Helsinki Street Run kisapäivä

Kirkas paita peittoaa harmaan sateisen aamun

Lauantai aamu oli sateinen, joten minua hirvitti jo etukäteen ensimmäinen sadesään kisa. Sateessa juokseminen ei ole niin paha, mutta pelkäsin kylmettyväni lähtöä odottaen. En halunnut olla kisan jälkeen kipeänä. Minulla oli siis tähän asti ollut äärimmäisen hyvä tuuri ja olin osallistunut vain hellesään kisoihin muutamia syksyn ja talven tapahtumia lukuunottamatta. Parin tunnin bussimatkan jälkeen saavuin Oopperan pysäkille, joten pääsin suoraan tapahtumapaikalle. Lähdin viemään tavarani säilytykseen Sonera Stadiumille. Tässä vaiheessa Helsingissä ei satanut, joten tästä olin hyvin tyytyväinen. Tavarat luovutettuani hoksasin, etten ottanut sadeviittaani mukaan. Ajattelin kuitenkin pärjätä ilman sitä sillä juuri sillä hetkellä ei kuitenkaan satanut. Lähdin kävelemään takaisin Kisahallille, kunnes vettä rupesi tihkuttamaan ja tajusin ettei sadeviitan unohtaminen ollut hyvä idea. Hölkkäilin eteenpäin etten kastuisi pahasti ennen lähtöä. Samassa liikenteenohjaaja viittoi meidät sivuun, kun maratonarit lähtivät liikkeelle ja juoksivat massana ohitseni.

Varustesäilytyksessä pussit oli laitettu numerojärjestykseen

Lähtöä odotellessa välillä satoi enemmän ja toisinaan vähemmän, mutta hain sateensuojaa puiden alta. Viimenään koitti meidän lähtöaika ja meidän oli pakko mennä lähtöviivalle vaikka juuri sillä hetkellä sade yltyi. Huomasin aitojen vieressä maratonareiden jättämiä sadeviittoja ja puin sellaisen päälleni. Hieman sidoin viittaa lyhyemmäksi, koska se oli aika iso pienelle ihmiselle ja pelkäsin kompastuvani siihen. Nyt ei tullut kylmä enkä kastunut heti lähtöviivalla. Luulen sateisen sään vaikuttaneen juoksijoiden määrään, koska minusta meitä ei ollut kovin paljoa ja pääsin melkein eturiviin. Perskindol miehen perässä lähdin juoksemaan viitta päällä, mutta heitin sen pois parin sadan metrin päästä.

Harmaa sadesää näkyi myös kannustajien määrässä

Perskindol mies johdatti meidät matkaan

Reitti lähti Mannerheimintietä kohti Ruskeasuota ja Munkkiniemeä. Matkalta bongasin valokuvaajan ja iloisesti poseerasin tälle toivoen kivaa kuvaa juoksustani. Vieressä katsojat naureskelivat minun iloiselle heiluttelulle, mutta ei se minua haitannut. Pitää kannustajiakin vähän viihdyttää samalla, kun jaksoivat meitä kannustaa sateisesta säästä huolimatta. Reitti oli pääasiassa asfalttia, mutta oli joukossa lyhyt pätkä hiekkatietä ja puiston läpi juoksemistakin. Munkkiniemessä juostessani mieleeni tuli ajatus, että olenko viimeinen juoksija. Edessä olevat hävisivät mutkien taakse ja taakseni en ehtinyt vilkuilemaan. Hetken päästä sillalla ollut mies oli ystävällisesti laskenut ohitseen juosseet. Minulle hän huikkasi, että olen 28. Mieleni piristyi, koska minun täytyi olla aika kärjessä. Kyseessä oli kuitenkin kohtuullisen iso tapahtuma eikä mikään pikkuinen kyläjuoksu. Tämä seutu oli minulle vierasta aluetta, joten yritin juostessani katsella myös ympärillä olevia maisemia ja rakennuksia. Jatkoimme matkaa Kuusisaaren ja Lehtisaaren kautta Lauttasaarta kohti. Tässä välissä yhden kerrostalon asukkaat olivat tulleet omalle parkkipaikalleen grillaamaan ja heillä näytti olevan hyvät tarjoilut. Olivat päättäneet seurata juoksuamme ja samalla viettää kivaa kesäpäivää lastensa kanssa. Ohitin myös naisporukan, joka oli tullut piknikille tien viereen kisaamme seuraamaan. Ilahduttavaa, että jotkut viitsivät istua sateen jäljiltä märällä nurmikolla vaikka oli heillä peitto allaan. Joku kannustaja huusi, minulle matkan varrella miten juoksuani on miellyttävää katsoa. Tämä ilahdutti minua ja jaksoin pinkoa eteenpäin. Mielestäni kannustajia oli yllättävän paljon myös täällä ydinkeskustan ulkopuolella. Jotkut lapset olivat käsi ojossa läpyjä keräämässä ja toisille riitti vilkuttelu tai kannustushuudot. Reitti meni monessa kohdassa meren rannalla ja useampi siltakin ylitettiin. Mielestäni reitti oli monipuolinen ja mielenkiintoinen ulkopaikkakuntalaisen silmin.

Pikkuhiljaa aloimme tulla minullekin tuttuihin maisemiin. Reitti tuli Ruoholahteen ja meni melkein Kaapelitehtaan ohi missä olin käynnyt tanssimassa. Myös jonkun tanssi tai jumppaseuran tytöt olivat tulleet meitä kannustamaan sillä he pomppivat ja ilakoivat reitillämme. Maali alkoi lähestyä vaikka oli sinne vielä matkaa juostavana. Kohta reitti yhdistyi maratonareiden kanssa samalle reitille. Tämä auttoi jatkamaan viimeiset kilometrit, koska porukassa oli mielestäni mukavampi taivaltaa eteenpäin. Myös kannustajia ja valokuvaajia oli tullut paikalle paljon, koska aloimme olemaan Helsingin ydinkeskustassa. Juoksimme Baanaa pitkin kansalaistorille. Tässä kohtaa jotkut tytöt olivat tehneet kannustuslapun, jota läpsäyttämällä saisi lisävoimia loppumatkalle. Tämä sai itseni hymyilemään vaikka en lappua päässyt läpsäyttämään, koska juoksijoita oli tässä kohtaa jo aika paljon. Kauheasti ei voinut poukkoilla puolelta toiselle ettei jää toisten jalkoihin. Omaa latua piti juosta eteenpäin kohtuullisen suoraa reittiä muiden mukana. Kiesman takana oli musiikkipiste, joka auttoi jaksamaan eteenpäin. Juoksimme Töölönlahden rantaa pitkin Sonera Stadionia kohti, jossa maalimme olisi. Maratonarit jatkaisivat tästä vielä toiselle kierrokselle eli lähtisivät meidän perässämme juoksemaan saman reitin minkä olimme juuri juosseet. Liikenteenohjaajat yrittivät parhaansa mukaan erottaa massan seasta kuka on maratonari ja ketkä juoksevat tämän reilun 17 kilometrin matkan mitä minä olin juoksemassa. Helsinki Street Runin juoksijat ohjattiin juoksemaan reitin oikeaa laitaa ja maratonarit jatkoivat vasenta reunaa matkaansa. Reitin yläpuolelle oli kyllä kiinnitetty selkeät opasteet minne suuntaan kenenkin pitää tässä kohtaa mennä, mutta tietysti oli hyvä varmistaa ettei kukaan juokse väärää reittiä.

Maali häämötti ja päätin ottaa loppukirin. Pohkeeni olivat tästä eri mieltä ja nyt oikea pohkeeni alkoi krampata. Hyvin matka olikin sujunut vaikka yöllä vasemman pohkeeni kramppaamisen jälkeen pelkäsin miten juoksu mahtaa sujua tänään. Päätin unohtaa idean lentävästä loppukiristä. Parempi päästä maaliin kuin tähän jäädä sätkimään, koska maaliin oli enää parisataa mertiä. Jatkoin samaa vauhtia mitä olin tähänkin asti juossut, koska sen jalkani näyttivät kestävän ongelmitta. Muutaman käännöksen jälkeen pääsin Sonera Stadiumin juoksuradalle ja päätin kaikesta huolimatta spurtata maaliin. Kädet ilmaan ja tuuletus maaliviivalla hyvälle juoksulleni ja puolet tuuletuksista oli osoitettu radan keskellä kuvaamassa olleelle kameramiehelle.

Ehdin maaliin ennen Perskindol miestä!

Maalissa ja mitali kaulassa

Maalissa olin ajalla 1.31.29 ja sijoitukseni oli naisten sarjassa 33 ja kaikista juoksijoista 95. Tässä tapahtumassa ei ollutkaan kuin naisten ja miesten sarjat, joten sijoitukseni on mielestäni yllättävän hyvä. Tosin voittajan aika oli melkein puoli tuntia parempi, joten huimia juoksijoita on mukana ollut enkä huonoille hävinnyt. Juoksemassa naisia oli kaikkiaan 290 ja miehiä sekä naisia yhteensä 521. Yllättävän vähän mielestäni, koska tapahtumaan oltaisiin otettu juoksijoita jopa 1 500. Ehkä huono sää verotti juoksijoiden määrää. Kaikki mahdolliset säätiedotukset lupasivat lauantaille hurjaa rankkasadetta ja erittäin kovaa tuulta juuri kello kolmeksi jolloin maratonareiden lähtö oli ja meidän lähtömme 45 minuuttia tämän jälkeen. Lähtöä odotellessa ja viivan takana seisoessa sää oli huono, mutta juostessa tuli äkkiä lämmin ja sadekin loppui. Oikeastaan oli oikein hyvä sää juosta. Välillä jopa aurinko paistoi ja kiittelin onneani etten laittanut yhtään enempää päälleni. Monilla näytti olevan päällään jopa takki, jota en edes kuvitellut laittavani päälleni. Vähemmälläkin vaatetuksella olisin pärjännyt, mutta Street Runilla kaikilla piti olla päällään kirkkaan keltainen t-paita, joka oli sisältynyt osallistumismaksuun. Paita oli Asicsen, josta olin tyytyväinen, koska heillä oli vaihtoehtona myös xs kokoisia paitoja ja mitoitus on kohtuullisen pientä. Pieniä paitoja ei läheskään kaikissa tapahtumissa ole tarjolla ja aivan liian isoja paitoja onkin kaapissa odottamassa, että kasvan vielä joskus isoksi. Luulen, että tätä paitaa tulee käytettyä vielä tämän kisan jälkeenkin.

Palataan takaisin maalialueelle. Hetin  maalin jälkeen minulle ystävällisesti tarjottiin kahvia, mutta tätä en ottanut. Tämän jälkeen oli juomapiste missä join pari mukillista urheilujuomaa ja vettä. Seuraavaksi vastassa oli pikkupoika, joka kysyi haluanko mitalin kaulaan no tietenkin halusin ja kumarruin hieman alaspäin. Minusta on kiva, että mitali laitetaan kaulaan. Se on jotenkin juhlallisemman oloista kuin käteen annettuna. Kävelin kenttää eteenpäin ja huomasin valokuvauspisteen. Tietenkin kävin siinä otattamassa itsestäni muistokuvan mitali kaulassa. Jatkoin matkaa kohti eväspistettä, joita jaettiin kahdelta puolelta. Tässä vaiheessa tähän ei ollut muodostunut minkäänlaista jonoa vaan sain rauhassa kävellä eteenpäin keräten eväitä mukaani. Ensimmäisenä saimme banaanin, joka oli valmiiksi laitettu muovipussiin. Pussi auki etenin eteenpäin. Saimme banaanin lisäksi jugurtin, palautusjuoman, mineraaliveden, välipalapatukan, rusinoita ja alkoholittoman oluen. 

Eväät saatuani kuuluttaja huusi ensimmäisen maratonarin saapuneen maaliin. Kovaa kyytiä oli tämä Kenialainen mies juossut vaikka maratonareilla olikin 45 minuutin etumatka. Hetken päästä huomasin myös Perskindols miehen saapuneen maaliin eli meidän kisamme maskotin. Ehdinpä ennen tätä miestä maaliin! Tämän jälkeen lähdin kävelemään kohti peseytymispaikkaa, kunnes hoksanin unohtaneeni tavarani säilytykseen. Oli tehtävä U-käännös ja palattava takaisin vaikka ei millään olisi jaksanut. Seuraavana päivänä hoksasin myös unohtaneeni hieronnan, jota olisi ollut tarjolla. Ilmeisesti aivot eivät enää toimineet tässä kohtaa kovin terävästi.

Kävelin hiljalleen Uimahallistadionille ja matkalla jouduin kysymään pariinkin kertaan neuvoa tämän paikan löytämiseen, koska en olisi enää viitsinyt kierrellä yhtään ylimääräistä metriä. Juoksijat pääsivät Uimastadionille ilmaiseksi juoksunumeroaan näyttämällä. Peseydyin, rentouduin saunassa ja söin vähän eväitäni, koska tässä vaiheessa alkoi tulla hieman huono olo. Istahdin hetkeksi, puin vaatteeni ja jatkoin matkaani Kisahallille. Olin luvannut mennä syömään ravintola Hookiin muiden juoksijoiden kanssa. Vietimme kivaa iltaa juoksuistamme jutellen ja hyvästä ruuasta ja juomasta nauttien. Päätin tilata salaatin vaikka moni muu päätyi herkuttelemaan hampurilaisella, ranskalaisilla ja oluella. Ruoka oli hyvää ja palvelu ystävällistä. Useamman tunnin kestäneen ruokailun ja rupattelun jälkeen oli aika lähteä kotia kohti. Kotona olin vasta yhden aikaan yöllä, mutta kiva päivä oli ja tästä on hyvä jatkaa kohti uusia haasteita.

Salaatti kasvispihveillä

Tapahtuma oli hyvin järjestetty ja kaikki näytti toimivan oikein hyvin. Seuraavana päivänä itselle kyllä tuli sellainen olo, että samalla vaivalla olisi mennyt myös puolimaraton. Tämä reitti oli siis lähes 18 km, joten vain muutama kilometri lisää ja olisit voinut sanoa juosseesi taas yhden puolimaratonin lisää. Tulipahan juostua ja seuraava tapahtumani on Midnight Run ellen innostu mistään muusta tässä välissä ;)

Kuulemisiin ja kiva, että jaksoit lukea :)