Helsinki City Run kisapäivä

HCR 13.5.2017

Olin käynyt edellisenä iltana nukkumaan toivoen, että saan nukuttua hyvin ja mahdollisimman pitkään vaikkakaan ihan viimeiselle minuutille en uskaltanut herätyskelloani asettaa soimaan. Halusin herätä pirteänä ja ilman turhaa paniikkia tähän kivaan päivään. Viimenään koitti kauhun sekaisin tuntein odotettu päivä. Oli lauantai 13.5.2017. Aurinko oli noussut jo aikaisin ja heräsin kaikkia toiveitani vastoin jo ennen aamukuutta. Tähän asti olin nukkunut oikein levollisesti ja sikeästi ilman mitään heräilyjä tai kummallisia unia. Arkisin herään normaalisti viideltä niin varmasti sisäinen herätyskelloni ei ollut ajan tasalla ja herätti minut lähtemään töihin vaikka vähän olisin myöhästynytkin.

Yritin nukahtaa uudestaan, mutta en saanut enää unenpäästä kiinni. Loikoilin sängyssä pari tuntia, kunnes päätin nousta aamupuuron keittoon. Nyt minulla olisi hyvää aikaa syödä rauhassa aamupala ja ehtisin syömään ruokaakin ennen Helsinkiin lähtöä. Oli ihanaa avata sälekaihtimet, kun ulkona paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta. Olin pelännyt, että päivästä tulisi kylmä ja pahimmassa tapauksessa olisi kylmä mereltä puhaltava tuulinen päivä ja kaiken kukkuraksi sataisi lunta, räntää tai vettä. Mistään näistä ei ollut tietoakaan, joten tästä oli tulossa hyvä juoksupäivä.

Laitoin kaurapuuron porisemaan ja teen hautumaan kuten viikonloppuisin nautiskelen aamupalan kaikessa rauhassa ilman kauheaa kiirettä. Puuron syön yleensä aina marjojen kanssa. Nyt päätin kaivaa pakastimesta isäni keräämiä mustikoita ja vadelmia. Ne maistuivat hyvälle kaurapuuron päällä ja olivat tuttu ja turvallinen valinta kisapäivän aamupalaksi. Mitään erikoista en viitsinyt testata tänään vaan päätin pysyä tutuissa ja turvallisissa vaihtoehdoissa. Aamupalan syötyäni päätin pukea kisavaatteet päälle.  Nyt ei tullut vaatekriisiä eikä tarvinnut alkaa vaihtelemaan vaatteita moneen kertaan. Hyvälle ne vieläkin tuntuivat ja näyttivät.

Vaikka ulkona näytti todella kauniille päätin kuitenkin kipasta nopeasti ulkona testaamassa vaatteet ja kenkäni. Siellähän oli todella lämmintä edellisiin päiviin verrattuna. Ei tuottaisi mitään ongelmaa lähteä juoksemaan T-paidassa ja capreissa. Kengätkin tuntuivat oikein hyville. Vähän nekin arvelutti, koska en ollut päässyt talven jälkeen ainoallekaan juoksulenkille ja viimeksi olin juossut Icebugit eli nastakengät jalassa jäisiä jalkakäytäviä pitkin. 

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta

Hyvä asia aikaisin heräämisessä oli se, että ehdin syömään kevyen lounaan ennen kuin lähtisin matkaan Helsinkiä kohti. Olin edellisenä iltana pohtinut pitäisikö minun tehdä mukaani salaatti ja ruisleipä, koska pelkän aamupalan voimin en pärjäisi myöhään iltaan asti. Kokemuksesta osasin ajatella, että heti juoksun jälkeen ei juuri maistu mikään ja pesulla käynnin jälkeen ilta onkin jo pitkällä. Toisaalta myös ravintolassa ruokien odottamisessa menisi hetki jos toinen. Päätin tehdä bataattisosekeiton ja salaatin, jotka söisin jo nyt kotona ennakkosuunnitelmista poiketen.

Kevyt lounas ennen reissua

Syötyäni pakkasin laukkuuni eväät, jotka olivat vielä jääkaapissa. Minun täytyi myös koittaa mahtuuko jumppakassini HCR varustepussiin ettei minulle tulisi ikäviä yllätyksiä paikanpäällä. Ajattelin siis pakata tavarani jumppakassiini, jonka tunkisin varustepussiin. Jumppakassia oli helpompi kantaa ja myös tavaroiden läytäminen oli huomattavasti helpompaa kuin, että olisin mättänyt kaikki tavarat sekaisin varustepussiin. Kokemuksesta tiesin ettei painavaa varustepussia ollut kovin miellyttävää kantaa olalla ja toisasaalta ei tarvinnut pelätä pussin repeämistä. Olisi ollut ikävää, jos pussi olisi revennyt ja tavarat olisivat tippuneet maahan. Sen jälkeen olisin ollut pulassa selvitä kaikkien tavaroiden kanssa kotiin. 

Reissunaisen elämää bussissa

Vielä muutama paniikkitarkastus, että kaikki oli varmasti mukana ja sitten heitin kassin olalle ja lähdin kävelemään bussipysäkkiä kohti. Lähdin kotoa puoli kahdentoista aikaan, kun lähtöni oli kolmelta. Olin hakenut juoksunumeroni jo eilen, joten sen takia ei tarvinnut mennä turhan aikaisin paikalle. Kunhan tavarat ehtisin viemään säilytykseen ja käydä vessassa paniikkipissalla ennen lähtöryhmään ryhmittäytymistä.

Matkan aikana rentouduin kuunnellen musiikkia ja katsellen maisemia omissa ajatuksissani. Päätin syödä tekemäni voileivän vaikka nyt minulla ei kauhea nälkä ollutkaan, kun hetki sitten olin kotona syönyt keittolounaan. Bussimatka meni hyvin ja olin kahden tunnin päästä Helsingissä. Bussini tuli sopivasti kisahallin eteen, joten minun ei tarvinnut Helsingissä enää kävellä minnekään. Kävelin kisahallin läpi, jossa purettiin jo expoa. Intersportin osastolta vielä tuli ihmisiä pussit kädessä, mutta en ajatellut enää sinne mennä. En kuitenkaan olisi osannut tässä vaiheessa keskittyä minkään vaatteen sovittamiseen saati ostopäätöksen tekemiseen. Päätin lähteä kävelemään hiljalleen varustesäilytystä kohti, joka sijaitsi Sonera Stadiumilla.

Seatin uusi auto oli näytillä Kisahallin edessä

Tässä vaiheessa minulla oli reilu tunti aikaa joten en vielä viitsinyt jättää tavaroitani. Hetken jalkapallokentällä seisottuani päätin vetää päälleni kassiin pakkaamani tuulihousut. Helsingissä olikin huomattavasti viileämpi kuin Salossa, josta tulin paikanpäälle. Olin jo aamulla miettinyt jätänkö housut kokonaan kotiin, kun niin lämpimälle ilma tuntui. Onneksi en jättänyt, koska nyt ne oli enemmän kuin tarpeen. Vedin housut caprien päälle ja päätin etsiä suojaisemman paikan, mutta kuitenkin aurinkoisen. Päätin siirtyä katsomoon, jossa pääsisi myös istumaan eikä tarvitsisi seisoa. Jalat tulevat kohta saamaan rasitusta osakseeen, joten nyt niitä pitää säästellä.

Juoksun jälkeen jaettavat eväät oli jo valmiina

Pian kello alkoi lähestymään puoli kolmea, joten päätin viedä tavarani säilytykseen ja siirtyä takaisin Kisahallille. Varustesäilytyksen ja lähtöpaikan välillä oli nimittäin pieni kävelymatka, joten ihan viimeiselle minuutille varusteiden viemistä ei kannattanut jättää. Kisahallilla huomasin useammankin ihmettelevän missä varustesäilytys sijaitsee. Ilmeisesti eivät olleet perehtyneet infoihin, joita löytyi netistä sekä kotiin oli tullut useampaankin kertaan lehtinen missä oli ohjeita kisaan osallistujille. Pääsin kisahallista ulos niin kaksi miestä ihmettelivät ääneen vieressäni missä varustesäilytys oikein on? No neuvoin heidät sitten oikeaan suuntaan, jonne he lähtivätkin juoksujalkaa. Taisi heidänkin lähtöaika lähestyä ja asioihin ei oltu perehdytty aikaisemmin ollenkaan.

Varustesäilytyksen edessä odoteltiin malttamattomana omaa lähtövuoroa

Meidän lähtöryhmä ei vaikuttanut olevan kovin ruuhkainen, joten pääsin ihan kätevästi kohtuullisen eteen. Tosin ihan kärkeen en halunnutkaan, koska tiesin etten tänään tule juoksemaan parasta aikaani. Minun tavoitteenani oli päästä hengissä maaliin ja välttyä jälkitaudeilta. Olinhan ollut viimeiset pari kuukautta flunssassa ja juoksemaan en ollut ehtinyt ollenkaan. Tavoitteeni oli juosta rauhallisesti itseäni kuunnellen ja juoksujuhlan tunnelmaa fiilistellen.

Lähtökaaren läheidyydessä oli lava, jossa ilmeisesti joku ohjasi alkuverryttelyä. En nähnyt edes koko lavaa saati kuka siellä oli tai mitä piti tehdä. Yritin seurata muita, mutta porukka ei ollut kovin innostunut jumppailemaan tässä vaiheessa. Kukin keskittyi omaan tulevaan juoksuun. Lähtöalueella soi musiikki, jonka mukana itsekin jammailin hillitysti. 

Viimeisillä minuuteilla laitoin kännykän sovellukset päälle. Voisi kotiväki seurata juoksuani kotoa käsin ja toisaalta Sport Tracker tallentaisi itselleni juoksureitin talteen. Olen aina pitänyt kännykkää mukanani juoksukisoissa. Musiikkia en kylläkään kuuntele lenkillä normaalistikaan, joten en varsinkaan nyt. Haluan kuunnella ympäristön ääniä, joista varsinkin tällaisessa kisassa saa lisää virtaa.

Minä lähdin matkaan ensimmäisessä eli valkoisessa ryhmässä, joten ryysistä ei ollut. Ainut ruuhka kertyi lähtöviivalle ennen kuin kaikki pääsivät lähtökaaren alitse. Olin päässyt niin nopeaan ryhmään, että hitaampia ei ollut edessä. Jokainen sai juosta massan mukana omaa vauhtiaan. Reitti lähti vauhtitieltä kiertäen Töölönlahden rantaa kansalaistoirille saakka. Mannerheimintien alitimme baanaa pitkin, josta reitti kierteli Ruoholahden rantaan.

Jännittynyt ja odottava tunnelma lähtöviivalla

Oma juoksuni oli edennyt oikein hyvin, mutta neljän kilometrin kohdalla näin jo yhden naisen kävelevän juoksureitin reunaa pitkin. Ajattelin itsekseni, että hänen matkastaan tulee vaikea ja kivinen. Olikohan hän lähtenyt hetken mielijohteessa kisaan mukaan vai mikä oli mahtanut tulla? Olimme kuitenkin ensimmäisen ryhmän juoksijoita, joten joukossamme ei pitäisi kyllä olla kokemattomia juoksijoita. Kohta tulikin jo viiden kilometrin kyltti ja ensimmäinen juomapiste, jossa tarjoiltiin vettä ja urheilujuomaa. Päätin ottaa urheilujuomaa, koska olen kova hikoamaan ja juon normaalistikin paljon tanssitunneilla ja muilla ryhmäliikuntatunneilla. Olin käyttänyt jo aikaisemminkin kyseistä Lidlissä myytävää urheilujuomaa, joten yllätyksiä ei pitäisi sen suhteen tulla.

Ehkä kuuden kilometrin paikkeilla tunnistin Hietaniemen uimarannan, jossa olin kerran ollut juoksemassa SnowRunFestissä. Minulla ei siis ole edes olemassa urheilukelloa tai sykemittaria, josta seuraisin juoksun kulkua juoksun aikana. Tykkään juosta itseäni kuunnellen ja fiilistellen. En ole siinä suhteessa välineurheilija vaikka kenkiä ja vaatteita onkin kaapit pullollaan.

Reitti meni monessa kohdassa rantaviivaa pitkin, jota oli kiva ihailla juostessa. Muutamassa kohdassa mereltä kyllä tuli melkoinen tuulenpuuska, mutta sitkeästi painoin menemään eteenpäin. Tässä nyt ei pienet tuulenpuuskat minua pysäytä. Juomapisteitä reitin varrella oli aika harvakseltaan edellisiin juoksemiini puolimaraton tapahtumiin verrattuna. Pärjäsin näillä juomapisteillä kuitenkin ihan hyvin. Koska tavoitteenani ei ollut juosta täysiä otin juomapisteillä ensin tarjolla olleen urheilujuoman ja päälle join vielä puolikkaan mukin vettä. Yhden mäennyppylän päällä olleen juomapisteen työntekijä jäi erityisesti mieleeni. Hän oli niin kannustava ja tsemppasi muita jaksamaan. "Kohta tulee alamäki, rennosti vaan rullaatte" hän huusi kuuluvalla äänellään ohitseen juokseville naisille ja miehille. Puolestaan pienemmän tien varrella olleen juomapisteen työntekijät keskustelivat keskenään miten nyt onkin aika haasteellisen paljon liikennettä. Siinä kohtaa reittiä juoksimme maantiellä ja itsekin sai keskittyä ettei kukaan aja päällemme. Hienosti autoilijat tuntuivat tilanteen ennakoivan, kun näkivät lukuisien juoksijoiden lähestyvän.

Tykkäsin reitistä, koska se ei sisältänyt paljonkaan kadunylityksiä ja jalkakäytävältä tielle pomppimista jolloin saa olla tarkkana ettei nyrjäytä nilkkaansa. Reitti oli myös kohtuullisen suora, joten tungosta kurveihin ei syntynyt. Reitillä tykkäsin erityisesti viimeisestä viidestä kilometristä, joka kulki metsän keskellä. Miten Helsingin keskustasta löytyikin niin pitkä ja kiva pätkä metsikköä. Oli kiva ihailla reitin reunoilla kasvavia valkovuokkoja. Tarkemmin muistelin asiaa niin olisimmekohan juosseet samaa metsikköä pitkin päinvastaisesta suunnasta vuoden 2013 HCR tapahtumassa. Metsäreitille käännyttäessä hahmotin, että nyt juostaan jo maalia kohti. Enään ei voisi luovuttaa ja hyvin jaksaisin juosta maaliin saakka.

Valkovuokot kukkivat kauniisti

Ruskeasuon kohdalla oli oli neljäs juomapiste. Työntekijä antoi juoman käteeni ja siirryin juomaan mukia tyhjäksi reitin toiselle laidalle. Pian havahduin mukini takaanta, kun joku kysyi ystävällisesti että laitetaanko ice poweria? Hänellä oli iso kannullinen suihkutettavaa ainetta. Laitetaanko pohkeisiin hän lisäsi. Vastasin, että joo laita vaan. Niin hän suihkutti vilvoittavaa ainetta pohkeisiini, jotka olivat paljaat caprieni ansiosta. Mitenkään erityisemmin pohkeisiini ei sattunut eikä muutakaan vaivaa ollut, mutta ajattelin ettei siitä haittaakaan olla. Eikä siinä edes montaa sakunttia mennyt, kun samalla hörppäsin mukini tyhjäksi ja pingoin eteenpäin. Ehkä puolessa välissä matkaa vasemman jalan varpaissa tuntui jotain kummaa pistelyä, mutta sekin oli jo mennyt ohi.

Olin yllättynyt, että juoksu oli edennyt niinkin vaivatta ja huomaamattaan. En olisi ikinä uskonut, että juoksuni sujuu tänään näinkin hyvin. Tietysti juoksin normaalia hiljempaa ja join juomapisteillä kunnolla nestettä. Vaatteita oli tarpeeksi päällä eikä minulla ollut erityisen kuuma eikä varsinkaan kylmä.

Viimeisten kilometrien varrelta mieleeni jäi ylämäessä ollut englanniksi kirjoitettu lila kyltti, jossa manattiin ylämäkeä. Musiikki raikasi ja kohta mäen päälle päästyäni siellä oli vastassa miesjoukko jammailemassa vaalean liiloissa vaatteissaan unohtamatta heidän vaatteisiin sointuvaa mankkaa josta musiikki tuli. Kivaa, että he olivat tulleet meitä kannustamaan maaliin päästäksemme. Ei ollut enää montaa kilometriä maaliin ja porukkaa alkoi tulemaan takaanta ohitseni aiempaa enemmän. Hyvin olinkin saanut juosta rauhassa koko matkan. Myöhäisemmissä lähdöissä lähteneet miehet sieltä takaanta kiiruhtivat maaliin. Minä jatkoin samaa tasaista omaa vauhtiani ilman mitään kiirettä. En uskaltanut edes tässä vaiheessa ruveta revittelemään ettei matkanteko pääty tähän. Metsätie tulikin hyvin lähelle maalia, joka oli Sonera stadiumilla eli samassa paikassa jonne varusteemme veimme säilytykseen ennen lähtöä. Nyt ei tarvitsisi enää siirtyä minnekään.

Vanhemmat olivat seuranneet kotona juoksuni sujumista

Tunnistin jo paikat, kun näin edessämme Sonera stadiumin. Nyt lisäsin vauhtia sen suurempia miettimättä. En selvästikään ollut uupunut juoksumatkalla, koska vielä oli varaa kiristää vauhtia. Kuulutukset kuuluivat jo ja kohta olinkin jo rakennuksen sisällä. Kuuluttaja kehotti nostamaan käsiä ilmaan ja minä nostin käteni käskystä ilmaan maaliviivaa ylittäessään. Niin taisi muutama muukin perässäni tehnyt tehdä, koska hän totesikin meidän tottelevan kiltisti käskyään. Kyllä omalle hyvälle suoritukselleen voi vähän tuulettaa. Toivottavasti maaliviivan takana olleet kameramiehet saivat meistä hyvät kuvat.

Maaliin päästyäni muistin kerrankin kännykkäni ja päällä raksuttavan Sport Tracker sovelluksen. Tallensin reitin puhelimeeni ja sujautin puhelimen takaisin juoksuvyöhöni. Kävelin hiljakseen tyttöjä kohti, jotka pujottivat jokaisen maaliin asti päässeen kaulaan mitallin muistoksi hienosta suorituksesta. Seuraavana näin kuvausseinän jonne kiiruhdin siinä toivossa, että joku voisi ottaa minusta kuvan. Huomasin edellä olleen miehen katselevan ympärilleen siinä toivossa, että joku voisi ottaa hänestä kuvan. Lupauduin ottamaan hänestä kuvan mikäli hän ottaisi minusta. Hauskaa oli, että meillä oli samanlaiset ja vieläpä saman väriset kännykät. Piti olla tarkkana ettei kännykät menneet sekaisin. Saimme kuvat otettua ja jatkoin rauhallisin askelin matkaani eteenpäin. Katselin tulostaulua siinä toivossa, että oma nimeni olisi vilahtanut näytöllä. Ei sitä kuitenkaan näkynyt.

Juostu reitti tallentui UltimateLive sovellukseen

Meinasin jo mennä hakemaan tarjolla olleita eväitä kunnes kiinnitin huomiota takaantani tulevien käsissä oleviin pulloihin. Mistä he ne olivat saaneet ja miksi minä en saanut sellaista. Olin kävellyt tarjoilupöydän ohi kuvauspisteelle kiiruhtaessani. Naiset jakoivat juomia vähän sivummalla kentällä, joten ei ollut ihmekään etten heitä ja heidän tarjoilujaan huomannut. Hätä ei ollut tämän näköinen, koska sain pulloni. Juoma osoittautui myöhemmän tutkinnan jälkeen alkoholittomaksi kuohuviiniksi. Olimme juhlajuomamme ansainneet.

Nyt kelpaa hymyillä

Eväät pääsin hakemaan kaikessa rauhassa eikä kentällä ollut havaittavissa ruuhkaa. Meille jaettiin banaanit, vesipullot, pieni rasia rusinoita, alkoholiton olut, suklainen myslipatukka, Elovenan uutuus jäätelö ja suklaista proteiinijuomaa. Hetken seisoskelin kentällä ja seurailin tilannetta. Ilmakin tuntui lämpimälle täällä tuulelta suojaisassa paikassa. Päätin kuitenkin siirtyä hakemaan varusteitani, ennen kuin tulee kylmä.

Juoksijoille jaetut eväät

Varustesäilytyksellä ei ollut vielä kauheaa ruuhkaa vaan pussini pääsin hakemaan kätevästi. Pussin saatuani kaivoin laukkuni esiin pussista ja päätin hörpätä mukaan pakkaamaani urheilujuomaa. Kohta huomasin ettei tässä enää ollutkaan niin lämmin paikka kuin äsken Sonera Stadiumin kentällä oli. Tuuli oli kuitenkin aika kylmä, joten päätin käydä vaihtamassa vaatteet varusteiden vaihtoon tarkoitetusssa teltassa. Kentän laidalle oli siis tuotu miehille ja naisille omat teltat vaatteiden vaihtoa varten. Tämä oli mielestäni hyvä idea niin välttämättä ei tarvinnut vaatteitaan vaihtaa kaikkien katsoessa. Toisaalta juoksijat ovat jo tainneet tottua vaihtamaan vaateitaan suuremmankin yleisön keskellä, kun usein vaatteiden vaihtoon ei ole erillisiä paikkoja juurikaan ollut.

Pussit olivat kentällä numerojärjestyksessä

Kuivat vaatteet vaihdettuani päätin istahtaa hetkeksi kassini viereen ja katsella muiden touhuja. Join ja päätin maistaa saamaani jäätelöä. Yhtään ei kyllä tehnyt jäätelöä mieli, mutta sain sen kuitenkin syötyä. Mitenkään erityisen hyvälle en voi sen sanoa maistuneen heti juoksun jälkeen. Minusta jäätelön jakaminen eväänä oli vähän outo valinta. Se on syötävä kuitenkin kohtuullisen nopeasti eikä sitä voi säästää esimerkiksi kotimatkalle. Pakkohan se oli syödä, kun en sitä raaskinut heittää pois alkoholittoman oluen tapaan. Olut oli ystävällisesti valmiiksi avattu enkä sitä huomannut, kun käsi ojossä tölkin otin. En ole koskaan ollut mikään oluen ystävä niin en varsinkaan näin juoksun jälkeen rupea sitä juomaan. Yritin tarjota oluttani muutamalle henkilölle tuloksetta, joten heitin sen maistamatta roskiin.

Oli kiva päästä istumaan ja hengähtää hetki ennen uimastadionille siirtymistä. Pakkasin tavarat kassiini ja päätin siirtyä Uimastadionille, jonne pääsisimme ilmaiseksi. Edellisistä kerroista viisastuneena päätin kysyä joutilaan näköisesti kentällä seisovilta järjestyshenkilöiltä suorinta reittiä pesupaikalle. Ystävällisesti he neuvoivat minulle reitin, josta pääsisin rappuset ylös nousemalla kohtuullisen lähelle Uimastadionia. Rappusissa muutamat jo tuskaisesti ähelsivät ylöspäin, mutta itselle rappuset eivät onneksi tuottaneet ongelmaa. Kohta tuttu rakennus jo näkyikin. Olin aikaisemmin kiertänyt jostain todella kaukaa, koske ei se ennen ole näin lähellä ollut. Olin kiitollinen ystävällisistä neuvoista ja hän jopa kehotti ottamaan valokuvan hänen kädessään olleesta lehdestä, jossa oli tapahtuma-alueesta kartta.

Otin valokuvan reitistä Uimastadionille

Uimastadionille päästyäni edessä oleva mies tuskasteli, kun hänellä ei ollut pukuhuoneen kaappeihin vaadittavaa 50 sentin kolikkoa. En tiedä saiko hän sellaisen kassalla olleelta henkilökunnalta vai mikä oli tilanteen lopputulos. Itse pääsin sisään vilauttamalla juoksunumeroa. Toinen kassalla olleista henkilöistä huitoi, että mene vaan ja näytti samalla vetävän yhden viivan vihkoonsa. Ilmeisesti piti kirjaa moniko oli tullut pesulle niin osaavat sitten laskuttaa oikean summan Helsinki City Runin järjestäjiltä.

Laitoin varusteet kaappiini ja menin pesulle. Saunassa istuskelin hyvän tovin rentoutumassa ja urheilujuomaa lipittämässä. Peseydyttyäni menin takaisin pukuhuoneeseen, jonne oli tullut lisää ihmisiä. Katseeni kiinnittyi vastapäisellä kaapilla olevaan naiseen. Hän riisui vaatteitaan ja viimeisenä otti oikean käden pois kantositeestä. Hetken katselin touhua ja ajattelin, että aika sitkeä nainen on. Jotain sanoinkin hänelle asiasta, johon hän totesi ettei voinut olla lähtemättä ja pientä hulluutta tämä juoksu vaatii. Hattua nostin hänen suoritukselleen, että oli lähtenyt juoksemaan käsi kantositeessä puolimaratonia. Tosin en tiedä kuinka järkevää se oli ja kuinka paljon lääkäri sitä olisi suositellut.

Vaatteet päälle saatuani lähdin kävelemään Kisahallia kohti, jonne oli tarkoitus mennä syömään Ravintola Hookiin. Ihan heti en päässyt yhteisymmärrykseen tarjoilijan kanssa, mutta sain viimenään pöydän ja pääsin tilaamaan ruokaa. Kauhea nälkä minulla ei ollut, joten päätin tilata salaatin kasvispihveillä. En olisi voinut ajatellakaan mitään rasvaista hampurilaista ranskalaisilla, joita muut näyttivät syövän. Pettymyksekseni kasvispihvi oli haalea ja lähes kylmä. En kuitenkaan viitsinyt tehdä tästä valitusta, koska nyt tarvitsin jo ruokaa enkä olisi jaksanut odottaa uutta annosta. Kovin hyvää arvosanaa tämä paikka ei minulta saanut. Vessan ovikin oli kammettu auki ja ovessa oli iso lappu ettei ovea saisi laittaa kiinni, koska muuten se menisi lukkoon. No sain kuitenkin ruokaa mikä oli pääasia.

Salaattiannos kasvispihveillä

Yleensä bussini menevät Kisahallin ohi, mutta onneksi katsoin aikataulua ja huomasin harmikseni ettei juuri tämä bussi tullutkaan siitä ohi. Jouduin kävelemään Kamppiin, josta bussini lähtevät. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin heittää kassi olalle ja laitettava tossua toisen eteen. Ehdin onneksi bussiini, joka kierteli lähsisataman kautta länsiväylää pitkin kohti Turkua. Olin kotona vasta puoli kahdentoista aikaan, joten pitkä ja rankka päivä tästä kieltämättä tuli. Heitin hikiset vaatteet kassistani kuivumaan ja kävin nukkumaan. Harmikseni heräsin viiden maissa uneen, jossa myöhästyin bussista. Olin mukamas menossa jo töihin, mutta onneksi tänään oli vasta sunnuntai eikä minun tarvinnut lähteä minnekään. Loikoilin sängyssä yrittäen nukahtaa uudestaan. Uni ei kuitenkaan enää tullut. Vähän ennen kahdeksaa päätin nousta tekemään aamupalaa itselleni. Maha jo kurni siihen malliin, että ruokaa oli saatava. Pääsin sängystä kohtuullisen hyvin ylös vaikka hieman lihakset olivat kipeät.

HCR 2017 mitalli

Aamupalan söin kaikessa rauhassa ja laitoin juoksuvaatteeni pesuun. Istuskelin tietokoneella netissä surffaten ja musiikkia kuunnellen. Oli tulossa nätti päivä, joten päätin lähteä ulos. Kisapäivän jälkeen on hyvä tehdä palauttava rauhallinen lenkki niin lihakset eivät menekään totaalisen jumiin. Lähdin rauhalliselle kävelylenkille. Kohta huomasin tien varressa olevan kyltin, että täällä olisi perinnepäivät. Päätin poiketa siellä, koska nyt ei tarvinnut lenkkeillä aikaa vastaan. Kävely ei tuntunut mitenkään ylivoimaisen vaikealle eikä minnekään sattunut. Ihan normaalisti pystyin kävelemään eli olin osannut eilen ottaa tarpeeksi rauhallisesti. Olin ajatellut olevani aivan jumissa puolimaratonin juostuani, koska en ollut pariin viimeiseen kuukauteen treenannut ollenkaan flunssan takia. Vimeksi olin juossut talvella ja silloinkin juoksulenkit oli hyvin harvassa. Keskityin talvella käymään erilaisissa tanssitapahtumissa. Ehkä kuntoni ei ollutkaan kadonnut minnekään pitkän treenitauon takia ja jaksoin juosta koko matkan tanssikunnolla. En edes tullut kipeäksi kisan jälkeen, joten kaikki meni oikein hyvin.


Kotiin päästyäni söin ja päätin purkaa kassini, jota en enää myöhään yöllä jaksanut purkaa. Katselin mitä saimmekaan juoksutapahtumasta mukaamme. Erityisesti olin kiinnostunut pienestä pahvisesta rasiasta, jonka sain juoksureitin varrella olleelta juomapisteeltä. Ajattelin rasiassa olevan jotain syötävää, laastari tms. Yritin juostessa tihrustaa mitä paketissa olisi. En kuitenkaan nähnyt mainintaa asiasta, joten laitoin rasian juoksuvyöni taskuun. En viitsinyt alkaa avaamaan pakettia juostessa. Paketin avattuani hämmästys oli suuri sillä paketissa olikin kondomi. Miksi olin saanut juoksukisan aikana kondomin? Eikö meille olisi voitu jakaa jotain muuta hyödyllisempää? En olisi halunnut kantaa mitään turhaa mukanani juostessa. Tosin ei tämä pieni paketti mitään haitannut, koska vyössäni oli onneksi erillinen tasku pieniä tavaroita varten. Nyt minulla ei ollut taskussa nenäliinoja lukuunottamatta muita tavaroita.

Erikoinen valinta jaettavaksi juoksureitin varrella

Olin ehtinyt ihmettelemään asiaa itsekseni, kunnes päätin mainita asiasta keskustelupalstoilla. Ei mennyt kauaakaan niin yksi järjestäjistä tarttui asiaan. Hänen mukaansa näitä ei ollut tarkoitus jakaa järjestäjän toimesta juoksijoille vaan ilmeisesti jotkut ravintola-alan opiskelijat olivat näitä tulleet jakamaan meille. Ehkä eivät olleet osanneet ajatella asiaa aivan loppuun asti. Mitä ihmettä me näillä teimme tässä tilanteessa. Opiskelijatapahtumissa nämä olisi kohdanneet oikean kohderyhmän. Olikohan tämä joku vitsi vai mikä tässä oli ajatuksena?

Tämä valkuviikko on mennyt rennosti kävellen ja voimia keräten tulevaan viikonloppuun. Minun olisi tarkoitus seuraavaksi lähteä juoksemaan Naisten Kympille, joka järjestetään Helsingissä ensi sunnuntaina. Nyt vaan rentoja lenkkejä, hyvää ruokaa ja lepoa.

Kohta mennään taas....