa mitä lähemmäs Helsinkiä pääsimme. Sade vain yltyi ja Helsingissä satoi kaatamalla! Bussimme saapui Kampin kaukoliikenneterminaaliin, josta suuntasimme kohti kisapaikkaa. Järkyttävästä sateesta johtuen päätimme kulkea kauppakeskuksien läpi Foorumiin asti. Säästyi edes hieman kastumiselta. Sateenvarjon alla kävelin lätäköitä väistellen Senaatintoria kohti. 

Senaatintorilla ei ollutkaan ihmisiä ja hyvää meininkiä kuten aikaisempina vuosina. Tämän kyllä ymmärsin hyvin. Ei kukaan viitsinut seisoa vesisateessa keskellä toria. Veimme tavarat säilytykseen, joka olikin nyt eri paikassa kuin pari vuotta sitten. Viime vuoden tapahtuma jäi minulta väliin sairastelun takia. Nyt onneksi olin pysynyt terveenä ja pääsin osallistumaan juoksuun. Tosin flunssan saamista pelkäsin kuin ruttoa. Tavarasäilytyksen ovella saimme kaksi erilaista ranneketta joista toinen laitettiin omaan ranteeseen ja toinen säilytykseen jätettävään laukkuun. Naiset ohjattiin kulkemaan vasemmalle puolelle ja miehet oikealle. Tämä osoittautui varsin toimivaksi ratkaisuksi. 

Tavarat jätettyämme lähdimme kävelemään takaisin torille, koska minun lähtömi olisi hetken päästä. Uuden tuttavan lähtö oli vasta puoli tuntia myöhemmin, joten hänellä ei ollut mitään kiirettä. Lämmittelyjumppa oli juuri alkamassa. Tapasin myös zumbakaverini lavan lähettyvillä. Vaihdoimme muutaman sanan ja aloitimme lämmittelyn. En kuitenkaan enään pystynyt keskittymään jumppaan. Oma lähtöni jännitti jo ja päätin siirtyä lähtökarsinaamme. Vettä satoi edelleen ja siellä kaikki seisoi vierekkäin malttamattomina ja vettä naamalta pyyhkien. 

Lähtöviivalla odottelua

Viimenään pääsimme lähtemään. Juokseminen sateessa märillä mukulakivillä sai hieman hidastamaan tahtia. Pakko oli katsoa jalkoihin. Yritin epätoivoisesti väistellä vesilätäköitä, joita oli toinen toisensa jälkeen. Välillä pelottikin, etten pomppaa jonkun eteen ja joku juokse ylitseni. Massan mukana juostessa sai olla todella tarkkana. Ilta oli pimeä ja vesisade sekä märkä maa söivät kaiken mahdollisen valon. 
Piti varoa ettei kompastu ja taita nilkkaansa. Myöskään lätäköiden läpi en uskaltanut juosta sillä en voinut tietää olivatko ne kuinka syviä ja mitä lätäkön pohjalla oli. Entuudestaan osasin varoa jalkakäytävämerkintöjä, jotka ovat vaarallisen liukkaita sateella. Reitti oli hyvin kiemurainen ja sisälsi lukuisia jalkakäytävältä tielle ja taas takaisin jalkakäytävälle pomppaamisia, joten tarkkana sai olla jatkuvasti. 

Reittiä oli hieman uudistettu edellisestä kerrasta, mutta suurimmaksi osaksi se kierteli vanhaa reittiä. Reitti oli kiva, mutta tunnelma ei ollut edellisten vuosien veroinen. Kukapa sateessa olisi viitsinyt seisoa kannustamassa. Yleensä reitin varrella on ollut paljon perheitä ja muita kannustajia ja heistä on saanut hyvää voimaa. Myöskään reitin varrella olevat konsertit, valot, musiikit yms. viihdykkeet eivät tällä kertaa viihdyttäneet entiseen malliin. Vettä satoi koko juoksun ajan kiitettävästi ja tämä söi fiilistä. 

Olin valinnut juoksuvaatteiksi tapahtumapaidan, sortsit ja aurinkolipan sen kadotetun auringon toivossa. Ajattelin lipan helpottavan juoksemista, koska vesi ei valuisi suoraan kasvoille. Vaatteet osoittautuivat oikeiksi valinnoiksi vaikka monilla näytti olevan pitkät housut ja jopa takki päällä. En olisi pystynyt juoksemaan vastaavassa varustuksessa sillä sää oli sateesta huolimatta ainakin juostessa kohtuullisen lämmin. Vaikka olin yrittänyt väistellä isoimpia lätäköitä ei tämä aina auttanut, kun vierestä joku juoksi rohkeasti keskeltä lätäkköä vesien lentäessä kaaressa päälleni. Lenkkarit olivat aivan läpimärät ja jokaisella askeleella oikein tunsi kuinka vesi tirskui varpaiden välistä. 

Sitkeästi jatkoin matkaani kohti maalia vaikka olin läpimärkä. Välillä ei tiennyt olisiko itkenyt vai nauranut. Hölmöläisen touhulle tämä pimeillä kaduilla kaatosateessa juokseminen tuntui. Vihdoin maali alkoi lähestyä ja pinkaisin loppukiriin musiikin saattelemana ja maalin jo häämöttäessä. Selvisin liukastumatta ja nilkkojani nyrjäyttämättä maaliin, mutta ikinä ennen en ole kisan jälkeen ollut näin märkä mitä nyt olin. Maaliviivan jälkeen otin muutaman kuvan itsestäni. Myös joku mieshenkilö tuli pyytämään minulta voisinko ottaa hänestä kuvan hänen puhelimellaan. Useista yrityksistään huolimatta hän ei saanut märkää puhelinta märillä sormillaan avattua näppäinlukosta. Kuva jäi valitettavasti ottamatta. Onneksi itselläni oli vedenkestävä puhelin juuri tällaisia tilanteita varten. Sateen yllättäminen kesken lenkin ei ole mitenkään uutta, mutta tämän illan sadejuoksu oli kaiken huipentuma. Naishenkilö tarjoutui ottamaan minusta kuvan. Olin tyytyväinen, että puhelimeni toimi sateessa ja sain muiston tästä kaatosateessa juostusta yöjuoksusta. 

Vesijuoksun jälkeen onnellisena maalissa

Maalissa

Maalin jälkeen saimme eväskassin, jonne saimme hieman evästä. Kassi tosin ei ollut suunniteltu sadesäähän, koska jo hetken päästä pelkäsin eväiden tippuvan paperikassin pohjan läpi keskelle katua. Eväspisteen jälkeen kiiruhdin varustesäilytystä kohti, koska en halunnut kylmettää itseäni. Olen todella monta kertaa tullut tämän tapahtuman jälkeen kipeäksi ja nyt halusin välttää tämän. Nyt varustesäilytys oli sisätiloissa, joka oli oikein kiva. Koska miehet ja naiset oli jaoteltu eri puolille rakennusta pystyi oman kassin läydettyään vaihtamaan litimärät vaatteet kuiviin. Onneksi olin ottanut pienen hikipyyhkeen mukaan vaikka tiesin, ettei paikanpäällä ollut suihkuja. Sain hieman kuivattua itseäni ja tämän jälkeen yritin tuskastuneena pukea kuivia vaatteita päälleni. Ei ollut helpoin homma ahtaissa tiloissa märälle iholle. Onneksi olin ottanut myös muovipusseja mukaani minne saatoin heittää vettä valuvat märät vaatteeni. Etenkin märät kengät tuntuivat painavan paljon enemmän kuin kuivana. 

Vaatteet vaihdettuani ja hiukset märkinä lähdin kiiruhtamaan Kamppia kohti. Halusin ehtiä yhdentoista bussiin, koska seuraava olisi lähtenyt vasta tunnin päästä. En halunnut jäädä keskellä yötä Helsinkiin odottelemaan seuraavaa bussia. Halusin päästä mahdollisimman nopeasti kotiin ja suihkun kautta nukumaan. Olin kotona yhden aikaan yöllä. Kävin suihkussa, söin iltapalaa, ripustin läpimärät vaatteet ja kengät kuivamaan ja kävin nukkumaan. 

Aamulla herätessäni vaatteet olivat vieläkin märkiä, joten päätin laittaa ne pesukoneeseen puhdistumaan. Kenkiä jouduin kuivattamaan monta päivää, mutta viimenään sain nekin kuivaksi. Suureksi ihmeekseni en tullut kipeäksi. Kiitos entistä paremman varustesäilytyksen, koska nyt siellä pystyi sisätiloissa vaihtamaan kuivat vaatteet. Ennen tätä mahdollisuutta ei ole ollut. Vielä kun saisimme suihkut käyttöömme. 

Täytyy kyllä todeta, ettei tämä tapahtuma ollut sadesäässä yhtä kiva kuin aikaisemmin. Toivottavasti ensi vuonna ei sada, mutta toisaalta ainakaan huonompaa säätä ei voi olla kuin nyt oli. Nyt olen yhtä kokemusta rikkaampi ja hyvää tuuria minulla onkin ollut juoksutapahtumien sään suhteen ellei Midnight Runia edeltävää Street Runia lasketa mukaan.