sunnuntai 19. elokuuta 2018

Paavo Nurmi Marathon





Tällä kertaa en jaksanut stressata tämän tapahtuman takia. Luin osallistujan oppaan läpi, suunnittelin päivän aikataulun ja katsoin sopivan bussivuoron. Huomasin ilokseni, että pääsemme Samppalinnan maauimalaan ilmaiseksi juoksun jälkeen. Tarvitsin siis mukaani bikinit, pyyhkeen ja muut peseytymisvälineet mitkä onkin jo valmiina pienessä pussukassa ettei niitä tarvitse joka kerta pakata uudestaan. Pakkasin tarvittavat juoksuvaatteet vasta edellisenä iltana kassiin. Huolestuneena seurasin Turun säätiedotusta, joka lupasi lauantaille sadetta.

Sateen jälkeen tulee hyvä juoksusää. Toivottavasti emme kastu.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä heräsin vähän ennen kuutta. Hieman taisi jännittää, kun en enää nukahtanut uudestaan. Seitsemän jälkeen alkoi satamaan vettä ihan kaatamalla, joten etsin puhelimen käteeni ja tarkistin säätiedotuksen. Sateen piti loppua ennen tapahtuman alkua. Pyörin hetken sängyssä levottomasti, jonka jälkeen päätin nousta ylös. Pukeutua, syödä ja tarkistaa vielä, että kaikki tarvittava on mukana kassissa. Lisäsin kassiini sateenvarjon ja etsin pitkät housut ja pitkähihaisen paidan. Ulkona näytti viileälle enkä voisi lähteä liikenteeseen toppi ja sortsit päälläni. Vaihtokengät laitoin jalkaani ja lenkkarit kassiin ettei lenkkarit olisi aivan märät jo ennen lähtöä.

Lähdin kävelemään bussipysäkille mukamas ajoissa. Pysäkille saavuttuani bussi jo näkyikin puiden takaa. Yllätyksekseni bussi oli kerrankin ajoissa ja oli hyvä etten myöhästynyt. Joku muukin vielä kiirehti perässäni. Tähän ei olla selvästikään totuttu, mutta hyvä näin. Turkuun saavuimme aikataulun mukaisesti ja jäin pois kyydistä Tuomiokirkon pysäkillä, josta on lyhyin matka tapahtumapaikalle.

Jalkakäytäville oli jo pystytetty aitoja ja nauhoja merkiksi juoksureitistämme, joka tulisi Tuomiokirkolle asti. Nyt kadut eivät olleet täynnä markkinakojuja kuten aikaisempina vuosina. Ennen Paavo Nurmi Marathon ja Keskiaikaiset markkinat ovat sattuneet samalle viikonlopulle, mutta nyt juoksutapahtumamme ajankohtaa oli siirretty yli kuukaudella eteenpäin. Juoksutapahtuman ajankohdan muutoksesta tuli jo alkutalvesta kirje kaikille, jotka olivat jo tapahtumaan ilmoittautuneet. Saimme vaihtoehdoiksi tyytyä kohtaloon, rahat takaisin tai vaihtaa osallistumisen johonkin muuhun Juoksuaika-tapahtumaan. Olin harmissani muutoksesta, mutta annoin asian olla. Olin tykännyt juhannuksen jälkeisestä juoksutapahtumasta, mutta nyt tämä siirtyikin elokuun puolenvälin jälkeiselle viikonlopulle. Järjestäjän mielestä muutoksen myötä elokuun loppu sopisi paremmin suomalaisten ja kansainvälisten osallistujien kalentereihin.

Ilma oli kohtuullisen viileä aamuyön sateen jälkeen. Turussakin oli tiet vielä hieman märkiä, mutta onneksi enää ei satanut. Tapahtumapaikalle tultuani rakennuspuuhat olivat vielä kesken. Miehet pystyttivät lähtökaarta, naiset valmistelivat juomapistettä ja kuka teki mitäkin. En kuitenkaan ollut ensimmäisten joukossa paikanpäällä vaan oli paikalle saapunut jo muitakin juoksijoita.  Tapahtumapaikka oli siirtynyt viereisestä rakennuksesta teatterin tiloihin ja laukkujen säilytys oli teatterin takana eikä stadionin rappusilla kuten edellisinä vuosina on ollut.  Nyt laukut eivät enää olisi suojassa sateelta vaan taivasalla. Infokirjeen mukaan järjestäjältä saisi muovipusseja tarvittaessa. Itse olin ottanut isomman muovipussin laukkuuni mukaan, koska minun urheilukassini ei olisi normaaliin muovipussiin mahtunut.

Teatterin eteisessä oli muutamia esittelijöitä mainostamassa ensi vuoden tapahtumia. Joku yritti houkutella minua fustratunnille 20 euron hintaan. En kuitenkaan tähän tarjoukseen ajatellut tarttua. Fustra ei oikein ollut minun juttuni, kun kerran aikaisemmin olen ollut kokeilemassa kyseistä tuntia. Viereisestä kojusta nappasin mukaani lapun missä oli alennuskoodi ensi vuoden Helsinki Running dayn tapahtumiin. Yläkerrasta sai osallistujamateriaalit eli kilpailunumeron hakaneuloineen. Jonoa ei onneksi ollut vaan sain kävellä suoraan tiskille ja pyytää omalla juoksunumerollani oman kirjekuoreni. Yläkerrassa oli myös Stockmannin kisakauppa. Kokeilin muutamia kenkiä, mutta oikeita kokoja ei enää ollut jäljellä. Myös Suunnon kellojen esittelijä sanoi myytävien kellojen menneen jo eilen eikä hänellä ollut enää kuin yhtä mallia. Vaatteita näytti olevan vielä sekalainen seurakunta, mutta mitään en löytänyt tällä kertaa. Stockmannin hinnat ovat alkujaankin korkeita ja vaatteiden hinnat olivat minusta vieläkin aika kovia vaikka monista tuotteista juoksijat olisivat saaneet jopa -40 % alennusta.

Testasin tällaisia kenkiä. Ihan uusi tuttavuus minulle.

Paitoja jaettiin eteisessä. Ensin oli miesten paidat ja sitten naisten. Myöskään tässä pisteellä ei ollut tähän aikaan pahempaa ruuhkaa. Muutama muu juoksija oli valitsemassa omia paitojaan. Paidakseni valitsin xs- koon vaikka paitoja jakanut nainen sanoi paitojen olevan aika pientä kokoa. Epäröin hieman, että pitäisikö minun sittenkin ottaa s-koko. Sain luvan kokeilla paitaa ja totesin pienimmän paidan olevan minulle hyvä.

Jännittää


Seuraavana suuntasin vessaan, joka olikin aika tilava eikä jonoa ollut. Jotkut vaihtoivat vaatteitaan täällä vaikka varsinaiset pukuhuoneet olisivat olleet stadionilla vanhaan tuttuun tapaan. Sinne olisi kuitenkin hieman matkaa ja tässä oli ihan hyvä vaihtaa vaatteita. Jäin itsekin vaihtamaan paitani ja laittamaan juoksulenkkarit jalkaan. Päätin juosta tapahtumapaita päällä, koska paita oli kivan värinen ja ihan kohtuullisen hyvä päällä.

Täytin numerolapun taakse omat henkilötietoni ja laitoin lapun kiinni paitaan. Nyt lähdin etsimään missä Kestävyyttä pintakaasulla 24/7 -juoksijat ovat. Viimenään löysin heidät ja olin heidän kanssaan noin vartin. Tämän jälkeen piti lähteä etsimään tavarasäilytystä, jossa olikin harmikseni pitkät jonot. Tässä meni tovi jos toinenkin ennen kuin sain kassini säilytykseen. Ennen tavarasäilytyksessä ei ole ollut tälläisiä jonoja, mutta toivottavasti järjestäjä ottaa tästä opikseen. Tietysti se oli hyvää ettei nyt tarvinnut kävellä Paavo Nurmi stadionille asti viemään tavaroita, koska tavarasäilytys oli teatterin takana olevalla parkkipaikalla. Viimenään sain kynän ja tarralapun mihin jokainen merkitsi oman juoksunumeronsa. Kassin sai itse heittää aidan yli, josta ne järjestettiin oikeille paikoille myöhemmin. Varmasti järjestäjäkin huomasi että jonot venyvät liian pitkiksi. Alkuverryttely oli jo alkanut ja nyt minun piti ehtiä vielä vessaankin. Bajamajoihin oli myös pitkät jonot ja tämän takia myöhästyin kokonaan alkulämpästä. Minun täytyi mennä ryhmittymään lähtöön. Tällä kertaa olikin kaksi kaistaa, joista teatterin puoleiselle kaistalle opastettiin puolikkaan juoksijat ja joen puoleiselle kokonaisen maratonin juoksijat. Ryhmittäydyin teatterin puolelle, koska olin ilmoittautunut puolimaratonille.

Nyt esiteltiin jänikset, jotka tulivat Vauhtisammakon juoksukoulusta. Mietin ryhmittäydynkö 1.45. vai 1.50. jäniksen luokse. Nopeampia jäniksiä ei tällä kertaa ollutkaan. Jotkut pomppivat aitojen ylitse päästäkseen lähtöalueelle. Ehkä hekin olivat jääneet liian pitkäksi aikaa vessajonoon tai tavarasäilytyksen pitkiin ja hitaisiin jonoihin. Kello alkoi lähestyä kahtatoista, jolloin lähtömme tapahtuisi. Tein itsekseni muutamia venytyksiä, koska viralliseen alkulämmittelyyn en ehtinyt yllättävän pitkien jonojen takia.

Viimenään pyssy pamahti lähdön merkiksi ja säntäsimme matkaan. Reitti lähti teatterilta tuomiokirkon sillalle asti, jossa teimme u-käännöksen ja jatkoimme matkaamme joen toista puolta kohti satamaa. Ihmisiä oli kerääntynyt katsomaan lähtöämme, joka oli kiva juttu. Jotkut tuntuivat kauhistelevan meidän menoa ja toiset kannustivat iloisesti. Satamassa oleva juomapiste oli hieman sekava, koska juomia oli kahdella puolella. Varsinkin vasemmalla ollut pöytä oli sijoitettu oudosti ja järjestäjät joutuivat ohjaamaan juoksijoita takaisin oikealle reitille. Ehkä tämä vasemman puoleinen pöytä olisi pitänyt ottaa pois käytöstä menomatkalla tai laittaa enemmän keiloja ja nauhoja oikean juoksulinjan merkitsemiseksi. Siellä se juomapisteen nainen juoksi milloin kenenkin juoksijan perässä yrittäen huitoa oikealle reitille.


Reitti kulki Aurajoen rantoja pitkin

Sillan ylitys ja matkamme jatkui Ruissaloa kohti. Juoksimme autotiellä, josta toinen kaista oli varattu juoksijoille ja toinen autoilijoille. Tälle osuudelle sattui muutama pitkä ja loiva nousu. Matka taittui hyvin eikä jaksamisen kanssa ollut ongelmia. Juoksin omaa juoksuani. En lähtenyt minkään jäniksen perään juoksemaan, koska tämä ei ole minulle oikein sopinut. Jatkuvasti saa pelätä ettei joku huitaise kyynärpäällä suoraan naamaani tai sitten askelia joutuu sovittamaan muiden menoon. Pitää varoa ettei tallo muiden varpaille tai tule itse jäädyksi muiden alle. Helpompi juosta omaa tahtia kuin kauheassa sumpussa.

Kohta pellon toisella puolella näkyi, kun juoksijoiden kärkipää meni jo maalia kohti. Reitti kääntyi takaisin kaupungin suuntaan. Huomaan pellolla hurjaa vauhtia poukkoilevan kauriin. Se tuli suoraan minua kohti ja yritti päästä juoksijoiden välistä takaisin metsään. Ressukka oli ihan paniikissa eikä löytänyt sopivaa väliä mistä olisi päässyt pois pellolta. Varmasti oli ahdistava tilanne, kun kaikkialta ympäriltä kuuluu juoksijoiden tasainen töminä. Juoksijoita meni kuitenkin tasaisena letkana parin metrin välein. Pysähdyin ja yritin antaa kauriille tilaa, että se olisi päässyt pois välistämme. Pelkäsin jo, että kohta kauris syöksyy päällemme ja jään kauriin jalkoihin juostessani. Olisihan tämä ollut koominen tilanne. Pääsin kuitenkin etenemään ja kauris jäi sinne pellolle poukkoilemaan. Toivottavasti se löysi sopivan raon mistä olisi mahtunut menemään rauhallisemmalle seudulle. Eipä ole tällaistakaan tilannetta tullut ennen vastaan. Tuskin ikinä tulen näkemään niin läheltä elävää metsän eläintä. Matkaa välissämme ei ollut kuin muutama metri.

Nyt jalkakäytävä meni metsän läpi, joka on minusta kiva osuus reitistä. Pian asfaltti muuttui hiekkatieksi ja tuli juomapiste. Otin tapani mukaan mukillisen urheilujuomaa, jonka join kävellessäni. Sitten taas takaisin juoksuvauhtiin ja matka jatkui rantoja pitkin keskustaa kohti. Vieläkään juoksu ei tuntunut yhtään pahalle vaikka olimme jo ylittänyt yli puolen välin. Joku oli tehnyt juoksijoita varten pienen suihkun, mutta vesi tuntui katoavan tuulen mukana taivaan tuuliin eikä siitä montaa tippaa iholleni osunut. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, mutta tuuli vilvoitti kivasti eikä sää tuntunut liian kuumalle. Tietysti juostessa tuli hiki, mutta on sitä kuumemmallakin ilmalla juostu. Nyt oli ihan hyvä juoksusää. Muutamia vesilätäkköjä oli vieläkin reitillämme joita yritin väistellä mahdollisuuksien mukaan.

Ruissalon silta häämötti edessä ja samat kannustajat olivat koirineen sillan edustalla mitkä olivat menomatkallakin. Sitkeästi he siinä jaksoivat seisoa ja kannustaa meitä. Joku vanhempi mies tulee sillalla vastaan juoksijoiden reitillä ja on vasta menossa Ruissalon suuntaan. Näytti hänellä juoksunumero olevan rinnassa, joten kyllä hän juoksukisassa on mukana. Mietin miten siinä on sitkeä papparainen vaikka varmasti hän olisi viimeisten joukossa. Hän eteni varman oloisesti hitaan hölkän tahtiin.

Sillan jälkeen satama-alueelle tultaessa oli juomapiste mistä sai vettä, urheilujuomaa, rusinoita ja suolakurkkuja. Minusta ruoka ei kuulu lenkille ja päätin tyytyä pelkkään urheilujuomaan. Heti lenkin jälkeenkään ei tee mieli syödä mitään saati sitten lenkillä. Hyvä tietysti, että näitä oli tarjolla ja varsinkin maratonarit voivat ilahtua näistä tarjoiluista. Itse pärjään kyllä maaliin asti syömättä mitään. Satama-alueella haisi pahalle ja yritin olla haistelematta ja ajattelematta asiaa sen enempää.

Reitti meni Turun linnan ohi ja Suomen Joutsenkin sattui reitillemme. Nyt reitti meni Aurajoen rantaa pitkin tuomiokirkolle asti. Muutamia kymmenen kilometrin juoksijoita tuli selkä edellä vastaan. He olivat lähteneet 20 minuuttia meidän lähtömme jälkeen eli kärkipään juoksijoiden pitäisi olla jo maalissa. Hitaimmat olivat vielä meidän seassamme juoksemassa maalia kohti. Kahviloiden ja ravintoloiden terasseilla oli ihmisiä kannustamassa meitä viimeisien kilometrien matkallamme. Oli kivaa juosta joen rantaa pitkin. Tykkään siitä tunnelmasta, joka Turussa on. Jalkani jaksoivat vielä hyvin ja juoksu tuntui kevyehkölle. Ajattelin kuitenkin, että aikani ei tule olemaan mikään kovin hyvä. Kuulen juoksevan pariskunnan juttelevan keskenään mahdollisesta ajasta jolloin saapuvat maaliin. He puhuivat että heidän aikansa tulee olemaan ainakin 1.59. Olen vähän pettynyt ja mietin olenko todella juossut niin hiljaa. Jatkan matkaani heidän ohitseen. Käännyn Tuomiokirkkosillalle ja sitten kurvaan  joen toista puolta takaisin teatterille. Nyt maaliin ei olisi enää pitkä matka. Yritän kiristää tahtiani ettei aikani painuisi yli kahden tunnin. Sitten olisin ihan pettynyt itseeni. Juoksu tuntui kuitenkin kohtuullisen kevyelle ja voimia tuntui riittävän. Ohittelin muita ja kiiruhdin maalia kohti. Kuulutukset alkoivat kantautua korviini, ihmiset kannustivat, joten laitoin töppöstä toisen eteen.

Hetken kuluttua maali alkoi näkymään ja kiihdytin vauhtiani entisestään. Aina pitää ottaa pieni loppukiri itsensä kanssa ja yrittää vielä päästä muutamasta juoksijasta ohi ennen maaliviivan ylittämistä.  Kädet ylös ja maaliviivan ylitys. Mietin näinkö oikein mitä maalialueella oleva kello näytti ajakseni. Kellon mukaan aikaa oli mennyt 1.48 ja jotain. Eikö aikaisemman pariskunnan puheet pitäneetkään paikkaansa vai olinko kuullut väärin. Väliäkö sillä, mutta nyt olin aikaani tyytyväinen. Kaivoin vielä puhelimen juoksuvyöstäni ja pysäytin Sports Trackerin. Kyllä se tosiaan paikkaansa piti. Olin juossut puolimaratonin aikaan 1.48.51 ja sijoitukseni oli naisten yleisessä sarjassa 23. Nyt olin ihan tyytyväinen aikaani vaikka ei tämä nopein juoksu ollutkaan. Olemattomilla treeneillä ja ilman repimistä tämä oli ihan hyvä aika itselleni. Toivottavasti pääsen tässä syksyn tullen takaisin lenkkipoluille niin ensi vuodelta voi odottaa parempia aikoja.


Mitali kaulassa jonottamassa eväskassia.

Heti maalin jälkeen oli juomapiste mistä join muutaman mukillisen urheilujuomaa, jonka jälkeen lähdin kävelemään eteenpäin. Sain mitalin kaulaani nuorelta pojalta. Hän onnitteli minua ja kiitin häntä onnitteluista. Metalliset aidat johdattivat minut eteenpäin ja vastaan tuli eväsjono. Hetken jonotettuani sain muovipussin, jonne voisin eväät kerätä. Pidin pussia auki ja annoin muiden täyttää pussini. Sain mm. banaanin, juomaa, tomaatteja, palasen kurkusta, erilaisia juomia ja patukoita. Eväskassimme näytti runsaalle, kuten tässä tapahtumassa on aina ollut. Kivaa saada hyvät eväät niin ei tarvitse heti lähteä etsimään ruokapaikkaa. Voi rauhassa fiilistellä tapahtuma-alueella ja seurata muiden maaliintuloa. Seurasin mm. miten maratonareiden ensimmäinen juoksija saapui maaliin kovien hurrausten saattelemana.


Tämä oli minun viides puolimaraton Paavo Nurmi Marathonilla

Lähdin hakemaan kassiani säilytyksestä. Laukkujen hakeminen vaikutti vähän sekavalle eikä kunnollisia jonoja ollut missään. Kaikki oli levittäytynyt aidan ympärille huudellen missä kenenkin kassi oli. Laukkujen hakemisessa ei mennyt niin kauaa kuin viemisessä, mutta ehdottomasti järjestäjällä on parantamisen varaa tässä heille uudessa tavassa säilyttää laukkuja. Samanlainen systeemi on ollut Helsingin suurissa juoksutapahtumissa käytössä ja minusta siellä järjestely on toiminut ihan hyvin. Selvästi nyt olisi tarvittu selkeät jonot ja enemmän porukkaa aitauksen sisäpuolelle viemään ja hakemaan laukkuja.

Oman laukun saatuani nousin mäen ylös kohti Samppalinnan maauimalaa minne pääsimme ilmaiseksi. Olisimme saaneet ottaa mukaamme myös yhden seuralaisen, mutta ei minulla sellaista ollut. Saimme pukukaappien avaimet jo uimalan ulkopuolella mikä oli hyvä systeemi. Ei tarvinnut jonottaa kassalla vaan pääsimme kävelemään suoraan porteista sisään. Pukuhuoneessa oli aikamoinen vilinä. Löysin kuitenkin sopivan ison kaapin minne sain jättimäisen kassini ja muut tavarat mahtumaan. Pieneen lokeroon ne ei olisi mahtuneetkaan. Myös suihkuihin joutui jonottamaan, koska naisia oli aika paljon ja lisää tuli jatkuvasti.

Päätin mennä ulos, mutta en ajatellut mennä uimaan. Menin syömään saamiani eväitä, nauttimaan aurinkoisesta päivästä ja kivasta päivästä. Ilma tuntuikin yllättävän viileälle, joten söin eväitäni pyyhkeeseen kääriytyneenä. Vasta myöhemmin muistin, että juoksijoille olisi tarjolla ilmainen hieronta. Keräsin tavarani muovipussiin ja liityin muiden jatkoksi jonon päähän. Jonot etenivät varsin hitaasti, mutta eteni kuitenkin. Harmittelin etten muistanut hierontoja aikaisemmin, jolloin jono olisi saattanut olla lyhyempi. Eihän tässä mikään kiire onneksi ollut. Musiikki soi ja aurinko paistoi.

Jonottaessani huomasin kuinka yksi mies söi pasta-ateriaa. Meille juoksijoille tosiaan oli järjestetty mahdollisuus ostaa pasta-annos uimalan kahvilasta. Vaihtoehtoina olisi ollut Pasta Carbonara ja tomaattinen kasvispasta. Näistä olisin ottanut ehdottomasti tomaattisen kasvispastan, mutta en kuitenkaan tilannut annosta etukäteen. Mietin, että jos sää on oikein viileä niin en ei ole kiva syödä annosta ulkona sateessa. Annoksen hinta olisi ollut paikanpäältä ostettuna 10,50 euroa eli aika arvokas mielestäni. Euron olisi säästänyt mikäli annoksen olisi tilannut etukäteen. Näitä pasta-annoksia en nähnyt kuin tällä yhdellä miehellä. Kiva ajatus, mutta joku tässä ei nyt oikein toiminut. Tosin meidän eväskassit oli niin runsaat, että jo niiden avulla pärjäsi pitkälle.

Runsas eväskassimme

Viimenään pääsin hierottavaksi ja se kesti noin 5-10 minuuttia. Kivaa, että tällainen palvelu tarjotaan juoksijoille. Hieronnan jälkeen menin takaisin nauttimaan aurinkoisesta päivästä. Nyt ilma aurinko tuntui lämmittävän mukavasti. Oliko ilma lämmennyt tällä välin vai saiko hieronta veren kiertämään? Nyt altaan reunalla oli kiva makoilla ja kuunnella musiikkia. Dj oli tullut meitä viihdyttämään mikä oli kivaa. Ihmiset uivat ja pulikoivat vedessä, mutta minä pysyttäydyin edelleen turvallisesti kuivalla maalla. Uimaan en uskalla lähteä heti juoksun jälkeen. Pelottaa, jos kramppi iskee kesken uinnin ja sitten ei hyvää seuraa. Kello läheni kuutta, joten päätin siirtyä peseytymään. Nyt suihkutiloissa oli väljää eikä ruuhkaa ollut enää. Sain saunottua, peseydyttyä ja pukeuduttua ihan rauhassa. Olin uimalalla puoli seitsemään asti eli aika monta tuntia.


Kaunis ja aurinkoinen ilta

Lähdin kävelemään keskustaa kohti ja kävin syömässä. Kyllä ruoka maistuikin pitkän päivän jälkeen. Ruokailun jälkeen kävelin vielä kaikkien kantamusten kanssa Tuomiokirkon pysäkille. Ihmettelin miten kaupungilla olikin niin paljon porukkaa liikenteessä, mutta se selvisi viimenään. Täällä oli jotkut kaljafestarit nimeltään Suuret Oluet- Pienet Panimot 2018. Ihmiset jonottivat tapahtuma-alueelle, joka näytti olevan ääriään myöden täynnä. Ilmankos ihmiset istuivat joen rannassa pussikaljalla. Pääsin bussilla kotiin ongelmitta, heitin vaatteet pesuun, söin iltapalan, venyttelin ja kävin nukkumaan. 


Turussa oli myös muita tapahtumia

Tykkäsin tästä tapahtumasta tosi paljon ja varmasti menen uudestaankin. Itseasiassa ilmoittauduin jo ensi vuoden tapahtumaan. Toivottavasti nähdään viimeistään ensi vuonna.

Juoksemisiin....




2 kommenttia:

  1. Kivasti olet saanut tapahtuman tekstimuotoon, juuri noinhan se päivä meni minullakin. Aikalailla samaa matkaa ollaan vissiinkin menty. Kauris nähty ja sillalla vastaan tullut pappa. Väliaikoja katsoin senverran että jossain 15km ja 21km välillä oon pyyhkässyt ohitsesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että onnistuin pukemaan askeleet sanoiksi. Jää sitten itsellekin kiva muisto mukavasta juoksupäivästä. Oli kieltämättä koominen tilanne, kun meinattiin jäädä alle. Onneksi selvittiin tilanteesta ilman yhteentörmäystä. Molemmat tilanteet oli kokemisen ja näkemisen arvoisia mitkä ei varmastikaan ihan heti toistu.

      Poista