Tärkein juoksuun liittyvä muistoni

Kun hurahdin juoksuun... 

Huhtikuun kirjoistushaasteeksi saimme tärkeimmän juoksuun liittyvän muiston.  Vastausta tähän ei tarvinnut kauaa miettiä vaan se oli jo selvää vaikka tietysti juoksuun liittyviä muistoja on laidasta laitaan paljonkin. On hauskoja, mieluisia, ihania, mukavia, tavallisia, kauheita ja pelottaviakin. Mutta nyt lisää tästä kivasta ikimuistoisesta kokemuksestani. 

Olen aina ollut innokas osallistumaan kaikenlaisiin arvontoihin. Täyttelen kuponkejä kaupoissa, netissä, messuilla ja missä vain ilmaisia arvontoja tulee vastaan. Harmemmin edes kunnolla katson mitä juuri siitä arvonnasta voi voittaa tai ainakaan en ajattele sitä voittavani. Oli vuosi 2013, kun yhtenä keväisenä päivänä sain sähköpostiviestin, että onneksi olkoon olet voittanut osallistumisoikeuden Helsinki City Runiin. Onneksi istuin tukevasti penkillä, etten pyllähtänyt lattialle. Viestissä pyydettiin ilmoittamaan viikon sisällä meinaanko ottaa palkinnon vastaan ja lähteä juoksemaan puolimaratonia. Tähän kysymykseen en osannut heti vastata, koska ikinä aikaisemmin en ollut puolimaratonia juossut saati osallistunut mihinkään pienempiinkään juoksutapahtumiin. Ajatus myöntävästä vastauksesta ja juoksemaan lähtemisestä kieltämättä hirvitti. Sillä viikolla en paljoa muita juttuja miettinytkään kuin Helsinki City Runia. Lopulta tulin siihen tulokseen, että on se lähdettävä yrittämään miten naisen käy, kun ilmaiseksi pääsee. Ajattelin, että kävelen vaikka välillä ellen jaksa juosta koko matkaa. Ehkä kävelyn ja juoksun sekoituksella pääsisin kuitenkin maaliin asti.

Ensimmäinen ongelma oli tavoiteajan keksiminen, joka vastausviestissä pyydettiin ilmoittamaan henkilötietojen lisäksi. Minulla ei ollut mitään ajatustakaan mikä tavoiteaikani voisi olla. Olen treenannut aktiivisesti ehkä reilut 15 vuotta. Käynyt erilaisissa jumpissa, tanssitunneilla ja lenkeillä, mutta ikinä urheilu ei ole minulle ollut tavoitteellista tai ajan perässä juoksemista. Ikinä lenkille lähtiessä en muistanut katsoa kelloa tai palatessani en enää muistanut paljonko se oli, kun olin lähtenyt. Lenkkeilin fiiliksen mukaan ja itseäni kuunnellen.

Hermoilin ja yritin miettiä ehdinkö heittää lenkkiä kolmessa tunnissa, joka oli järjestäjän taholta asetettu maksimiajaksi. Viimenään päätin, että saattaisin pystyä juoksemaan lenkin 2 tuntiin ja 40 minuuttiin. Muiden vihjeiden perusteella päätin ilmoittaa tavoiteajakseni 2:20, koska monet neuvoivat asettamaan tavoiteajan vähän paremmaksi mitä kuvitteli juoksevansa. Päätin siis ilmoittaa heille sellaisen ajan tavoiteajakseni jota en ikinä kuvitellut juoksevani. Olin siis lähdössä juoksemaan ensimmäistä puolimaratoniani, koska enhän voinut luopua palkinnostani. Minä lähden juoksemaan, kun kerran olin osallistunut arvontaan ja voittanut osallistumisoikeuden.

Oli huhtikuu ja Helsinki City Run järjestetään toukokuun alussa, joten minulla oli jotakuinkin kuukausi aikaa treenata puolimaratonille. Luojalle kiitos, että minä olin aikaisemminkin liikkunut. Muuten olisi kyllä jäänyt juoksematta tuo reilu 21 kilometriä. Ehdin tässä välissä käydä muutaman kerran lenkillä viikonloppuna ja huomasin jaksavani juosta yllättävän hyvin ja asettamani aikatavoitekaan ei tuntunut enää niin kamalalle.

Kyseisen vuoden huhtikuu meni huomaamatta ja pian oli jo toukokuu sekä tapahtumapäivä käsillä.
Olin jännittynyt, mutta toisaalta hyvillä mielin lähdössä juoksemaan. Oli kiva päästä johonkin tapahtumaan missä olisi muitakin juoksemassa. Muuten lenkkeilen aina yksin tai korkeintaan isäni koiran kanssa niinä kertoina, kun olen käymässä vanhempieni luona.

Katsoin paria päivää aiemmin kisavaatteeni valmiiksi, ettei niiden kanssa tarvitsisi enää stressata. Tosin niitäkin mietin pitkään, että mitkä vaatteet päällä voin lähteä sinne juoksemaan. Toukokuun alussa ei kuitenkaan ollut vielä kovin lämmintä. Luin erinäisiltä palstoilta tästäkin aiheesta juoksijoiden mielipiteitä. Päädyin kuitenkin juoksemaan kisapaita ja caprit päällä, joka oli oikein hyvä vaihtoehto.

Ennen lähtöä

Tapahtumapäivänä matkustin bussilla Helsinkiin ja kisapaikalle pääsinkin kätevästi, koska bussipysäkkini oli aivan kisahallin vieressä. Olin paikalla jo reilusti etuajassa, koska en uskaltanut mennä kovin viimetipassa. Minulla ei ollut mitään hajua miten kauan valmistautuminen veisi aikaa tällaisessa mahdottoman suuressa massatapahtumassa. Olin hakenut edellisenä iltana kisapaidan kisaexpolta etukäteen, joten sitä ei tarvinnut stressata enään. Söin eväitä kalliolla ja katselin muiden touhuja ja mietin mitä edessä mahtaakaan olla. Jännitti, mutta olo oli hyvä. Päivä oli aurinkoinen ja muistaakseni oli luvattu 13 astetta lämmintä.

Viimenään vein tavarat säilytykseen ja siirryimme lähtöalueelle. Lähtöni oli aika loppupäässä, koska tavoiteajan olin ilmoittanut myös kohtuullisen hitaaksi. Perhoset lentelivät mahassa, kun seison siellä ihmisten keskellä odottamassa pamahdusta, koska pääsisimme matkaan. Vihdoin pääsimme matkaan ja heti alkuun lähdin kaikkien neuvojen vastaisesti juoksemaan minkä pienistä jaloistani pääsin. Ei mennyt montaakaan kilometriä niin sain edellisen ryhmän kiinni ja alkoi ihmismassassa pujottelu. Näin jälkeenpäin voin sanoa, että ilmoittauduin täysin väärään ryhmään ja koko matka oli pientareilla pomppimista sekä pujottelua muisen seassa.

Juoksu meni yllättävän hyvin. Ehkä juuri siksi, etten osannut odottaa mitä oli vielä edessä. Sain kannustajista virtaa ja en huomannut kilometrien taittumista ja väsymistäni, kun piti keskittyä eteenpäin pääsemiseen siinä hirveässä ihmismassassa. Ei ollut nimittäin mikään helppo puuha suikkia muiden välissä yrittäen päästä ohi huomattavasti hitaammista. Ylimääräistä energiaakin tähän pujotteluun varmasti meni verrattuna siihe, että olisi saanut juosta tasaista vauhtia suoraan ilman ylimääräisiä väistelyitä.

Siellä isojen miesten välissä koitan pujotella eteenpäin maalin häämöttäessä taustalla.

Yllätyin huomatessani, että reitin varressa oli kyltti 19 km. Ei siis ollut enää montaa kilometriä maaliin ja puhtia olisi ollut vielä. Koitin kiristää vauhtia, minkä pääsin muiden seassa puikkelehtimaan.  Helppoa se ei vieläkään ollut vaikka hieman jo oli enemmän tilaa juosta. Maalisuoralla läpsyt kannustamassa olleille lapsille ja spurtaten maalia kohti. Valokuvaajallekin koirin vielä hymyillä samalla, kun koitin kiriä kohti maalia. Oli mahtava fiilis maaliviivan ylitettyä ja varsinkin mitallin käteeni saatuani. Olin niin innoissani, etten edes hoksannut ottaa mitallia pois muovipussista, jonne se oli laitettu.

Maalissa!

Menin istumaan nurmikolle ja hetken päästä huomasin nimeni sekä juoksemani ajan isolla näytöllä. En meinannut uskoa silmiäni, koska juoksemani aika oli puoli tuntia parempi mitä olin tavoiteajakseni ilmoittanut ja lähemmäs tunnin parempi mitä kuvittelin pystyväni juoksemaan. Yllätyin itsekin, kun pystyin juoksemaan koko matkan kertaakaan kävelemättä ja olokin oli vielä hyvä. Olisin voinut jopa juosta hieman pidemmällekin, koska en päässyt juoksemaan ihan täysiä koko matkan aikana ruuhkan takia.

Mä tein sen!

 

Tämän tapahtuman muistan varmasti aina ja tämä on innostanut minut ilmoittautumaan tämänkin jälkeen omasta tahdostani erinäisiin tapahtumiin. Heti kesäkuun lopussa juoksin Turussa Paavo Nurmi Maratonin puolikkaan, jossa paransin pari kuukautta sitten juoksemaani aikaa jopa kymmenellä minuutilla. Tämä johtui täysin siitä, että osasin ryhmittäytyä oikeaan kohtaan lähdössä jolloin minulla ei mennyt turhaan aikaa ja energiaa muiden välissä puikkelehtimiseen. Sain keskittyä omaan juoksuuni ja maisemien ihailuun.

Oli oikeasti hyvä, että voitin HCR osallistumisen, koska luulen etten olisi ikinä uskaltanut mennä minnekään  juoksutapahtumaan. Tykkäsin juosta porukassa ja nyt olen osallistunut siitä lähtien ehkä viiteen erilaiseen tapahtumaan vuodessa. Osa on ollut lyhyempiä hupijuoksuja tai kevätkirmailuja, kun taas jotkut puolimaratoneja. Kokonaista maratonia en vielä ole uskaltanut lähteä juoksemaan vaikka monet ovat yrittäneet minua saada sinne osallistumaan. Jotenkin hirvittää se ajatus. Pitäisi enemmän treenata juoksua eikä käydä tansseissa ja jumpissa niin paljoa. No ehkä vielä jonain päivänä löydän itseni lähtöviivalla seisomassa.

Katsotaan miten minun tänä vuonna käy sillä nyt olen menossa juoksemaan kyseistä Helsinki City Runia parin viikon päästä. Tämä olisi toinen kerta tässä kyseisessä tapahtumassa, koska viime vuonna se jäi väliin sairastelujen takia. Pidetään peukkuja pystyssä, että nyt pääsen lähtöviivalle ja varsinkin maaliin asti. Treenaaminen on kyllä ollut hyvin vähäistä, mutta on sitä ennenkin menty kisoihin lähes kylmiltään tanssikunnolla juosten.

Hauskaa Vappua sinulle!